Lapsuuden unelmasta voi tulla totta aikuisena. Näin kävi vaasalaiselle Sonja Prännylle. Isä Seppo Kerkelä jätti aiemman elämänsä ja muutti alle kilometrin päähän tyttärestään.
Tytär
Pränny jäi puhelimessa sanattomaksi, kun hänen isänsä kertoi vuokraavansa asunnon Vaasasta.
– Minun oli aluksi vaikea uskoa sitä. Tuntui, että hän sanoi vaan.
Hänen olonsa oli epätodellinen ja töissäkin itketti, kun hän edes ajatteli asiaa.
Vuosien aikana muutosta on puhuttu usein. Ikinä se ei ollut toteutunut.
Sonja oli kaksivuotias muuttaessaan äitinsä kanssa Vaasaan vanhempien eron jälkeen. Isä jäi Helsinkiin. Isä ja tytär näkivät yleensä kerran tai kaksi vuodessa.
Vuosien aikana Sonja toivoi usein, että he olisivat nähneet enemmän.
– Vaikeimpia olivat isänpäivät, joulut ja omat syntymäpäivät, Sonja muistelee.
Isänpäiväkorttien tekeminen tuntui pahalta. Hänestä myös tuntui, että tuohon aikaan oli vielä outoa ja nykyistä harvinaisempaa, jos vanhemmat olivat eronneet.
Lapsuudestaan hän muistaa, että äiti ja tämän puoliso toivottivat aina isän tervetulleeksi tapaamaan tytärtään.
Vaikka isä ja tytär eivät nähneet usein, Sonja puhui isästään paljon. Kun mies tuli käymään, tytär halusi esitellä hänet kaikille. Isää hän pitää taiteilijasieluna.
– Ikinä en ollut vihainen tai katkera. Olen aina ollut ylpeä isästäni ja esitellyt hänen rokkistara-youtubevideoita ystävilleni. Kaikki tiesivät, kuka minun isäni on ja miltä hän näyttää.
Isän muuton Sonja kuitenkin uskoi vasta, kun asunto oli katsottu. Kun isä sitten kertoi Kilpisjärveltä tehdystä työtarjouksesta, Sonja oli juuri viemässä poikaansa partioon. Pettymys oli suuri ja Sonja oli varma, että isä muuttosuunnitelma oli siinä.
Isä kuitenkin piti päänsä ja muutti Vaasaan, vaikka työpaikkaa ei ollut vielä tuolloin tiedossa. Ilouutinen sai onnelliseksi Sonjan lisäksi hänen sukulaisensa, ystävänsä ja jopa pitkäaikaiset kampaamoasiakkaat.
Tyttären olo oli aluksi myös ristiriitainen.
– Olen 30-vuotias ja yhtäkkiä isäni hyppää mukaan omaan elämääni. Silloin se tuntui hetken oudolta. Yleensä näimme kerran tai kaksi vuodessa ja nyt hän asuisi täällä ja tutustuisin häneen kunnolla.
Vaikka välit eivät ikinä ole olleet katki, Sonja kokee, että yhteys on pitänyt luoda uudelleen. Aiemmin hän ei halunnut lyhyiden tapaamisten aikana puhua itselleen vaikeista tai vakavista aiheista. Tärkeää oli pitää itsensä koossa.
– Kun isä oli viikonlopun meillä, tuntui, etten uskaltanut edes olla tietyllä tavalla oma itseni.
Nyt tämä on muuttunut. Merkityksellisiä ovat erityisesti olleet Sonjan pojan jääkiekkotreenien aikana katsomossa vietetyt hetket, jolloin isä ja tytär ovat juoneet kahvia ja keskustelleet elämästä.
Isä on toisinaan myös tuonut perjantaisin ruokaa Sonjalle töihin.
Sonja on onnellinen myös kolmen lapsensa vuoksi. He ovat saaneet ukin.
Isä
Seppo Kerkelä muistaa elävästi puhelun, kun linjan toisessa päässä ollut tytär hiljeni täysin. Muutto tämän kotikaupunkiin oli ollut suunnitelmana viimeiset 15 vuotta. Se oli aina jäänyt toteuttamatta.
– Olen aina ollut luonteeltani vähän kulkuri, hän pohtii.
Eron jälkeen Seppo on ehtinyt asua Etelä-Suomessa ja eri puolella Lappia. Viisi vuotta hän eli Norjassa. Reissuhommia hän teki niin kokkina kuin rekkakuljettajanakin. Välillä tyttären ja isän välimatka kasvoi suureksi. Kilpisjärveltä on 900 kilometriä Vaasaan. Bergenistä vielä pidempi.
– Vaasaan oli pitkä matka ja tuli käytyä satunnaisesti. Hänen äitinsä löysi uuden miehen ja tilanne oli vähän konstikas. Aina ei ollut helppoa tulla käymään, isä muistelee.
