Sukkien, karkkien ja joulukalentereiden myyntiä, pullien paistamista, kahvion pyörittämistä ja sponsoreiden hankintaa.
Tätä kaikkea ja paljon muuta on liikuntaa harrastavien lapsien vanhempien elämä. Päivätyön lisäksi pitää jaksaa puurtaa kökkätöissä, ettei jälkikasvun liikuntaharrastuksista aiheudu ylitsepääsemättömiä kuluja.
Liikuntaharrastuksen kalleudesta syytetään usein kuntaa, joka perii tilavuokraa myös alle 18-vuotiailta. Puolet maan kunnista on kuitenkin päättänyt, ettei lapsista ja nuorista koostuvien ryhmien tarvitse maksaa esimerkiksi kenttien ja koulun liikuntasalien käytöstä. Usein poikkeuksen tekevät käyttömenoiltaan kalliit tilat. Seinäjoella ne ovat uimahalli, jäähalli, isotekojäärata ja avotekojääkaukalo. Muista paikoista lähetetään lasku vain silloin, jos kyseessä on ollut turnaus, kilpailu tai otteluvuoro. Kaupunki ei voi vaikuttaa siihen, kuinka paljon yksityiset yrittäjät laskuttavat tilojen käytöstä. Yksityisiä liikuntapaikkoja ovat esimerkiksi kuntosalit, Wallsport Areena tai Seinäjoki Areena.
Kalleimmaksi liikuntaharrastukseksi on listattu ratsastus, joka maksaa vuodessa keksimäärin kymppitonnin. Puolta vähemmällä pääsee taito- ja muodostelmaluistelussa. Jääkiekkoa ja uintia harrastavien lasten vanhempien kukkaro kevenee vuodessa noin 3 000 eurolla. Hiihto, jalkapallo, yleisurheilu maksavat alle 2 000 euroa.
Paljon on puhuttu siitä, että kaikille lapsille pitäisi antaa samanlaiset harrastusmahdollisuudet. Asettaako harrastusten hintahaitari lapset eriarvoiseen asemaan? Kyllä, sillä kolmasosa liikuntaa harrastamattomista nuorista ja heidän vanhemmistaan pitää harrastuksen kalleutta esteenä harrastuksen aloittamiselle. Tämä vauhdittanee terveys- ja hyvinvointierojen kasvua ja liikunnallisesta elämäntavasta syrjäytymistä, vaikka liikuntalain keskeisiä periaatteita ovat väestöryhmien yhdenvertaiset ja tasa-arvoiset mahdollisuudet harrastaa liikuntaa.
Harrastuksen hinta koostuu liikuntapaikkamaksujen lisäksi muun muassa seuramaksuista, jotka vaihtelevat esimerkiksi sen perusteella ohjaako lapsia ja nuoria palkattu vai talkootyötä tekevä valmentaja. Eroja aiheuttavat myös välinekulut, kisamatkat ja kilpailumaksut. Näitä kunta pyrkii tasaamaan avustuksilla. Seinäjoki jakoi urheiluseuroille tänä vuonna 180 000 euroa. Summa jakautui puolensadan hakijan kesken.
Kustannuksista puhuttaessa on syytä ottaa huomioon kolikon toinen puoli. Olisiko oikein rokottaa käyttökustannuksiltaan kovien urheilupaikkojen käyttämisestä entistä enemmän myös niitä, jotka tyytyvät lenkkeilemään lähimetsässä tai pelaamaan sählyä kyläkoulun salissa? Pitää myös muistaa, ettei kaikki liikunta ole kallista ja edelleen on paljon harrastuksia, joihin pääsee mukaan edullisesti. Hyvä esimerkki tästä Seinäjoki Lentiksen aloittama lentopallokerho, jossa pelaaminen on ihan ilmaista. Tätä lisää.
Virpi Kupiainen-Ämmälä
toimittaja