Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialueella tarvitaan uudistuksia ja säästöjä, mutta niiden keskellä ei saa unohtaa ihmistä. Palvelujen keskittäminen, kotihoidon kiristyvä aikataulutus ja etäpalvelujen lisääminen eivät saa johtaa siihen, että ikäihmiset jäävät ilman tarvitsemaansa hoivaa ja turvaa.
Hyvinvointialueen arviointimenettelyssä on esitetty ikääntyneiden palvelurakenteen uudistamista ja palvelujen keskittämistä. Talouden tasapainottaminen on välttämätöntä, mutta säästöjen hintaa ei saa maksattaa eniten apua tarvitsevilla.
Ikäihmisten siirtely paikkakunnalta toiselle, kauas läheisistä ja tutusta ympäristöstä, ei ole inhimillistä. Hoivapalvelujen pitää löytyä kohtuullisen läheltä omaa kotia. Kaikilla omaisilla ei ole mahdollisuutta matkustaa pitkiä matkoja läheistään tapaamaan. Läheisten kohtaamiset ovat tärkeä osa hyvää vanhuutta.
Myös kotihoidossa on säilytettävä työn inhimillinen ydin. Kun käyntiajat lyhenevät ja työntekijöillä on kiire seuraavaan kohteeseen, peseytyminen, pukeutuminen ja ruokailu voivat jäädä puutteellisiksi. Ei ehditä kuunnella, huomata voinnin muutoksia tai vaihtaa edes muutamaa sanaa. Pahimmillaan lääkkeiden ottaminen ja ikäihmisen turvallisuus vaarantuvat. Kotihoidon tehtävä ei ole vain suorittaa käyntejä, vaan varmistaa ihmisen turvallinen arki.
Digitalisaatio ja etäpalvelut voivat täydentää hoivaa, mutta ne eivät korvaa ihmisen läsnäoloa. Kaikki ikäihmiset eivät pysty tai osaa käyttää digipalveluja. Paljon apua tarvitseva ihminen tarvitsee kohtaamista, ei pelkkää teknistä ratkaisua.
Säästöjä on etsittävä turhasta työstä, ei ihmisten saamasta hoivasta. Hallinnon päällekkäisyydet, byrokratia, toimimattomat tietojärjestelmät ja huono organisointi on laitettava kuntoon. Järjestelmien pitää helpottaa työntekijöiden työtä. Lähiesihenkilöiden ja käytännön työntekijöiden osaaminen on otettava mukaan kehittämiseen. He tuntevat arjen ongelmat ja tietävät, missä säästöjä voidaan oikeasti saavuttaa.
Arviointiryhmän ehdotukset on arvioitava myös ikäihmisten näkökulmasta. Muutosten vaikutukset palvelujen saatavuuteen, turvallisuuteen ja laatuun on selvitettävä etukäteen. Ikäihmisiä ja vanhusneuvostoa on kuultava jo valmisteluvaiheessa.
Avuntarve ei katoa sillä, että palveluja vähennetään. Ikäihminen ei ole kustannuserä, jota siirrellään säästöjen vuoksi. Hän on ihminen, jolla on oikeus turvalliseen vanhuuteen, hyvään hoivaan ja arvokkaaseen elämään lähellä kotiaan ja läheisiään.