Ensimmäinen mainos:
K:lla alkava rautakauppa on pompsahtanut kovin kauas vasara ja nauloja -kuvastostaan.
Hikinen remontti-Reiska-imago ei firmalle enää kelpaa. Nyt asiakkaiksi hamutaan fiinimpää kansanryhmää.
Tv- mainoksessa kaupataankin "unelmia" ja lauletaan lipevästi englanniksi, että Child of mine?
Miksi ihmeessä? Miksei taustalle kelpaa upea Maaritin laulama versio?
Toinen mainos:
Kaksi nuorta miestä kiertää hissuksiin vanhaa taloa.
Paljastuu, että miehet ovat veljeksiä, jotka jättävät hyvästejä kotitalolleen ennen uuden omistajan pyrähtämistä paikalle.
Muutaman kymmenen sekunnin tarinaan on saatu pakahduttava määrä kaihoa, kaipuuta ja luopumista.
On upeaa, että myös mainoselokuviin maltetaan panostaa. Olemme jo ihan liikaa joutuneet oksentamaan ällöttäville matkapuhelinsaarnaajille!
Ja toisin kuin rautakauppa, tämä asuntopalveluyhtiö luottaa kotimaiseen musiikkiin: Seija Simolan Kun aika on luo mainokseen vangitsevan tunnelman.
Kolmas mainos:
Takavuosien kuuluttajaneito ilmestyy ruutuun himpun verran ikääntyneenä mutta sama herttainen hymy kasvoilla.
Mainoksen tehtävä on pysäyttää katsoja, ja tämä tekee sen hetkessä.
Mitä ihmettä, ällistelee katsoja, pysähtyy niille sijoilleen ja jää tuijottamaan tuttua naamaa.
Mainostoimistoväkeä pitää hakata hartioihin huippunokkelasta oivalluksesta. Myymäläketjun maitomainos jää kertaheitolla mieleen, vaikka siinä ratsastetaankin kuluneella hah-hah-fraasilla "yleisön pyynnöstä huolimatta."
Lisämainosta kertyi someraivosta, jossa ketjua syytettiin vitsailemisesta transsukupuolisten ihmisten kustannuksella.
Liike ei saanut sanoa, että "Vihdoin uskallan tulla ulos maitokaapista" ja että "Tunsin olevani oikea maito". Nämä poistettiin alta aikayksikön.
Hyvä niin, mutta kohumaito muistetaan.
JAANA-STIINA ALA-KORPI @i-mediat.fi