Poliittinen lakkoilu demokraattisesti valittua hallitusta vastaan on jälleen ajassamme. Yleislakolla on uhkailtu. Provokaatioilla ja kärjistyksillä saadaan huomiota. Siksi tämänkin kirjoituksen otsikko on se, mikä on.
Yksilö on saanut kaiken muilta ihmisiltä, perheiltä, yhteisöiltä ja yhteiskunnilta. Siksi ihmisen tehtävä on rakentaa yhteiskuntaa, yhteistyöllä. Vain siten voimme huolehtia heistä, jotka eivät siihen itse kykene.
Vastakkainasettelu harvoin edistää yhteistä etua. Jos naamiot riisuttaisiin, paljastuisi vallan himo ohi sen viiteryhmän edun, jota väitetään edustettavan.
Valtaan pääsy edellyttää mediahuomiota. Media rakastaa vastakkainasettelua. Huomiota saadaan lietsomalla vastakkainasettelua. Mainio työkalu tähän on ”vastapuolen” agendan määrittely ja merkitysten näkeminen siellä, missä niitä ei ole.
Dosentti Janne Saarikivi on todennut, että hallitusohjelmahan on ihan huono (olen eri mieltä) vaan ei fasistinen (olen samaa mieltä), eikä nykyhallituksessa ole natseja mutta edellinen hallitus teki fasistisia toimia asettaessaan koronarajoitteita. Riemastuttavaa tarkkanäköisyyttä ja rehellisyyttä. Uskon, että suuriin osa suomalaisista on lopen kyllästynyt vastakkainasetteluun. Kutsuisin heitä tolkun ihmisiksi, ellei tällekin termille olisi jo annettu merkityksiä, joita sillä ei ole.
Lapsuudenkotiini Vaasassa tuli yksi lehti, SKDL:n Kansan Ääni. Sitä painettiin samassa kirjapainossa, jonka lapuanliike tuhosi Työn äänen kirjapainona 1930. Viimeistelen tätä tekstiä Lapualla samassa huoneessa, josta Vihtori Kosola lähetti miehet Vaasaan tuhotyöhön. Hämmennyn edelleen siitä vahvasta tunnereaktiosta, jonka koen tuota ajatellessa. Silmäni kostuvat. Hyökkäsivät kuvaannollisesti lapsuuttani vastaan. Tällaisen harhaisen merkityksen mieleni tuottaa.
Neljä vuotta olen omistanut lapuanliikkeen entisen päämajan. Se on tuonut tietoisuuteeni myös minulle ennen niin merkityksettömän sinimustan villapaidan, johon näytetään liitettävän kovasti merkityksiä. Niin railakkaasti näitä erilaisia merkityksiä jaellaan, siellä sun täällä, että odottelen kristittyjä alettavan syyttämään kannibalismiin kannustamisesta ehtoollisella.
Minua paremmat ajattelijat ovat päätelleet, että ei pidä provosoitua, kun provosoidaan, eikä nähdä merkityksiä siellä, missä niitä ei ole.
Pyrkisinkö kuitenkin ennemmin rakentamaan siltoja kuin polttamaan niitä? Taidan aloittaa pukemalla päälleni sinimustan villapaidan ja kietaisemalla sateenkaari-huivin kaulaani. Liityn kirkkoon, rukoilen viisautta päättäjillemme ja valmistaudun perustelemaan, miksi en sittenkään ole kannibalismin kannattaja. Tämän teen Lapualla Vihtori Kosolan työhuoneessa, josta organisoitiin 100 vuotta sitten Vientirauha Oy:n suurimpia lakonmurtajakaarteja.
Jos hyvin käy, pieni yhteistyön ja sovinnon siemen on kylvetty. Ehkä se itää aikanaan ja esimerkkini saa aikaan Lapualta lähteneen liikkeen, joka taistelee vastakkainasettelua vastaan.
Jari Vesanen
yrittäjä
Lapua/Sipoo