KAUHAVA
Juttu on julkaistu ensimmäisen kerran 14.2.2021.
Mikä mahtoi napsahtaa erään Konstu Kristianinpojan päässä Kauhavalla toukokuun 15. päivä 1864?
Kauhavan Kosolan talon renki oli viettänyt kosteaa iltaa kavereidensa kanssa. Suunkostukkeena oli 1,3 litraa laittomalta kaupustelijalta ostettua paloviinaa. Ilta oli sujunut hyvin kello yhdeksään saakka. Silloin päätettiin lähteä Sippolan taloon. Seurueeseen liittyi lisää kylän väkeä.
Näykin mutkassa vastaan oli tullut Jaakko Härsilä. Ankarasti juovuksissa olleen Konstun silmissä sumeni. Hän tempaisi käteensä puukon ja iski sen Jaakon rintaan. Ei suukopua, ei nyrkkitappelua, ei haastamista, ei mitään.
Tappo uutisoitiin lehdistössä. Hämäläinen-lehti väritti tapahtumaa dramaattisilla ja keksityillä yksityiskohdilla. Se kertoi surmaajan verenhimossaan repineen murhatun paidan auki, pusertaneen haavasta verta ja panneen sen suuhunsa.
Kuolemantuomio
Kauhavan tuomiokunnan välikäräjiä istuttiin heinäkuussa 1864. Käräjillä Konstu selitti olleensa niin humalassa, ettei muistanut mitään Jaakon tapaamisen jälkeisistä tapahtumista.
Laki oli ankara Pohjanmaan puukkojunkkareille. Kosolan renki Konstu Kristianinpoika tuomittiin tahallisesta taposta menettämään henkensä siten, että kaula katkaistaan.
Tappo tien mutkassa Näykissä olisi voinut olla yksi tappo monien muiden joukossa 1800-luvun jälkipuoliskon hurmeisella Pohjanmaalla. Väkivalta velloi lakeuksilla. Härmän isot miehet, Antti Rannanjärvi ja Antti Isotalo, olivat valtansa kukkuloilla. Kauhavan nimismiehenä hääräsi Adolf Hägglund, jonka historia tuntee häjyjen kesyttäjänä ja rumana vallesmannina.
Surmatyön jälkikaiut kiirivät kuitenkin tavanomaista pidemmälle.
Legenda ja laulujen aihe
Kauhavalainen Erkki Ylisippola on selvittänyt toista vuosikymmentä Konstun vaiheita ja syytä näennäisen järjettömälle veriteolle. Hän uskoo tämän joutuneen pitäjän silmäätekevien häjyjen kiusaamaksi. Konstusta kerrotut tarinat ovat olleet aina läsnä Ylisippolan elämässä.
– Kuulin hänestä tarinoita isältäni, joka puolestaan oli kuullut tarinat omalta isoisältään. Konstu oli hänen lapsuudenystävänsä.
Kyseessä ei ole vain yhdessä suvussa kulkenut legenda. Sanomalehdissä taposta kirjoiteltiin niinkin myöhään kuin 1950-luvulla. Kauhavalla Konstusta on riimitelty rekilauluja. Jopa kauhavalaisjuurinen Jukka Kuoppamäki on tehnyt hänestä biisin.
Yhtään laulua ei ehkä olisi kuitenkaan syntynyt, jos Konstun kaula olisi katkaistu tai jos hän olisi lukenut loppuelämänsä tiilenpäitä Kakolassa. Hän säästi henkensä ja eli värikkään elämän.
Tie Siperiaan
Siperia tuli monelle suomalaisrikolliselle tutuksi 1800-luvulla. Kiivaimpina väkivallan vuosina karkotettuja suomalaisia eli Siperiassa yhtä paljon kuin kotimaan vankiloissa istui vankeja. Erityisen paljon Siperian raiteilla kulki pohjalaisia. Useimmat karkotetut olivat Vaasan läänistä.
Kun Konstu päätyi Siperiaan, lähtijöitä oli ollut jo Kauhavaltakin, isänsä taposta tuomittu Kustaa Ahl ja Jaakko Malander esimerkiksi. Myöhemmin Siperia tuli tutuksi muun muassa legendaksi kohonneelle kauhavalaiselle suurvarkaalle Kaappo Sutkille.
– Konstu päätyi todennäköisesti Itä-Siperiaan Nertsinskin kaivokselle pakkotyövankilaan tai johonkin tehtaaseen. Niihin lähetettiin pahimmat rikolliset, Erkki Ylisippola sanoo.
Millaista oli pakkotyö Siperiassa 1860-luvulla?
Erkki Ylisippola sanoo, että suomalaisvankien oloista Siperiassa tiedetään vähän. Tiedot ovat tutkimusmatkailijoiden, pappien ja harvojen Siperiasta kotiin palanneiden varassa. Varmaa on ainakin se, että kieli- ja lukutaidottomalle kauhavalaisrengille pakkotyövankilan täytyi olla shokki.
