Ilkka-Pohjalaisen mielipideosastolla on keskusteltu Olka-toiminnan päättymisestä Seinäjoen keskussairaalassa ja pohdittu, miksi vapaaehtoiset eivät voisi jatkaa itsenäisesti. On myös kysytty, mihin rahaa tarvitaan, kun vapaaehtoistoiminta on maksutonta.
Kysymykset ovat ymmärrettäviä, sillä Olka Seinäjoen vapaaehtoiset ovat olleet toiminnan sydän ja heidän halunsa auttaa sen tärkein voimavara.
Olka on rekisteröity tavaramerkki, johon kuuluu järjestöjen ja vapaaehtoisten koordinaatio.
Se ei ole yleisnimitys kaikenlaiselle sairaalavapaaehtoisuudelle, vaan valtakunnallinen toimintamalli, jota toteutetaan kumppanuustoimintana.
Etelä-Pohjanmaalla toimintaa ovat 9 vuoden ajan toteuttaneet hyvässä yhteistyössä Yhteisöjen Yhdistys ry ja hyvinvointialue.
Seinäjoen keskussairaalassa ja Y-talon sosiaali- ja terveyskeskuksessa vapaaehtoinen on kohdannut ihmisiä usein heidän elämänsä vaikeimmissa hetkissä. Vapaaehtoinen on ollut tärkeä rinnalla kulkija.
Siksi vapaaehtoisen ei pidä joutua toimimaan ilman koulutusta, tukea ja selkeitä toimintatapoja. Vuonna 2025 toiminnassa kohdattiin 30 770 asiakasta. Kyse on laajasta toiminnasta.
Olka-vapaaehtoisten koordinaattoreiden tehtävänä on ollut rekrytoida, perehdyttää, kouluttaa, huolehtia toimintatavoista ja tukea noin sataa vapaaehtoista haastavissa tilanteissa.
Koordinaatio on ollut tärkeää myös potilasturvallisuuden näkökulmasta. Vapaaehtoisen on pitänyt tuntea salassapitoon, tietosuojaan, turvallisuuteen ja oman roolin rajoihin liittyvät periaatteet.
Teimme kyselyn, johon vastanneista 60 vapaaehtoisesta 100 prosenttia koki Olka-toiminnan merkitykselliseksi ja saavansa siihen riittävästi tukea. 90 prosenttia vastaajista koki arjen hyvinvointinsa lisääntyneen ja 89 prosenttia sosiaalisten verkostojensa kasvaneen.
Hyvin koordinoitu vapaaehtoistoiminta tuottaa hyvinvointia sekä asiakkaille että vapaaehtoisille.
Olka on enemmän kuin vapaaehtoisten läsnäoloa sairaalassa. Keskeinen tehtävä on ollut tuoda 65 potilasjärjestöä ja niiden tarjoamaa vertaistukea lähelle potilaita ja ammattilaisia.
Toiminta on ollut tavoitteellista ja arvioitavaa. Sen tuloksellisuutta ja vaikuttavuutta on seurattu ja raportoitu Stealle, ja toimintaa on kehitetty palautteen perusteella.
Vapaaehtoisten halu auttaa voi säilyä, mutta ilman koordinaatiota ei voida automaattisesti säilyttää samaa laatua, turvallisuutta, yhteistyörakenteita tai vaikuttavuuden seurantaa.
Olka-toiminnan päättyminen ei vähennä vapaaehtoisten merkitystä. Se nostaa esiin kysymyksen: Kuka auttaa silloin, kun ihminen ei selviydy sairaalakäynnistä yksin?
Vapaaehtoistoiminta on palkatonta, mutta sen mahdollistaminen vaatii resursseja.
Koordinoitu vapaaehtoistoiminta voi tuottaa merkittävää inhimillistä ja yhteiskunnallista hyötyä. Siksi kysymys ei ole vain siitä, mitä vapaaehtoistoiminnan koordinointi maksaa, vaan myös siitä, mitä maksaa sen puuttuminen.