”Palvellen parasta – vierelläsi, kun tarvitset” on palvelusopimuksen motto. Lupaus toimia asukkaiden terveyden, hyvinvoinnin ja turvallisuuden hyväksi, mutkattomasti kohdaten. Järjestämme palvelut asiakaslähtöisesti, sinun tarpeitasi kunnioittaen ja kuunnellen, kaikki ikä- ja asiakasryhmät huomioiden.
Palvelustrategiaan (aluevaltuuston hyväksymä 21.11.2022, § 148) on kirjattu myös päätavoitteet, joista yksi on alueellisen yhdenvertaisuuden toteutuminen saatavuudessa ja saavutettavuudessa. Samassa palvelustrategiassa erikseen mainitaan, että Nuorisovaltuustolle, vanhusneuvostolle sekä erityisryhmien vaikuttamistoimielimille ja järjestöille luodaan aidot osallistumis- ja vaikuttamismahdollisuudet palvelujen ja palvelu- ja hoitoketjujen kehittämiseen.
Palvelustrategian liite 2 puolestaan käsittelee yhteistyötä, koulutusta, TKI-toimintaa ja investointeja. Yhdeksi tavoitteeksi on kirjattu, että alueen asukkaat huomioidaan tasapuolisesti, elämänkaari ja asuinalueet huomioon ottaen.
Asiakkaiden ja asukkaiden yhdenvertaisuussuunnitelma vuosille 2024–2026 ja sen alkukartoituksen perusteella on todettu, että epäyhdenvertaisuutta ja syrjivää kohtelua esiintyy hyvinvointialueen palveluissa vielä paljon. Syissä korostuvat ikä, terveydentila, vammaisuus ja asuinpaikka.
Nämä poiminnot osoittavat, että E-P:n hyvinvointialueen palvelulupaus ja strategiset kirjaukset ovat räikeässä ristiriidassa nyt esille tulleiden suunnitelmien kanssa. Maakunnan reuna-alueilta aiotaan viedä kaikki terveyskeskustasoiset palvelut ja vuodeosastot pois. Palvelulupaus ja tavoitteet jäävät sanahelinäksi, eriarvoisuus ja syrjintä vain kasvavat, mikäli suunnitelmat toteutuvat. Huomioitava myös, että perustuslain 6 § takaa yhdenvertaisuuden ja saman lain 22. pykälässä lukee: ”Julkisen vallan on turvattava perus- ja ihmisoikeuksien toteutuminen.”
Alueelliset nuoriso-, vanhus- ja vammaisneuvostot on vasta nimetty 20.10.2025 mennessä, eivätkä nämä vaikuttamistoimielimet ole voineet näitä suunnitelmia kommentoida, vaikka laissa hyvinvointialueista (611/2021, 32 §) on niin säädetty.
Laki hyvinvointialueista (611/2021/31 §) antaa mahdollisuuden vaatia neuvoa-antavaa kansanäänestystä.