Tarina kertoo Konstun yrittäneen pakoa. Se ei olisi ollut tavatonta; vankeja karkasi etenkin Nertsinskistä sankoin joukoin. Tarinan mukaan Konstu oli kahden muun vangin kanssa valmistanut lautan, jolla he yrittivät ylittää jokea. Lautta hajosi, miehet joutuivat virran vietäväksi ja Konstu pelastui. Kerrotaan, että hän oli rannalle päästyään polvistunut ja kiittänyt Jumalaa.
Olipa pakoyritys totta tai tarua, Konstu Kristianinpoikaa odotti vielä toinen pelastus. Nimi on tuttu Siperia-kirjallisuutta lukeneille suomalaisille: Johannes Granö.
Käännekohta
Johannes Granö muutti perheineen Omskiin 1885 ja ryhtyi Siperian karkotettujen ja siirtolaisten sielunhoitajaksi. Ennen Siperiaa Granö oli hankkinut mainetta kappalaisena muun muassa Kauhavalla ja Lapualla.
Konstu Kristianinpoika ja Granö tapasivat, todennäköisesti kirkossa. Kauhavalainen murhamies voitti Granön luottamuksen ja tämä otti hänet palvelukseensa. Granön perhettä oli seurannut Siperiaan tämän tarinan kannalta olennainen henkilö. Hän oli perheen piika, 28-vuotias Erika Isaksson, Hiittisistä lähtöisin ollut talollisen tytär.
Yli kaksivuosikymmentä vuotta Siperiassa pakkotyötä tehnyt, kouluja käymätön ja rippikoulun laistanut entinen renki ja talollisen tytär rakastuivat. Granö vihki parin 1889. Konstu oli 46, Erika 32 vuotta.
Valtaosaa elinkautisvangeista Siperia ei jalostanut. Suomesta karkoitettujen joukossa on hyvin harvoja, joita ei voi laskea konnain ja roistojen kirjoihin. Mitä enemmän tulee niitä tuntemaan, sitä huonommiksi huomaa heidät, Granö kirjoitti myöhemmin muistelmissaan.
Suurkaupunki
Kauhavalaisrengin kaksi ensimmäistä vuosikymmentä Siperiassa ovat hämärän peitossa. Elämästä sen jälkeen voi hahmottaa pääpiirteet.
Siperiaan passitetut olivat kahdenkymmenen vuoden jälkeen vapaita pakkotyöstä ja vapaita valitsemaan Siperiassa asuinpaikkansa. Elämä alkoi viimein näyttää valoisia puoliaan Konstu Kristianinpojalle. Oli ystävyys vankan tukijan Johannes Granön kanssa. Oli avioliitto. Konstun ja Erikan ensimmäinen lapsi Johannes syntyi Omskissa 1890.
Elämä Omskin kaltaisessa 30 000 asukkaan suurkaupungissa päihitti olot kauhavalaisessa mäkituvassa, jollaisesta Konstu oli lähtöisin, aikansa pohjalaisen maalaisyhteisön lähes alimmalta portaalta.
Omskista saa käsityksen Johannes Granön kirjoittamista muistelmista Kuusi vuotta Siperiassa. Hän kuvaa kaupungin suuria kivikartanoita, leveitä katuja, puistoja ja lukuisia kouluja näin:
-- Täällä on kahdeksanluokkainen klassillinen lyseo, kahdeksanluokkainen naiskimnaasi, kadettikoulu, opettajaseminaari, reaalikoulu ja suuri joukko pienempiä kouluja. Tästä voi ymmärtää että koko joukko sivistyneitäkin ihmisiä asuu täällä.-- Viime vuosina on kaupunkiin laitettu useampia puistoja, joissa soittokunnat puhaltavat kahdesti viikossa.
Tarina olisi voinut loppua tähän. Konstu ja Erika olisivat jääneet Siperiaan. Lapset tai viimeistään lapsenlapset olisivat venäläistyneet. Ehkä kolmannessa polvessa tieto suomalaisista esivanhemmista olisi jo unohtunut.
Mutta kohtalolla oli Konstulle hihassaan vielä yksi jokeri.
Kauhavan raitti
Granöt alkoivat puuhata paluuta Suomeen. Konstu ja Erika päättivät seurata heitä. Johannes Granö ryhtyi toimiin, jotta Konstu voisi palata Kauhavalle. Hänen sanansa painoi seurakunnassa. Myös Kauhavan kuntakokous puolsi anomusta. Paluu oli sinetöity, kun vielä lapsuudenystävä, Sippolan Vanhantuvan isäntä meni paluumuuttajasta takuuseen.
Matkaa tehtiin yli kolme viikkoa. Erkki Ylisippola on vakuuttanut pariskunnan palanneen Suomeen samaa matkaa Granöjen kanssa.
