73-vuotiaalla Ingrid von Oelhafenilla on harvinainen ongelma. Hänen henkilöllisyyspapereissaan lukee väärä nimi.
Ja tätä hän joutui usein selittämään nuorempana – tietämättä itsekään syytä!
– 11-vuotiaaksi asti luulin olevani nimeltäni Ingrid, kunnes kodinhoitaja kertoi, ettei se olekaan oikea nimeni vaan Erika Matko. Kasvattiäitini ei puolestaan osannut muuta kertoa, kuin että he olivat hakeneet minut saksalaisesta lastenkodista 1940-luvulla, von Oelhafen kertoo nyt, yli 60 vuotta myöhemmin Lännen Medialle Helsingin Hotelli Helkassa.
Hän ei itsekään ajatellut taustassaan olevan mitään sen kummempaa, kunnes sai vuonna 1999 yllättävän puhelinsoiton Punaiselta Ristiltä.
– He kysyivät, haluaisinko tietää jotain biologisista vanhemmistani. Luulin, että he antaisivat minulle vanhempieni nimet, mutta he antoivatkin minulle Lebensborn-ohjelmasta kirjoittaneen historioitsija Georg Lilienthalin yhteystiedot.
Tieto oli von Oelhafenille järkytys. Lebensborn oli natsi-Saksan vuonna 1936 kehittämä ohjelma, jossa pyrittiin sekä arjalaisia äitejä tukemaan raskausaikana, etteivät he tekisi aborttia, mutta myös kasvattamaan rodullisesti ja geneettisesti "puhtaita" lapsia arjalaiselle yhteiskunnalle.
Reichsführer-SS Heinrich Himmlerin johtaman ohjelman puitteissa "oikean näköisiä" lapsia vietiin lastenkodeista ja jopa kidnapattiin muun muassa kaikista entisen Jugoslavian maista, Puolasta, Tsekistä ja Slovakiasta.
– Otin yhteyttä Lilienthaliin. Hän kertoi pitävänsä hyvin mahdollisena, että olen jugoslavialainen lapsi, joka on kidnapattu vauvana.
Keskellä toista maailmansotaa syntyneelle von Oelhafenille ei ollut tullut mieleen, että hän voisi olla yksi monista Lebensborn-lapsista.
"Kuinka hullu idea", von Oelhafen muistaa ajatelleensa, kun hän kuuli koko ohjelmasta ensimmäisen kerran lähes 60-vuotiaana.
Kukaan ei tiedä tarkkaan, kuinka monta lasta joutui Lebensborn-ohjelmaan.
– Koko asiasta ei ole montaa dokumenttia jäänyt jälkeen, sillä niin paljon dokumentteja ja kidnapattujen lapsien entisiä identiteettejä tuhottiin sodan lopussa. Puolestaan ne maat, joista lapsia joutui ohjelmaan, ovat voineet suurennella lukuja. Esimerkiksi Puola on sanonut, että sieltä varastettiin 5000 lasta. Kukaan ei tiedä, onko se totta vai ei, toteaa englantilainen kirjailija ja dokumentaristi Tim Tate.
– Mielestäni on shokeeraavaa, että edelleen on ihmisiä, jotka ajattelevat toisten olevan vähemmän arvokkaampia kuin he. Kaikista kauheimpia ovat olleet tarinat vauvoista, jotka tapettiin, koska he eivät täyttäneet ohjelman arjalaisia kriteereitä.
Tate tutustui von Oelhafeniin tehdessään aiheesta dokumenttia. Von Oelhafenin tarina oli kuitenkin niin suuri, ettei se mahtunut dokumenttiin. Sen sijaan he päättivät kirjoittaa aiheesta kirjan Kolmannen valtakunnan kadotetut lapset (Atena 2015), joka on käännetty myös suomeksi.
58-vuotiaana Von Oelhafen alkoi itse selvittämään taustaansa. Jäljet veivät kiertoteiden kautta Sloveniassa olevaan Sauerbrunniin, jossa asuu Matko-niminen perhe.
– Ottaessani yhteyttä sinne minulle sanottiin, etten voi olla Erika Matko, koska toinen Erika Matko asuu yhä siellä. Olin niin shokissa ja mietin, kuka minä nyt sitten olen.
Von Oelhafenille selvisi, ettei hänen biologisilla vanhemmillaan ollut aavistustakaan kidnappauksesta, vaan he olivat hänen tilalleen vaihdettua vauvaa kasvattaneet omanaan. DNA-testistä kuitenkin selvisi, että Ingrid von Oelhafenissa on yli 90-prosenttisesti samaa geeniperimää kuin Matkon perheeseen kuuluvilla.
Nyt hän on saanut rauhan menneisyytensä kanssa.
– Olin iloinen, että testit todistivat minun olevan Erika Matko. Nyt vierailen heidän luonaan kerran vuodessa, mutta Erika ei ole halunnut tavata minua, vaikka olen kirjoittanut hänelle. Kaikesta huolimatta olen aina tuntenut lopulta olevani Ingrid von Oelhafen.
JOHANNA JUUPALUOMA/LÄNNEN MEDIA