Isän mukaan yhteys tyttäreen on aina ollut olemassa. Hän muistaa, kun Sonja oli 15-vuotiaana samassa työpaikassa Kilpisjärvellä. He asuivat pikkuyksiössä melkein kuukauden. Isä oli ylpeä tyttärestään, sillä tämä suhtautui jo tuolloin töihin aikuismaisesti. Ylpeä hän on yhä.
– Sonja ei ole muuttunut ihmisenä, vaikka onkin mennyt naimisiin ja saanut kolme lasta. Hän on aina ollut rauhallinen. Ihmisenä hän on viisaampi kuin isänsä.
Joskus hän on tuntenut olevansa paska isä, vaikkei tytär niin ajatellutkaan.
– Näimme harvoin ja kieltämättä olen ollut pikkuisen epäluotettava siinä, että olen sanonut tulevani, mutten tullutkaan. Sellaisia tapauksia on olemassa, mikä harmittaa.
Käänteentekevä hetki oli, kun isä meni uusimaan rekkakorttiaan. Takana oli pitkä ajoputki ja verenpaineet keikkuivat korkealla. Työterveyslääkäri tuumasi, ettei päästä miestä rekan rattiin, sillä tämä voi kuolla vaikka parkkipaikalle, jos ei muuta elämäänsä.
Jälkikäteen Seppo arvioi, että lääkäri saattoi liioitella hiukan, sillä seuraavalla viikolla toinen lääkäri ei pitänyt tilannetta yhtä dramaattisena. Joka tapauksessa lääkärin sanat herättivät.
Mies teki elämäntaparemontin ja jätti alkoholin, suolan ja rasvan. Hän oli tuolloin 55-vuotias ja päätti aloittaa vielä kerran alusta. Samalla hän päätti muuttaa Lohjalta Vaasaan.
Kilpisjärven työtarjous yllätti miehen ja pohti sitä ääneen Sonjalle.
– Tunsin puhelimenkin välityksellä, mitä mieltä Sonja siitä oli.
Isä torjui työtarjouksen. Vaasaan hän muutti tyttärensä ja kolmen lapsenlapsensa vuoksi.
– Itse koen, että isoisänä oleminen on parasta mitä tämän ikäisenä voi kokea.
Tuntuu hienolta, kun Sonjan 9-vuotias poika soittaa yhtäkkiä ja kysyy, voiko hän tulla ukin luo kylään. Muutos viiden vuoden takaiseen elämään on iso.
Koska mennyttä ei voi muuttaa, sen murehtiminen ei auta mitään.
– Mistä sitä tietää, jos olisin muuttanut tänne 10 vuotta sitten, niin asiat olisivat voineet olla toisin. Olisi voinut mennä täälläkin huonosti, enkä esimerkiksi olisi löytänyt töitä, isä pohtii.
Hän arvioi luonteensa olevan levoton ja nuorena paenneensa itseään. Tyttärestä erossa olo on kalvanut omaatuntoa.
– 30 vuotta asia on painanut rinnassa. Aina olen Sonjaa rakastanut.
Nyt tuo rinnassa ollut paino on kadonnut. Suunnitelma on selvä. Hän aikoo jäädä Vaasaan.
Yhdessä
Isä ja tytär ovat asuneet samassa kaupungissa nyt hieman yli vuoden.
Sonja kertoo, että vuosi on ollut tunteikas. Hänen mukaansa lähentymisen huomaa pienistä jutuista kuten siitä, että tuntee toisen huumorintajun.
– Nyt uskaltaa vitsailla ja pystyy luottamaan, että toinen ymmärtää sen vitsiksi, jota kaikki eivät ehkä ymmärrä.
Isä ja tytär ovat löytäneet luonteistaan myös samankaltaisuutta. Molempien päässä soi usein joku laulu.
Molempien mielestä on tärkeää elää nykyhetkessä. Vanhoja asioita on turha vatvoa turhaan.
Isä on onnellinen päätöksestään muuttaa Vaasaan. Tyttärelleen hän kiitollinen siitä, ettei tämä ole vain haistatellut ja käskenyt lähtemään pois.
– Antaa itselle hyvin paljon, että saa olla isä. Isä olen ollut aiemminkin, mutta nyt lapsi voi tulla sanomaan, että iskä on vähän asiaa.
Vaikka isä on jo solahtanut osaksi Sonjan ja hänen perheensä arkea, edelleen tämän kaupungissa olo tuntuu tyttärestä joskus uskomattomalta.
– Saatamme mummini kanssa olla syömässä ravintolassa, jossa isäni on töissä ja vain vahdata, että tuolla hän nyt oikeasti on, Sonja sanoo ja nauraa.
Hänelle tulee mieleen uni, jonka hän näki usein lapsena. Unessa Sonja käveli kaupassa ja näki isänsä pakastealtaan luona. Kun mies kääntyi, hän varmistui miehen olevan todella isä ja juoksi aina halaamaan tätä. Uni eteni aina samalla tavalla. Ainostaan Sonja itse kasvoi sen mukaan, minkäikäisenä hän näki unen.
Tänä vuonna unesta tuli totta, kun isä ja tytär törmäsivät sattumalta Liisanlehdossa.
– Olo oli yliouto, Sonja toteaa.
