Nähtäväksi jää, pääseekö Isto Ojala, 60, koiransa Huntterin kanssa vielä osallistumaan vuoden kuluttua pidettäviin karjalankarhukoirien SM-hirvenhaukkukisoihin. Mies sairastaa luustoon edennyttä eturauhassyöpää eikä ennuste ole kovin hyvä.
– Toivottavasti pääsemme. Tämän vuoden voittajina meillä on sinne automaattisesti osallistumisoikeus. Minulle annettiin heinäkuun alussa puoli vuotta elinaikaa, mutta viimeksi lääkäri sanoi, että voi tässä mennä vielä montakin vuotta. En ole sairauteni kanssa kovin synkällä mielellä, ja kisaodotus vuoden päähän antaa osaltaan voimia, Ojala kertoo.
Hän asuu Joensuussa, ja hänen karjalankarhukoiransa Kaatajannevan Hunter voitti hiljattain Lammilla Hämeenlinnassa pidetyn hirvenhaukun SM-kisan. Koiralla ja isännällä on paljon kytköksiä Etelä-Pohjanmaalle.
Iso mies, iso pentu
Puhutaan ensin koirasta.
– Huntteriksi minä sitä kutsun, tai Iskän pojaksi, joskus myös Pikkupingviiniksi. Se on viisi ja puolivuotias isokokoinen uros. Sen kasvattaja on Reinilän Esa Seinäjoen Kourasta.
Reinilä kävi joskus Joensuussa Ojalan kanssa metsästelemässä, ja kertoi tälle aikeistaan perustaa oma kennel.
– Hän siinä tuputti, että kyllä sinun Isto pitää ottaa sitten ensimmäisestä pentueesta koira. En ensin aikonut suostua, mutta sitten suostuinkin, mutta sitten taas peruin. Vaimoni lopulta puoliksi pakotti, että kyllä sinun pitää oma karhukoira ottaa, kun kerran muidenkin koiriesi kanssa ramppaat metsällä.
Ojala sanoi Reinilälle, että hän ottaa mieluiten ensimmäisenä syntyneen pennun, koska ne ovat yleensä vähän kookkaampia kuin muut.
– Olen itsekin 196 senttiä pitkä, joten olisi se kamalaa, jos olisi kovin pieni koira, Ojala naurahtaa.
Koira kuin "märkä rasa"
Huntteri on luonteelta ystävällinen ja kiva koira, jolta tosin löytyy kovaa luonnettakin tarpeen tullen.
– Se on niin kuin Pohjanmaalla sanotaan, että märkä rasa (märkä lapanen) – sellainen oikein pehmoisen ja sopevan tuntuinen kuin olla ja voi. Eikä sen tarvitse lähteä muille ärhentelemään. Jos ympärillä on hälinää ja meteliä, niin riittää kun sille sanoo, ettei tässä ole mitään hätää, niin johan se laittaa päänsä takaisin alas ja alkaa nukkumaan.
Huntterilla on metsästetty hirviä, mutta kyllä se pystyy karhujakin ajamaan.
– Ensimmäisenä syksynä, kun se oli vasta kuuden kuukauden ikäinen, olin Esan luona Kourassa metsästämässä. Ammuin sille kaksi hirveä ja Esa toiset kaksi, joten alku oli tosi hyvä.
Karhu tuijotti tiellä
Ojala on aina ollut innokas metsästäjä. Saalis ei ole hänelle niinkään tärkeää, vaan kaikki tapahtumat luonnossa. Yleensä jotakin erikoista sattuu juuri silloin, kun sitä vähiten odottaa.
– Vuosi sitten täällä ei saanut metsästää karhua, mutta olin kerran juoksuttamassa Huntteria, kun se yhtäkkiä veti nokan pystyyn ja hyppäsi metsän puolelle karhun perään. Sain auton parkkiin ja kuulin, että no nyt ne tulevatkin takaisin itseäni kohti! Minulla oli sivuikkuna auki, ja yhtäkkiä valtava karhu seisoi lähelläni tiellä, katsoi minua, ja jatkoi matkaansa.
Nykyään Ojalalla on myös Huntteria nuorempi karhukoiranarttu. Ennen niitä hänellä ei ole ollut hirvikoiria.
– Minulla oli saksanseisoja, mutta se kuoli elokuussa lämpöhalvaukseen. Vaimollani on weimarinseisoja. Huntteri on kymmenes koirani.
Karijoki ja Teuva tuttuja
Etelä-Pohjanmaalle Ojalan elämä kytkeytyy koiran lisäksi sikäli, että hän on syntyisin Karijoelta.
