Isonkyrön kirkon hautausmaalla tihkuttaa vettä. Pimeässä lepattavat lukemattomat pienet liekit. Iltaa kohden niiden määrä lisääntyy.
Amalia Rintaluhta, 8, sytyttää varovasti kynttilän ja laskee sen hautakummulle. Äiti Sari Peltola suojaa sateenvarjolla.
Hetki on tunnelmallinen, harras ja hieno. Pyhäinpäivänä perheessä on tavattu muistaa suvun edesmenneitä viemällä muistokynttilät heidän haudoilleen. Samalla viedään kynttilät kivelle, jonka ääressä voi hiljentyä muistelemaan muualle haudattuja läheisiä.
– Näin pienimmätkin oppivat perinteen, Peltola sanoo.
Kirkon ikkunoissa loistavat kutsuvat valot. Sisälle eteisen tuntumaan on katettu kahvipöydät, joiden ääreen haudoilla käyneet voivat hetkeksi istahtaa ennen illan jumalanpalvelusta tai kotiin lähtöä. Tunnelma on levollinen. Pienissä ryppäissä vaihdetaan kuulumisia tai vain istutaan hiljaa.
Hiljaisina kirkonpenkillä istuvat myös talvilomalla rippileirille menevät nuoret. Pinja Ihalainen ja Elmeri Koskinen kertovat tulleensa paikalle, koska rippileirille pääsy vaatii tutustumista seurakunnan toimintaan. Samalla asialla on Hilja-Maaria Linko.
Isonkyrön kirkkoherran Satu Linkon tytär näkee pyhäinpäivässä yhteisöllisiä arvoja, joita kannattaa vaalia. Kynttilän hän kävi laskemassa mumminsa äidin haudalle.
– Pyhäinpäivässä kaunista on se, miten ihmiset kerääntyvät yhteen muistelemaan läheisiään, Linko sanoo.
Muistamattomankin muistaa aina joku
Pyhäinpäivällä on monelle kirkossa kävijälle erityinen merkitys. Läheistensä haudoille kynttilöitä laskeneet Raili Koskinen ja Raija Hautamäki ovat huomanneet, että pyhäinpäivän tunnelmassa on jotakin, mikä koskettaa tavallistakin voimallisemmin.
Haudalla edesmenneiden vanhempien muistot nousevat iholle.
– Muistot ja tunteet tulevat pintaan. Kun läheisen paikka maailmassa on tyhjä, rakkaus kasvaa. Kirkossa käydessä mieleen palaavat kaikki arjet, juhlat ja pyhät äidin ja isän kanssa, Koskinen sanoo.
Iäkkäitä muistisairaita tunteva Koskinen tulee ajatelleeksi myös niitä, joilla ei ole muistoja läheisistään. Hekään eivät ole muistojen ulottumattomissa.
– Vaikka joku olisi muistamaton eikä muistaisi mitään, hänkään ei ole yksin. Läheiset muistavat hänet aina.
Hautamäen suru on käsin kosketeltava, tuore. Edesmenneen puolison kuolemasta tulee joulukuussa vasta vuosi.
Kynttilän sytyttäminen tuo myös lohtua
Pyhäinpäivänä evankelisluterilaisten kirkkojen hautausmaat tuikkivat kynttilämerinä kaikkialla maassa. Vanha kristillinen pyhimysten, marttyyrien ja vainajien muistopäivä lukeutuu yhä niihin harvoihin kirkkopyhiin, jolloin suuri osa suomalaisista käy yhtä aikaa sytyttämässä kynttilöitä läheistensä haudoille.
Kirkkoherra Satu Linko kokee, että pyhäinpäivän merkitys on entisestään korostunut.
– Kynttilän sytyttäminen haudalla on tässä ajassa tärkeä muistamisen ja lohdutuksen hetki, Linko sanoo.
– Pyhäinpäivänä kiitetään kaikista pyhistä, mutta luulen, että nykyajassa korostuvat omat menetyksen ja kaipauksen tunteet. Pyhäinpäivänä niitä on mahdollista helliä ja pitää hyvänä.
Pyhäinpäivän kristillisten perinteiden vaalimisessa Linko näkee myös merkityksiä, jotka voivat olla luonteeltaan mieltä hoivaavia.
– Läheiset, poisnukkuneet kulkevat ajatuksissamme. Tämä päivä antaa paikan ja tilaisuuden heistä puhumiseen ja heidän muistamiseensa.
Pyhäinpäivän iltakirkossa Isossakyrössä luettiin edellisen vuoden aikana kuolleiden seurakuntalaisten nimet.
