Olen ollut tässä monta, monta kertaa aiemminkin. Katsekontaktin päässä, en eturivissä, mutta heti kiivaimman ja kyynärpäätaktiikan erinomaisesti tuntevan naisrintaman takana.
Jalasjärvellä, Isossakyrössä, Seinäjoella, Lappajärvellä, Lapualla. Tanssilavalla, konserttisalissa, tangokadulla, teatterissa, emäntäpäivillä.
Muun muassa.
Ja aina lavalla on ollut sama mies. Jari Sillanpää.
Niin tänäänkin. Eturivi on tullut paikalle hyvissä ajoin, eikä paikasta luovuta.
– Kirsi, voinko tulla sinne eteen, päästättekö, kysyy viisikymppinen nainen jostain takavasemmalta.
– Ei, karjaisee nuori naiskaksikko edessäni ja tiivistää muuria.
Tästä ei mennä. Jalat pieneen haara-asentoon, tiukka kosketus Kirkkokadun asfalttiin. Hartiakontakti vieruskaveriin.
Jari Sillanpäätä on odotettu.
– Jari on kuninkaiden kuningas, kiljaisee etenemisen estänyt nuori nainen vieressä.
Jari ei ole parhaimmillaan. Kaulaa kiertää paksu musta villahuivi, ääni on maassa, voittotango Lago Maggiore ei nouse sinne mihin olemme tottuneet. Takki kiristää, hiki nousee pintaan.
Joku taustaryhmästä asettelee tuuletinta lavan etuosaan, seinäjokelaisen Mika Liljan hallinnoimalla rumpukorokkeella odottavat vesipullot ja pieni pyyhe. Huomaan pohtivani, vieläköhän Jarin hikipyyhkeellä on nimi. Silloin joskus hän kutsui sitä Iinekseksi. Lahja fanilta, yksi lukemattomista.
– Otin puolikkaan kyytablettia. Paketin kyljessä luki, että saattaa aiheuttaa v***a kollegoille, flunssainen kuningas sanoo alkujuonnoksi ennen käheän setin alkua.
Täältä kaikki alkoi
Tangomarkkinat 1994.
Seurasin finalistien kenraaliharjoitusta uimahalli-urheilutalon ylätasanteelta. Lämpötila läheni kolmeakymmentä niin salissa kuin salin ulkopuolellakin.
Vielä ei ollut puvun ja kravatin paikka, silti tangofinalistit hikoilivat kauluspaidoissaan hakiessaan yhteistä säveltä ison orkesterin kanssa. Paitsi yksi. Hän käveli esiintymislavalle farkuista revityissä lyhyissä shortseissa, hihattomassa t-paidassa ja hiukset pystyssä.
Jari Sillanpää. Ensikohtaaminen.
Se vuosi oli hirvikolarissa nuorena menehtyneen Sauli Lehtosen. Sillanpää haki tuntumaa tullakseen seuraavana kesänä tangohistorian ensimmäiseksi täyden kymppirivin kuninkaaksi.
Tangoprinssi 1994.
Vuoden kuluttua ei voittajasta ollut epäselvyyttä. Tangokansa söi Jari Sillanpään kädestä, mutta suuri yleisö tarvitsi vielä Satulinnan ennen suosion lopullista räjähtämistä.
Syyskuun lopulla 1995 Jalasjärven Koskuella ei lavan edessä ollut ruuhkaa. Satulinna julkaistiin marraskuussa, joulukuun puolivälissä Lapualla kävi selväksi, että kuningas on lunastanut kruununsa.
Satulinnasta tuli Jari Sillanpään menestyksen avain, jonka täysi tangokatu laulaa alusta loppuun myös kesällä 2023.
– Serkun poika Kuopiosta lähetti tekstarin, ja totesi, että oli pakko laulaa koulussa tyhmä Satulinna, Sillanpää pohjustaa.
– Sinulle mä antaisin sydämen, jos sä otat sen, vastaa tangoyleisö.
Suosion kaksi puolta
Kolmeen vuosikymmeneen on mahtunut paljon.
Omaa nimeä kantava debyyttialbumi on edelleen Suomen myydyin, reilut 272 000 kappaletta. Loppuunmyydyt konsertit, kiertueet, musikaalit, lukemattomat ylistävät arvostelut ja isot henkilöhaastattelut. Ihailua ja fanitusta, selkääntaputtelijoita ja kanssaeläjiä.
Ja sitten on se toinen puoli.
Huumetuomio, seksuaalirikosepäilyt ja niitä seuranneet kohuotsikot. Liikaa alkoholia, mikä ei sekään jäänyt uutisoimatta. Kiilto kansan suosikkipojan kilvestä alkoi lohkeilla.
Toukokuussa 2001 Ilkka teki kesälehteä, jonka kansikuvapojaksi oli valittu Jari Sillanpää.
– Mitä hyötyä tällaisista uutisista on, kyseli turhautunut Sillanpää Helsinkiin häntä haastattelemaan matkustaneelta toimittajalta.
Iltapäivälehdet olivat vain muutamaa päivää aiemmin kertoneet humalaisen miehen nujakoinnista kostean ravintolaillan jälkeen.
Se ei silloin näkynyt suosiossa, lavojen edustat täyttyivät edelleen laulujen sanat ulkoa osaavista ihailijoista.
Otsikoissa Sillanpää on pysynyt näihin päiviin saakka, ja tulee varmasti pysymään jatkossakin. Syyskuussa nähdään neliosainen dokumentti, jossa luvataan kertoa, mitä Sillanpäälle tapahtui ja miksi.
"Huutakaa mulle, niin mä elän"
Jari Sillanpää ei säästä itseään yleisön edessä. Ääni ei tahdo antaa myöten, mutta mies pistää parastaan. Tanssahtelee, imitoi John Travoltaa, pyyhkii välillä hikeä, juo vettä, ottaa kontaktia yleisöön.
Vuosien saatossa tutuksi tulleita hittejä, muutama tuoreempi kappale, tangoja.
– Nämä ovat niitä lauluja, joita lapsena vanhemmat kotona soittivat. Suomalaisia iskelmiä, hän juontaa.
Ja laulaa Jätkän humpan yleisön hoilatessa suureen ääneen mukana.
Jarin jo poistuttua lavalta kuuntelen naisvaltaisen yleisön kommentteja. Puheisiin nousevat äänen käheys, viimeaikainen negatiivinen julkisuus, vaiherikkaan elämän jäljet niin kasvoissa kuin olemuksessakin.
– Mutta kyllä se vaan niin taitava ja hyvä on, huokaa nuori nainen kaverilleen.
Luulen, ettei hän ollut vielä edes syntynyt, kun Sillanpää kruunattiin kuninkaaksi.
Tänä päivänä Jari Sillanpään huume ovat yleisö ja esiintymisen tuoma suunnaton mielihyvä. Näin hän ainakin sanoo, ja niin yleisö haluaa myös uskoa.
– Huutakaa nyt mulle, niin mä elän taas. Tätä varten mä täällä oon, Sillanpää laulaa Anna Erikssonin hänelle tekemässä uudessa kappaleessa.
Ja mehän huudamme.
Encoren päätteeksi Jari Sillanpää vie kädet silmilleen. Pyyhkiikö hän hikeä vai kyyneleitä?
Tangomarkkinayleisö ei ole kuningastaan hyljännyt.
