Näin kesällä ajattelin siirtää työasiat loman ajaksi sivuun ja miettiä kolumnissani, miten elämä jyskyttää eteenpäin kuin vanha Wickströmin moottori.
Välillä haluaisi pistää koneeseen lisää kierroksia ja välillä hiljentää vauhtia. Kun taustapeiliin katsoo, huomaa, että jokaisessa elämänvaiheessa on puolensa. Seuraavassa ehkä osoitus siitä, että aika kultaa muistot.
Nuorena olin aina innoissani ja odotin kovasti, että ikää karttuisi ja saavuttaisin erilaisia virstanpylväitä.
Odotin, että pääsen yläasteelle, saan kutsua itseäni teiniksi ja ajaa mopoa.
Puhumattakaan siitä, että muutamaa vuotta myöhemmin odotin, että pääsen ravintolaan, saan ajokortin ja voin muuttaa pois kotoa, opiskelemaan.
Nuorelle, tai ainakin minulle, ne olivat tärkeitä ja mukavia asioita kaikki.
Mutta sitten tietyssä iässä tärkeitä virstanpylväitä ei enää juuri ole, tai niitä ei ehdi miettiä.
Monet kolme- ja nelikymppiset ovat nykyään superihmisiä. Heidän lapsensa ovat nuoria ja vaativat runsaasti huolenpitoa. Saamaan aikaan pitäisi edetä omalla urapolulla, jolloin työpäivät saattavat venyä.
Lasten ja vanhempien harrastuksia pitäisi koordinoida, mikä saattaa olla haastavaa. Varsinkin, kun nuoressa perheessä on usein vain yksi auto.
Ja muun pöhinän ohella lapsiperheissä ehkä koetaan, että tilat käyvät ahtaiksi. Sitten ruvetaan rakentamaan tai kunnostamaan omakotitaloa. Näiden ihmisten vuorokaudessa on ilmiselvästi enemmän kuin 24 tuntia.
Tämän jälkeen, kun pikkuhiljaa 50 vuotta lähestyy ja ohittuu, elämä rauhoittuu ja voi keskittyä enemmän itseensä ja omiin harrastuksiin.
Ikämittari toki näyttää, että nyt et ole enää nuori, mutta hyvällä lykyllä vanhuus ei juuri tunnu painavan.
Mieli ja harrastukset ovat ehkä suunnilleen samat kuin 15 vuotta aikaisemmin.
Omalta osaltani jalkapallokengät oli laitettava hyllylle, kun polvet eivät tahtoneet kestää. Muita palloilupelejä pystyn onneksi yhä harrastamaan, joskaan vauhti ei aina päätä huimaa. Kerran ystävä erehtyi nauhoittamaan pallopeliämme, ja niin verkkaista tempoa ei halunnut uskoa todeksi.
Elämä jatkuu. Näinä päivinä minulle tulee täyteen 60 vuotta. Muistan, kun omat vanhemmat täyttivät 60. Kyllä he olivat silloin vanhoja!
Onneksi asenne vanhuutta kohtaan näyttää seuraavan omaa ikää. Mielestäni kuusikymppinen on nyt pikemmin hyvässä iässä oleva, erilaisilla elämänkokemuksilla rikastettu henkilö.
Nuoremmilla sukupolvilla on luultavasti aivan erilainen käsitys.
Kirjoittaja on Mustasaaren kehitysjohtaja.