– Lapsena kuulin toistuvasti, että olen hullu ja väkivaltainen, ja että hajotan meidän perheen, jos soitan poliisit. Että minä olen se, jonka päässä on vikaa. Siitä kasvoi minulle ylimitoitettu syyllisyyden- ja velvollisuudentunto, jotka tulivat osaksi identiteettiäni. Pohjimmainen, muilta piilossa pidettävä tunne itsestäni oli häpeä, Taru kertoo. KUVITUSKUVA: KARI LÖFHJELM
Eteläpohjalainen, kolmikymppinen Taru kertoo traumaattisesta lapsuudestaan reippaasti ja jopa hymyillen kuin se ei hänen omansa olisikaan.