Työssä käyvä väestömme eläköityy edelleen eikä huoltosuhde näytä aikaisempaa paremmalta.
Vuonna 2021 sataa työssä käyvää kohti oli 133 työtöntä tai työvoiman ulkopuolista henkilöä – yhä vähälukuisempi joukko maksaa työttömyyskorvauksia ja eläkkeitä.
Suomen hallitus tavoittelee edelleen työperusteisen maahanmuuton vähintään kaksinkertaistamista nykyisestä vuoteen 2030 mennessä. Voisin jatkaa kirjoitusta edelleen koulutuksen mahdollisuuksista mm. jatkuvan oppimisen uudistuksesta ja kansallisesta jatkuvan oppimisen strategiasta, johon tuo työperäisen maahanmuutonkin tavoite kuuluu.
Näillä tähdätään siihen, että työelämässä ja työelämän liepeillä olevien aikuisten osaaminen saataisiin päivitettyä ja parannettua siten, että Suomessa riittäisi osaavaa ja oppivaa työväestöä jatkossakin.
Edellinen hallitus investoi tähän kehitykseen todella paljon rahallisesti, ehkä ylimitoitetustikin. Mutta onko rahallinen panostus oppimismahdollisuuksien lisäämiseen kuitenkaan vaikuttavin ratkaisu nykyisissä Suomen haasteissa?
Viimeaikaiset keskustelut somessa ja mediassa painavat mieltäni. Olemme yhteiskunnassa todella haastavan tunneilmaston kanssa tekemisissä. Erilaiset arvot ja maailmankatsomukset tuntuvat olevan jatkuvasti törmäyskurssilla.
Miksi näin, vaikka Suomi on vieläkin yksi maailman koulutetuimpia ja oppineimpia kansakuntia. Suomessa luulisi olevan riittävästi tietoa, osaamista ja kriittistä ajattelua ottaa asioista selvää – nähdä asioita avoimesti, riippumattomasti ja neutraalisti.
Mikä meitä vaivaa? Minne sivistys ja intellektuaalinen keskustelu ovat kadonneet?
Aikaa ja energiaa käytetään päivästä toiseen, milloin kenenkin menneisyyden penkomiseen ja henkilöiden alas painamiseen. Ja samaan aikaan kansakuntamme painii mm. historiansa suurimpien talousvaikeuksien keskellä. Minkälaisen perinnön jätämme lapsillemme, jälkipolville? Teemmekö todella parhaamme lastemme hyväksi?
Tutustuin professori Arniika Kuusiston kirjoittamaan oppaaseen ”Homma hanskassa! Päiväkodin monimuotoisuus rikkautena”.
Sisältö kiinnosti minua kovasti, sillä olen toiminut varhaiskasvatuksen viennissä ja olen päässyt tutustumaan varhaiskasvatukseen ja päiväkotimaailmaan niin Aasiassa, Etelä-Amerikassa kuin muuallakin maailmassa.
Loistava opas! Tuossa päiväkodin monimuotoisuus tuotiin esiin rikkautena, kiihkottomasti. ”Kulttuuritaustojen ja yksilöllisten luonteenpiirteiden päiväkotiyhteisöön tuoma monimuotoisuus on valtava voimavara, jos sitä osataan arvostaa ja sen tuomia mahdollisuuksia hyödyntää.”
Keskeinen ajatus on lapsen ja aikuisen kunnioittava kohtaaminen. Kaikki alkaa itsestä – kuka minä olen. Hyväksynkö itseni? Mitkä ovat omat ennakkoluuloni ja pelkoni?
Tiesitkö muuten, että joka viikko lähes 40 000 lasta tai nuorta joutuu Suomessa kouluväkivallan kohteeksi. Joka minuutti neljää lasta kiusataan koulussa.
Emme useinkaan tule ajatelleeksi, kuinka vakavat seuraukset kiusaamisesta ja väkivallasta voivat aiheutua paitsi tietenkin henkisinä kärsimyksinä kiusatuille myös yhteiskunnallisena pahoinvointina.
Monimuotoisuuden hyväksyminen, avoimuus, oikeudenmukaisuus ja kunnioitus toinen toisiamme kohtaan ovat kaiken kanssakäymisen perusta ja johtolanka, josta emme saisi missään oloissa luopua.
Olisiko parempi ja viisaampaa lisätä avointa keskustelua ajatusten ja asenteiden avartamiseksi niin, että kaikki, joita käsiteltävä asia koskettaa, ovat edustettuina. Usein radikalisoituminen yhteiskunnassa on seurasta sananvapauden ja keskustelun rajoittamisesta.
Avoin dialogi ja kompromissiin pyrkimys ovat edelleen demokratian ja sivistyksen perustat.
Marjaana Suutarinen
Johtaja, Tekn.tri, EMBA
Vaasan yliopisto, Levón-instituutti