Emilia Pérez on ranskalaisen, etenkin rouheista rikostarinoista tunnetun Jacques Audiardin uuden elokuvan sekä sen päähenkilön nimi.
Elokuvan Emilia Pérez on upporikas meksikolainen hyväntekijä, jolla on salaisuus. Ennen sukupuolenkorjausprosessia hänet tunnettiin kartellipomo Manitaksena.
Salaisuuden tietää juristi Rita, joka kärsii moraalisesta ristiriidasta. Rikkoakseen alansa lasikaton hän suostui työskentelemään kartellille. Omatunto soimaa Péreziä ja Ritaa myös siksi, ettei Manitaksen vaimo ja lasten äiti Jessi tiedä totuutta.
Emilia Pérez on suurten tunteiden melodraamaa, kovaotteinen rikoselokuva – sekä musikaali. Huippukohdissa hahmot heittäytyvät lauluun ja tanssiin. Jessinä nähdään pop-tähti Selena Gomez.
– Audiard ei koskaan kutsunut tätä musikaaliksi, täsmentää Ritaa näyttelevä Zoë Saldaña.
– Hän puhui oopperasta.
Saldana tunnetaan etenkin scifistä ja spektaakkeleista, kuten Avatar-elokuvien pääosista ja Marvelin Guardians of the Galaxyista.
– Luin käsikirjoitusta aivan ymmyrkäisenä. Totta kai halusin mukaan, koska tämä on jotain niin epätavallista, hän sanoo.
– Pohdin myös vaaroja. Olen amerikkalainen, joten valtavan taiteellisen loikan ottaminen tuntui vaaralliselta. Mutta luotin Audiardiin.
Gascon opasti ohjaajaa
Emilia Pérezistä odotetaan Oscar-ehdokkuuksien rohmua. Pääosien esittäjät palkittiin Cannesin parhaina naisnäyttelijöinä ja itse elokuva tuomariston palkinnolla. European Film Awards-gaalassa parhaan elokuvan, ohjauksen ja käsikirjoituksen palkintojen lisäksi se toi Karla Sofía Gascónille naispääosan palkinnon.
Elokuva on läpimurto Gascónille, joka näyttelee Péreziä ja Manitasta. Espanjalainen Gascón on asunut pitkään Meksikossa ja esiintynyt saippuasarjoissa sekä elokuvissa.
Hänkin nauraa kuvaillessaan ensimmäisiä reaktioitaan käsikirjoitusluonnokseen.
– Silkkaa hulluutta: Ranskassa kuvattava Meksikoon sijoittuva tarina, jossa lauletaan ja tanssitaan, vaikka kyse on huumekartellista, Gascón sanoo.
– Ja on sukupuolenkorjaus.
Gascón on transnainen. Hän kertoo Emilia Pérezin valmistelujen Audiardin kanssa kestäneen pari vuotta. Ohjaaja-käsikirjoittaja halusi ymmärtää prosessin, jonka Gascón on käynyt läpi.
– Alussa Audiard ei ollut varma, näyttelisinkö minä Manitasta. Minun piti vakuuttaa hänet, Gascón kertoo.
– Selitin hänelle, mitä kaikkea tarkoittaa, että Manitas on aina ollut nainen.
Musikaali on vaikea laji
Gascón kertoo kuvausten merkinneen pelottavaakin paluuta rajuun henkiseen ja fyysiseen muutostilaan.
– Elokuvanteko oli lopulta sisäistä vapautumista siitä elämänvaiheesta, jossa sisälläni oli ollut kaksi ihmistä, joista jäi vain yksi.
Hän kertoo elokuvan tarinan ytimen olevan rooleissa, joihin ihmiset asettuvat.
– Eikä se kerro vain henkilöhahmojen rooleista omassa elämässään vaan siitä, miten maskuliinisuus ja väkivaltaisuus heijastuu koko yhteiskuntaan, hän pohtii.
Meksiko ja kartellien maailma on miljöö, jossa asia kärjistyy äärimmilleen.
– Yleensä naisilla on miehiä enemmän henkistä vapautta ja vähemmän fyysistä vapautta. Emilia on mieleltään vapaampi kuin Manitas. Mutta nautin Manitasin roolin fyysisyydestä.
Saldaña oli tanssija ennen elokuvanäyttelijän uraansa. Hänelle musikaalit ja niistä nauttiminen olivat tie ammattiin.
– Olen New Yorkista, ja me jonotimme viime hetken Broadway-lippuja joka viikko. Näin nuorena Rentin neljätoista kertaa, Saldaña kertoo.
Gascon vitsailee, että Emilia Pérez tulkitaan vielä Broadwaylle.
– Mutta olen rehellinen, en pidä musikaaleista. Ne ovat niin vaikea laji. Viimeksi pidin La La Landista.
Pimeyden sydämestäkin pilkistää valoa
Audiard on seitsemänkymppinen ranskalainen mies, jonka tunnettuja elokuvia ovat gangsteritarina Profeetta (2010) sekä alamaailmaa sivuava rakkaustarina Luihin ja ytimiin (2012).
Vaikka Emilia Pérezin arvostelu- ja yleisövastaanotto on pääasiassa kiittävä, kriittisiäkin ääniä on kuultu. Onko Audiard oikea ihminen kertomaan leimallisen meksikolaista tarinaa kartellien uhreista ja transihmisestä?
– Minusta on arvokasta, että Audiard valitsi nämä yhteisöt, joista kertoa tarinaa ja joille antaa taiteellisesti kaikkensa, Saldaña sanoo.
– Elokuva antaa näkyvyyttä, mutta myös haastaa katsojaa. Vaikka Audiardilla ei olisi tätä henkilökohtaista kokemusta, hänellä on kyky kertoa voimakas tarina.
Gascón muistuttaa, ettei elokuva ole dokumentti.
– Tarina on kärjistävä, mutta hahmoja kohdellaan lämmöllä. Olen todella ylpeä hahmoista, jotka elokuvaan on luotu, hän kuvailee.
– Tämä on toivoa antava elokuva, jossa pimeyden sydämestäkin pilkistää valoa.