– Granö ei mainitse Konstua ja Erikaa kirjoituksissaan, ehkä suojellakseen. Aika kuitenkin täsmää. Kirkonkirjojen mukaan pari muutti Kauhavalle 19.9.1891. Granön perhe oli lähtenyt Siperian Omskista takaisin Suomeen 18.8.1891.
Kahdenkymmenenseitsemän Siperian-vuoden jälkeen Konstu Kristianinpoika talloi taas Kauhavan raitteja. Perhe asettui Sippolan kylään ja otti sukunimen Sippola. Syntyi toinen lapsi, Helena.
Mitä ajatuksia Konstu Sippolan päässä mahtui liikkua, kun hän ensi kertaa talloi Näykin mutkaa, jossa hänen elämänsä päälaelleen kääntänyt veriteko tapahtui? Miltä paluu tuntui?
Muutto suurkaupungista porvariperheen suojista kauhavalaiseen mäkitupaan ei ollut helppo. Värikäs ja kansainvälinen suurkaupunki vaihtui latomaisemaan, venäjän, ruotsin ja suomen kielet Etelä-Pohjanmaan murteeseen. Lähtiessään Konstu Kristianinpoika oli ollut oppimaton, maatöitä tehnyt murhamies. Kauhavalle palasi maailmaa nähnyt, Siperian koulima, kielitaitoinen ja porvaristapojakin oppinut mies, joka oli hankkinut puusepän taidot.
Elinkautisvangin paluu Siperiasta oli aina tapaus. Lehdistö uutisoi Konstun paluusta. Kauhavalaisen nuorisoseuravaikuttajan Matti Sippolan tekemä haastattelu levisi yli kymmeneen sanomalehteen. Se on kirjoittajan ideologian värittämä, mutta ainakin yhden haastateltavan ajatuksen siitä voi tavoittaa: miten olot Siperiassa muuttuivat vuosikymmenten aikana parempaan.
Kauhava oli Siperian-palaajille vaikea pala. Konstu ja Erika Sippola eivät sopeutuneet. He ikävöivät Granöja. Siperian-side oli yhdistänyt heidät iäksi. Kahden vuoden kuluttua Sippolat muuttivat Alatornioon Granöjen perässä ja Johannes Granö otti heidät pappilan palvelukseen.
Lakeus oli jäänyt taakse pysyvästi.
Konstu Kristianinpoika Sippola kuoli Alatorniolla neljä vuotta muuton jälkeen 1898. Erika Sippola jäi neljän lapsen yksinhuoltajaksi. Parin viimeinen lapsi syntyi kuukausi Konstun kuoleman jälkeen, mutta menehtyi hänkin pian.
Johannes ja Alma Granö palasivat Siperiaan 1902. Erika Sippola oli menettänyt miehensä, mutta myös tukijansa ja ystävänsä. Hänelle jäi ikävä. Ruotsiksi kirjoitetussa kirjeessään Granöjen pojalle, Lapualla syntyneelle Johannes Gabriel Granölle, josta tuli Suomen kansainvälisesti tunnetuin maantieteilijä, Erika Sippola kuvaa "silmänsä heikentyneen surusta".
Minä muistelen niin usein menneitä aikoja herrasväen kanssa, mutta ne päivät ovat menneet eivätkä koskaan palaa elämääni. Se on kuin varjo ja uni ja pois se häipyy nopeasti kuin virta.
Konstu Kristianinpojasta ja hänen Siperian-vuosistaan jäi Kauhavalle yksi muisto. Kaksi messinkistä kynttilänjalkaa, jotka hän lahjoitti seurakunnalle kiitokseksi siitä, että hänen sallittiin palata takaisin. Nyt kynttilänjalat lepäävät Kauhavan seurakunnan kokoushuoneen vitriinissä. Vain harva tietää niiden tarinan.
Tuo tarina on ollut myös Konstu ja Erika Sippolan suvulle hämärän peitossa. Erkki Ylisippola sai yhteyden Sippolan sukuun vuonna 2005 kerättyään vuosikaudet tietoa kauhavalaisen vaiheista. Hän kertoo tavoittaneensa Konstu ja Erika Sippolan lapsenlapsen Tampereelta.
Isoisän menneisyydestä oli suvussa puhuttu vain kuiskimalla.
Juttu perustuu Erkki Ylisippolan haastatteluun, hänen tekemäänsä kirjaluonnokseen sekä hänen keräämäänsä materiaaliin kuten oikeudenkäyntipöytäkirjoihin, kirjeisiiin ja lehtileikkeisiin. Ylisippolaa ovat tutkimustyössä ja asiakirjojen kääntämisessä avustaneet etenkin Suomen historian professori emeritus Pentti Virrankoski (Turku) ja kotiseututuntija Jussi Sippola (Kauhava).