Euroopassa markkinoiden alakulo syvenee Lähi-idän sodan epävarmuuden vuoksi. Varhain iltapäivällä Frankfurtin DAX oli vajaan neljän prosentin laskussa, kun Pariisissa ja Lontoossa yleisindeksit olivat liki kolmen prosentin laskussa.
Niin ikään Helsingin pörssissä pääindeksi oli noin kolmen prosentin laskussa. Maanantaina syöksynsä aloittaneen Finnairin osake oli neljän prosentin laskussa. Finnair on joutunut perumaan Lähi-idän lentojaan, ja konfliktin pitkittyminen uhkaa yhtiön näkymiä.
Isossa pudotuksessa olivat esimerkiksi teräsyhtiö Outokumpu, metsäyhtiö Stora Enso ja kaivosteknologiayhtiö Metso.
Maakaasun hinta nousi Euroopassa jo maanantaina jyrkästi QatarEnergyn tuotannon pysäytyksen jälkeen. Tänään Euroopan hintamittarina toimivan TTF-viitelaadun hinta on noussut 37 prosenttia.
Euroopan keskuspankin EKP:n pääekonomisti Philip Lane varoittaa Financial Timesin haastattelussa, että konflikti ja energianhintojen nousu aiheuttavat inflaatiopainetta etenkin lyhyellä aikavälillä. Konflikti voi iskeä myös taloudelliseen aktiviteettiin.
Aasiassa tappioita
Raakaöljyn Brent-laadun hinta on ylittänyt 80 dollaria barrelilta. Varhain iltapäivällä Suomen aikaa barrelihinta oli noin 84 dollaria.
Iranin vallankumouskaarti esitti myöhään maanantaina uhkauksen polttaa kaikki laivat, jotka kulkevat keskeisen öljyreitin Hormuzinsalmen läpi.
Sijoittajien hermoilu johti tappioihin myös Aasiassa. Vientivetoisen Etelä-Korean Kospi-indeksi sulkeutui yli seitsemän prosentin laskuun, ja Japanissa yleisindeksi laski noin kolme prosenttia. Myös Hongkongissa ja Shanghaissa päädyttiin laskuun.