Hänen tänä syksynä edesmennyt isänsä Lasse Ojala toimi alkujaan Karijoen naapurikunnassa Isojoella poliisina, mutta perhe muutti Seinäjoelle 1970-luvun puolivälissä.
Ojalan äidillä oli Karijoella aikoinaan parturikampaamo, mutta äiti kuoli melko nuorena jo vuosikymmeniä sitten. Lasse-isä muutti eläkepäivillään Teuvalle.
– Olenhan minä siellä päin käynyt usein isäni luona. Kävin Karijoellakin vuosi sitten varta vasten ajelemassa ja ostamassa kaupasta nisua (pullaa).
Pääasiallisen elämäntyönsä Ojala on tehnyt Rajavartiostossa, jonne hän meni töihin 1983. Eläkkeelle hän jäi Niiralan rajavartioasemalta 2016.
Töissä muotin kiillottajana
Toimelias mies ei kuitenkaan malttanut olla eläkkeellä oloneuvoksena, vaan on sittemmin tehnyt noin vuoden mittaisina pesteinä töitä eri paikoissa Joensuun seudulla: puutavarafirmalla, John Deeren metsäkonetehtaalla, Joensuun poliisivankilassa vartijana ja Pyhäselän vankilassa vartijana.
– Tammikuussa tänä vuonna aloitin työt muotin kiillottajana eräässä metallitehtaassa eli olen edelleen työelämässä. Kun syövän varmistuttua kysyin työnantajaltani, että miten tässä nyt käy, kun tuo sairauskin ilmeni, niin hän sanoi, ettei täältä ole ennenkään ketään pois pantu sen takia, että haluaa töitä tehdä.
Entisen työpaikkansa Rajavartiolaitoksen asioita Ojala seuraa näinä aikoina tarkasti.
– On tämä mielenkiintoista aikaa, ja vaarallista. Toivottavasti jotakin korjausliikkeitä tapahtuisi poliittisten päättäjien linjauksissa.
Ensin vain puoli vuotta elinaikaa
Syöpä on Ojalalle sairaus, josta hän puhuu avoimesti ja hyssyttelemättä.
Oireet alkoivat vuosi sitten kesällä. Ensin hän ajatteli, että kysymyksessä on vain vanhenevan miehen normaalit vaivat.
– Sitten se alkoi olla niin paha, etten pystynyt enää polkupyörällä ajamaan. Sanoin asiasta työterveyslääkärilleni, joka määräsi tutkimuksiin. Selvisi, että se oli eturauhasyöpä, joka oli levinnyt kaulan ja vatsan imusolmukkeiden kautta luustoon. Heinäkuun kymmenes päivä tänä kesänä sain ensimmäisen ennusteen, ja se oli sellainen, että elinaikaa on enää ehkä puoli vuotta.
Myöhemmin sairaalan syöpäosastolla lääkäri oli Ojalalle tarkasti selittänyt kuinka syöpä oli edennyt, ja että luustosta sitä ei koskaan saada pois.
– Sitten hän kuitenkin sanoi, että eiköhän tässä kuitenkin joistakin elinvuosista silti puhuta.
Koirat ensimmäisenä mieleen
Kun sokkitieto syövästä tuli, Ojala sanoo ensimmäisenä miettineensä koiriaan.
– Ajattelin, että voi luoja! Miten niiden nyt käy?
Hänellä on toki vaimo ja kaksi aikuista poikaa, mutta koirat vaan tulivat jostakin syystä ensimmäisenä mieleen. Nekin ovat hänelle rakkaita.
Syöpään Ojala on saanut toistaiseksi sytostaattihoitoa ja erilaisia tabletteja.
– Kolmen viikon välein saan sytostaattimyrkkyä suoraan suoneen. Se vie lihaksistosta voiman. Hoitojen jälkeen menee viikkoja, etten jaksa juuri liikkua ja muutenkin elämä on hankalaa.
Vaikeuksien keskellä Ojala koettaa kuitenkin pitää mielialansa korkealla ja siinä koiratkin tuovat osaltaan elämään lohtua ja tarkoitusta.
Huntteri voitti aikoinaan SM-kultaa myös alle 30 kuukauden ikäisten karjalankarhukoirien hirvenhaukkukisassa, ja nyt se voitti siis aikuisten sarjan.
– Ainoastaan yksi koira Suomessa on aiemmin pystynyt samaan. Tämän voiton arvoa nostaa sekin, että Pohjois-Karjala on aina mielletty vahvaksi karhukoiramaakunnaksi, mutta tänne ei ole tullut voittoa näissä kisoissa 28 vuoteen. Nyt tuli, Ojala ylpeänä toteaa.
