Pisti silmään Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueen 40 psykologin tarve opiskeluhuoltoon (I-P 23.5.2025). Tuntuu hurjalta, kun oman 24 vuoden opiskeluhistoriani aikana oppilaitoksissani ei ollut ainuttakaan psykologia. Maailma toki muuttuu, mutta siihen pitäisi myös varautua. Oppilaat pitäisi valmentaa monimutkaistuvaan elinympäristöön. Kyseessä on kahden k:n ongelma: koulu ja kotikasvatus. Koulusta ei saa asianmukaisia psykologisia valmiuksia itsetuntemukseen ja sitä mukaa terveeseen itsetuntemukseen. Näitä valmiuksia eivät ole saaneet myöskään lasten vanhemmat, joiden pitäisi osata kasvattaa ja kohdella tasapuolisesti erilaisia lapsiaan, eikä niitä valmiuksia tarjoa nykyinen koulukaan. Perimmäiset syyt ovat suomalaisten yliopistojen takapajuinen persoonallisuuspsykologian tutkimus ja opetus sekä tietysti tiedon puute opetushallituksessa.
Koulun pitäisi tarjota asianmukaista itsetuntemuskoulutusta jo ala-asteesta lähtien, jotta oppilaat tunnistaisivat oman persoonallisuutensa ja kanssaoppilaiden erilaisuuden ja sen merkityksen. Tietoisuutta tulisi luonnollisesti syventää luokka luokalta. Ymmärrys itsestä vähentäisi ajautumista itsetunto- ja muihin mentaalisin ongelmiin. Ymmärrys kanssaoppilaiden normaalista erilaisuudesta vähentäisi myös koulukiusaamista ja erilaisten tyyppien eristämistä ryhmästä. Tekemäni maailman ainoa tutkimus työpaikkakiusaamisen ja persoonallisuustyyppien välisestä yhteydestä paljasti selkeästi, mitkä persoonallisuustyypit herkemmin joutuvat tai tuntevat tulevansa kiusatuksi.
Itsetuntemusongelma kostautuu edelleen ylioppilaaksitulovaiheessa, jolloin valmistujan pitäisi tietää, mille alalle pitäisi hakeutua. Toisen persoonallisuustyypin mieliammattia-ala saattaa olla toisen tyypin inhoke. Persoonallisuustyyppi on ammattiorientaation merkitsevin selittäjä. Ongelma kilpistyy kansalliselle tasolle, kun pääosa yliopistojenkin opiskelijavalinnoista tehdään koulumenestyksen perusteella. Ajaudutaan sopimattomalle alalle, ’kympin henkilöt’ valtaavat opiskelupaikat ja yleensä yrittäjätyypit jäävät paitsioon. Koulutodistus ei ennusta menestymistä työelämässä.
Oppilaan lisäksi koulutusta tarvitsisivat myös opettajat. Vain harvat opettajat tuntevat erialaiset persoonallisuustyypit ja niiden vaikutukset oppimistyyleihin ja arvosteluun, omasta personallisuustyypistään puhumattakaan.
Opettajan oma persoonallisuustyyppi vaikuttaa opettamistyyliin ja arvosteluun. Tosiallinen tyyppi opettaa yksityiskohtia, intuitiivinen kokonaisuuksia, tunteva feeling-tyyppi antaa hyvät arvosanat tunnetyylisestä opintosuorituksesta, ajatteleva thinking-tyyppi arvostaa loogista tekstiä. Introvertti oppilas haluaa selkeää luokkahuoneopetusta ja valmiita vastauksia, ekstravertti ryhmätöitä, järjestelmällinen kuria ja aikataulua, spontaani liikettä ja vaihtelua, jne. Vääräksi koettu arvostelu ja sopimaton opetustyyli turhauttavat. Erityisesti yrittäjämäiset spontaanit oppilaat, jotka ovat erilaisimpia opettajien enemmistötyypeistä, turhautuvat ja syrjäytyvät. Usein heitä sekoitetaan ADHD-oppilaisiin.
Koska koulu ei koskaan ole antanut pätevää itsetuntemusoppia, myöskään vanhemmilla ei voi olla psykologista tietoa ja ymmärrystä, miten erityyppisiä lapsia pitäisi kohdella. Vaikka persoonallisuustyyppi on enimmäkseen geneettistä, koti-, koulu- ja muu ympäristö voi vaikuttaa persoonallisuustyypin kehitykseen, valitettavasti enimmäkseen heikentäen luontaisen persoonallisuustyypin kehitystä. Vaikka persoonallisuustyyppi on perinnöllistä, perheen vanhemmat ja lapset voivat olla kaikki eri tyyppejä. Lapsethan eivät välttämättä ole ’vanhempien näköisiä’, vaan geenit periytyvät ’kuinka sattuu’ sukupolvien ketjussa. Liian yleinen ongelma on, että vanhemmat lellivät ja kehuvat heille mieleistä lasta ja samalla vertailemalla syrjivät epämieluisaa, erilaista persoonallisuustyyppiä. Esimerkiksi läksynsä ajoissa tekevä, tavaransa järjestyksessä pitävä, ajoissa nukkumaan menevä ja kouluun ajoissa heräävä järjestelmällinen lapsi on yleensä suositumpi kuin spontaani, joka myöhästelee, jättää koulutehtävät viime tippaan, jättää huoneensa sekaiseksi ja valvoo myöhään räpläten kännykkää peiton alla. Jälkimmäisellä on suuri mahdollisuus turhautua, eristäytyä, masentua ja ajautua päihteiden käyttöön. Näitä esimerkkejä on paljon. Siinä ei sitten persoonallisuustyyppipsykologiaa, oppilaan tyyppiä ja perhetaustaa tuntematon psykologi paljon auta.
40 psykologia ei välttämättä paljon auta, jos vahinko on jo tapahtunut. Psykologeille pitäisi opettaa persoonallisuuden dynamiikkaa, ei vanhakantaista piirreteoriaa, ja laittaa heidät kouluihin opettamaan oikeanlaista itsetuntemusta.
Kokemukseni tuhansien kouluttamieni ja kymmenien tuhansien tutkimieni ihmisten palautteen perusteella itsetuntemus ja toisten ihmisten ymmärrys on ainakin suuresti elämää helpottavaa.
Vesa Routamaa
professori
Vaasa