Seinäjoen kaupunginteatterin Amadeuksen kokonaisuus syntyy pienistä nyansseista ja kasvaa hienoksi kokonaisuudeksi, jonka kantavana voimana on hienon suorituksen tekevä Esa Ahonen.
Italialaissyntyinen säveltäjä Antonio Salieri joutui jokaisen ihmisen tavoin tekemään valintoja hyvän ja pahan välillä. Keskiverto säveltäjä tunnisti Wolfgang Amadeus Mozartissa poikkeuksellisen lahjakkuuden, suorastaan nerouden. Vaikutusvaltaisen aseman keisarihovissa hankkinut Salieri ei pystynyt hyväksymään keskinkertaisuuttaan, vaan laittoi lahjojensa puutteen Jumalan syyksi. Jumalalle kostaakseen Salieri esti Mozartin menestyksen. Itsessä asuvalle pahuudelle on monta selitystä.
Mozart saapui 1700-luvun loppupuolen Wieniin, joka oli tuolloin Manner-Euroopan valistunein ja vapaamielisen kaupunki. Keisari Joosef II oli valistunut itsevaltias, joka lukuisilla uudistuksillaan esti Ranskan vallankumouksen tapaisen sekasorron leviämisen maahansa. Keisarikunnan vaikutusvaltaisimmat miehet hovin ylhäisöstä yliopistoväkeen ja taiteilijoihin kuuluivat vapaamuurarilooseihin. Humanismista ja valistusaatteesta ilmaa siipiensä alle saanut vapaamurarius tuki keisarin uudistuspolitiikkaa, jolla parannettiin muun muassa yleistä koulutusta ja lisättiin sananvapautta.
Seinäjoen kaupunginteatterin Amadeus- näytelmä istuu tällaiseen historialliseen taustaan. Ohjaaja Ain Mäeots on halunnut tehdä Peter Shafferin tekstistä perusteellisen tulkinnan, jossa kokonaisuus muotoutuu hitaan varmasti pienten nyanssin kautta. Kerrontaa olisi voinut hieman tiivistää vaikkapa lyhentämällä alun ja lopun meuhkaamiskohtauksia.
Lavastaja Teppo Järvisen suunnittelemat jyhkeät elementit ovat muunneltavia ja siirreltäviä. Yksinkertaisuudessaan nerokkaan toimivat. Riikka Aurasmaan mielikuvitukselliset ja yksityiskohtia pursuavat asut edustavat vallatonta epookkia.
Johanna Uusitontin hupsunhauskat peruukit ja maskeeraus täydentävät kokonaisuuden. Mozartista syntyy niiden avulla aikansa rajoja rikkova rocktähti, aikansa kummajainen, joka ei pelännyt luoda uusia muotteja.
Nuori Topi Kohonen on hengästyttävän upea Mozart. Musiikkineron itsevarmuus ja epäusko vaihtelevat ja ilmenevät hienosti Kohosen kehon kielestä. Liisu Aurasmaan Constanze on tiikerimäisen raivokas puolustaessaan lahjakasta puolisoaan.
Esa Ahonen tulkitsee Salierin roolin pienin elein, mutta hänen läsnäolonsa on valtavaa. Ahosen ilkeys ja pahuus ovat pettävän tavallisen näköistä, mikä tekee tyypistä karmeaa katsottavaa. Ahosen Salierin kuori on hyväntahtoisen ystävällinen, mutta miehen sisuksessa luikertelevat kyyt. Kyseessä on ehkä yksi Ahosen parhaita rooleja, joka on hiottu niin monitahoiseksi että katsoja voi kokea yhtäaikaa sekä inhoa että myötätuntoa Salieria kohtaan. Jani Johansson on mainio kikattelevana keisarina, joka alamaisiaan kuunneltuaan tekee nopeat päätökset.
Muutenkin koko työryhmä toimii vaativan ohjaajan johdossa kuin hyvin voideltu kello ja kokonaisuus toimii erinomaisesti alusta loppuun.
Teksti: Raimo Hautanen
