Stalingradin taistelu alkoi 23.8.1942 ja päättyi 2.2.1943. Se oli itärintaman käännekohta, jonka jälkeen Saksa perääntyi koko ajan.
Saksan valiojoukot olivat 80 vuotta sitten tuhonneet Stalingradin, mutta jääneet 1 100 000 venäläisen piirittämiksi kaupungin raunioihin. Se oli 500 000 asukkaan kaupunki. Huoltomatka oli liian pitkä.
Hitlerin virheestä joukot saivat taistella viimeiseen kuulaan ja leivänpalaan asti. Se tiesi Saksalle 285 000 miehen menoa, kaatuneita oli 53 000. Haavoittuneita saatiin lennätettyä pois 31 627.
Epätoivoiset haavoittuneet yrittivät raahautua roikkumaan koneen siivekkeisiin. Aron viimassa taisteltiin jopa 50 asteen pakkasessa pari kuukautta samoissa vaatteissa. Ruoan ja kuulien loputtua oli pakko antautua. Venäläisten tappiot olivat 1 130 000 miestä.
Saksan historiassa kukaan marsalkka ei ole antautunut. Hitler pudotutti lentokoneesta kenraali Paulukselle marsalkan velvoittavat arvomerkit. Kellareissa ja kaduilla virui 30 000–40 000 haavoittunutta. Heidät venäläiset jättivät kuolemaan ja alkoivat marssittaa 160 000 jäljellä olevaa vankileireille.
Marssittiin hangessa 120 kilometriä viidessä päivässä. Öisin pidettiin neljän tunnin tauko, jolloin vangit koettivat nukkua pinoissa. Uloimmat paleltuivat usein kuoliaiksi.
Ruokaa yritettiin saada jäätyneistä hevosten raadoista. Väsähtäneitä ammuttiin niskaan.
Tiellä kuoli tai teloitettiin 20 000 vankia. Perille saapui 140 000. Vasta vuonna 1955 elossa olevat saatiin neuvoteltua kotiin. Heitä oli 5 000 (1,98 %). Suomen koko talvisodassa kuoli 23 000.
Ei ole kyse syyllisyydestä, vaan inhimillisestä kärsimyksestä. Parikymppiset pojat olivat huonoksi tuurikseen syntyneet tuohon aikaan. Syyllisiä olivat häikäilemättömät diktaattorit.
Katastrofaalinen tilanne salattiin Saksan kansalta. Aattona radio lähetti joululaulukonsertin. Kyseltiin joulutunnelmia eri rintamilta. Saharasta, Ranskasta, Kreikasta, Lapista ja Stalingradista. Yleisö kuuli leppoisan rupattelun lopuksi: ”Hyvää joulua Stalingradista.”
Titanic-hymnin tavoin Volga-liedistä kehittynyt Stalingrad-hymni kuvaa tuntoja aidommin.
Näin laulettiin lopun odotuksesta: Ken rannalla Volgan seisookaan? Se mies on vahti synnyinmaan. Ei loista kuu, ei tähdetkään. Synkkä aro vaikenee. Kyynel vierii hänen poskelleen. Ja hän tuntee tuskaa kalvavaa. Petettynä, hyljättynä kysyy hän Luojaltaan: Oi Herra kuule, kun Sua rukoilen. Kuule nyt pyyntöni viimeinen. Luonasi Sun joukko on enkelten. Heistä yksi nyt suo mun lohduksein.
Historia on ihmiskunnan muisti. Se opettaa välttämään menneisyyden virheitä. Unohdus ei opeta mitään.
Matti Hurme
Vaasa