Vale-Jaakko. Teatteri Arinan 20-vuotisjuhlaesitys. Käsikirjoitus Jukka Vieri, ohjaus Maria Pajula-Ilkka. Ensi-ilta 14.2. Nuorisokeskuksessa.
Teatteri Arina täyttää 20 vuotta ja juhlii sitä näyttävästi. Jukka Vierin käsikirjoittama ja Maria Pajula-Ilkan tiukasti ohjaama Vale-Jaakko on komea sukutarina.
Seinäjokelaisen Jouppilan suvun 300 vuoden takainen eepos on hurjaa seurattavaa: Onko Jaakko aito talon perillinen vaiko laskelmoiva huijari?
Vale-Jaakon tarina kuljettaa katsojat 1700-luvulle, jolloin Suomessa oli sotia, katovuosia ja kulkutauteja. Eloonjääneet ponnistelivat elantonsa eteen.
Ei ollut rokotteita eikä nettiä, mutta käräjiä käytiin innolla. Rajakivien siirroista tai kunnianloukkauksista manattiin kanssaeläjät herkästi leivättömän pöydän ääreen.
Jukka Vieri on historioitsijana löytänyt tekstiin oikeat sananparret ja ajankuvan. Taikausko oli tuolloin yleistä. Uskottiin tonttuihin, pahaan silmään ja rajaäijään.
Vierin luomilla henkilöhahmoilla on esikuvansa historiassa, mutta näppärä käsikirjoittaja ja osaavat tulkitsijat herättävät Liisat ja Matit henkiin.
Kasakat veivät
Isonvihan aikana Pohjanmaata hävitettiin urakalla. Venäläisillä miehitysjoukoilla oli vapaat kädet tuhota asumukset, viljelykset ja ihmiset.
Tuhansien lasten ja nuorten arvellaan joutuneen venäläisten vangeiksi. Heidät myytiin Venäjälle orjiksi.
Jouppilan talosta hävisi 13-vuotias Jaakko-poika. Parinkymmenen vuoden kuluttua Seinäjoelle ilmestyy mies, joka väittää olevansa kadonnut Jaakko. Aluksi vanha äiti ja isä uskovat miehen kertomukseen, ja Jaakko pääsee Jouppilan isännäksi.
Myöhemmin alkaa vuosien käräjöinti. Käräjäoikeus uskoo Jaakkoa, mutta laamanninoikeus ja vielä Turun hovioikeuskin toteavat Jaakon huijariksi.
Täyteläiset tulkinnat
Vale-Jaakko tuo lavalle parikymmentä näyttelijää. Ohjaaja on täyttänyt pienetkin roolit osaavilla ja uskottavilla tulkeilla. Aidot lapsinäyttelijät tuovat ilmaisuun tuoreutta.
Vale-Jaakko eli Tapio Järvinen istuu mainiosti osaansa. Järvinen pitää pokkansa eikä paljasta, onko hän huijari vai aito Jaakko.
Arinan esityksen ideana on, ettei kysymykseen anneta vastausta, koska tiedekään ei sitä löytänyt.
Pirkko Manun ja Kari Manun tulkitsema Jouppilan isäntäpari kamppailee uskottavasti epäilystensä kanssa. Olisihan kiva, jos Jaakko palaisi kotiin, mutta kun ei tiedä.
Ilmajoen kirkkoherra Gabriel Peldan herää henkiin Hannu Pullin jykevässä tulkinnassa. Kristiina Keski-Luoman kirkkoherran rouva on myös vaikuttava roolityö.
Jaakon vastustajana toimii erityisesti Santeri Lamminahon uskottavasti esittämä vävy Erkki. Hänen puolisoaan Mariaa eli Jaakon ainoaa sisarta esittää raikkaasti Anni Syväjärvi.
Marjo Salokorpi tekee pappilan piiasta Sätky-Liisasta hurjan tulkinnan. Myös Joonas Pullin sotamies ja Jyrki Hautamäen kirjuri ovat hauskoja hahmoja.
Huikea puvustus
Puvustuksen on tarkasti suunnitellut Maarit Honkonen. Talonpoikien, piikojen ja renkien asut ovat aikakaudelle tyypillisen rouheita.
Herkuttelemaan puvustaja on päässyt pappilanväen ja morsiamen asuissa. Vale-Jaakon karjalahenkinen takki kuvastaa kantajaansa.
Katri Sarpon lavastus on niukka ja tumma. Eipä pienelle näyttämölle lisää epookkia mahtuisikaan suuren näyttelijäjoukon riesaksi.
Miika Huttusen äänet ja Teemu Koskisen valot täydentävät kerrontaa. Näyttelijä Esa Ahosen vakaa ja ilmeikäs kertojanääni vie tarinaa eteenpäin.
Teatteri Arinan Vale-Jaakko nostaa historiasta sodan kauhut esille. Niillä ei herkutella, mutta Jouppilan Liisa-äidin kaipaus ja kynttilän polttaminen kadonneen pojan löytymiseksi koskettavat.
