Yhtä asiaa ihmiskunta ei ole kyennyt muuttamaan, vaikka aikaa on ollut sata ja tuhat vuotta.
"Jos valtaistuimelle näkyis maa, niin sitä katsoisit kuin pahaa unta. Näkisit, miten vääryys kukoistaa ja miten laittomuus lain voiman saa ja valtaan sen jo joutuu valtakunta... Valehtelija ja roisto voittaa ja rehellinen häviää, rankaisematta rikos jää, tuomari ilkitöitä kunnioittaa. On kuva synkkä. Vielä synkempää on tosi, joka näkemättä jää." (Gothe)
Me täällä Pohjoismaissa, ja me suomalaiset eritoten, pyristelimme eroon tuosta synkästä kuvasta ja lähes onnistuimme siinä. Kylmän pohjoisen kansalaisilla oli vielä muistissa vanha perinnetieto: Kaadetun karhun liha jaetaan kaikkien kesken.
Kävelyvauhdilla kehittyvä talous ja melkein jokaisen kukkaroon tipahtelevat markat loivat tulevaisuudenuskoa. Keksittiin "hyvä tahto" ja oltiin sitä mieltä, että ketään ei jätetä pulaan, annetaan omasta "laarista viljaa" epäonnekkaille ja elämänkolhimille.
Juuri nyt päätäpyörryttävässä rahataloudessa Goethen luoma kuva alkaa näyttää todellisuudelta jopa koto-Suomessakin.
Mikään hyvä ei ole riittävän pyhää, ettei sitä voisi rahatalouden nimissä rikkoa ja tuhota. Mukaan lukien hauraat vanhukset, pienituloisten perheiden lapset, kehitysvammaiset, mielenterveyden kanssa kamppailevat, nuoret jotka huutavat apua häiriökäyttäytymisellä ja monet muutkin, joille päättäjät kääntävät selkänsä.
Ja onko vielä synkempää tosi, joka näkemättä jää.