Vaasalaisilla on kumma tapa mollata omaa kaupunkiaan.
Kriittisyys on usein paikallaan, mutta rajansa kaikella.
Jos kesämatkailija kertoo olevansa tulossa Vaasaan ja kyselee vinkkejä, väärä vastaus on muotoa ”ei täällä ole mitään nähtävää, mene jonnekin muualle”.
Taipumus näkyy myös uutisten kommentoinnissa. Kun päivitysvirtaan ilmestyy positiivinen Vaasa-otsikko, voi laittaa sekuntikellon päälle.
Ennätysajassa paikalle kiirehtää totuudenpuhuja, jonka mukaan kaupunki on oikeasti Hadeksen pohjalla sijaitseva Tartaros.
Yllättävän usein kommentoijat ottavat vertauskohdaksi naapurikaupungin, jonka kultaisilla lakeuksilla voisi kuulemma hypähdellä vapaana vaasalaisista murheista.
Olen ammattini puolesta kiertänyt maata siinä määrin, että näkökulma kotikaupunkiini on luultavasti melko objektiivinen.
Vaasa on kokoluokassaan keskivertoa kiinnostavampi ja viihtyisämpi kaupunki. Meri tekee paljon. Historiallisesta rakennuksista ja muistomerkeistä ei ole haittaa.
Olen vuosien saatossa huomannut myös myönteisiä muutoksia. Moni aikanaan hämyisehkö asuinalue on muuttunut viihtyisäksi, jopa idylliseksi.
Merenrantareiteille ja historiallisiin kohteisiin on ilmestynyt kylttejä ja opasteita.
Huonoja puoliakin aina riittää, mutta niitä listatessa voi miettiä, missä määrin ne liittyvät nimenomaan Vaasaan.
Moni murhe juontuu maailmantilanteesta, väestön ikärakenteesta, valitusprosessien lainsäädännöstä ja muista yhtä kaupunkia suuremmista kuvioista.
Kaksikielisyys on tietysti Vaasan erityispiirre. Mikäli se on ahdistuksen juurisyy, kannattaa muuttaa pois. Maa on yksikielisiä paikkakuntia täynnä.
En ole perusasetuksiltani mitenkään erityisen kotiseuturakas ihminen.
Viihdyn monenlaisissa paikoissa, ja tiedän kokemuksesta, että sieluntila tekee vähintään puolet siitä, miltä oma elinympäristö näyttää.
Annan esimerkin.
Kuljen vanhan koiramme kanssa samaa puistikkoa lähes päivittäin. Joinakin aamuina kyseessä on tuskien taival. Autojen ja työkoneiden meteli raastaa korvia. Nurmella lojuvat roskat ja keräämättä jätetyt koiranjätökset soittelevat hermojen kieliä. Aamutokkuraiset ihmiset näyttävät kalpeilta aaveilta.
Sitten on toisenlaisia päiviä.
Liikenteen äänten seasta erottuu koivunlatvojen havinaa. Kouluun ja töihin kiirehtivien ihmisten kasvoilla näkyy hymyjä.
Aamun valo osuu talojen seiniin ja ikkunoihin taianomaisella tavalla.
Puistikko on sama, minä eri. Voi miettiä, kumpaa olisi helpompi muuttaa.