Kymmeniä ihmisiä kuolee Suomessa joka vuosi elinsiirrettä odottaessaan. Tilanteeseen on muutaman viime vuoden aikana tuonut helpotusta niin kutsuttu DCD-luovutus (donation after circulatory death), joka mahdollistaa elinsiirrot verenkierron pysähtymiseen kuolleilta potilailta.
Aiemmin Suomessa on luovutettu kuolleiden elimiä vain aivokuoleman jälkeen.
– Nyt noin 20 prosenttia kuolleista luovuttajista on DCD-luovuttajia, kertoo osastonylilääkäri Marko Lempinen Hus-yhtymän Elinsiirtotoimistosta.
Lempinen vastasi DCD-luovutuksen pilotoinnista Suomessa.
Niin aivokuolleilla kuin DCD-luovuttajillakin on taustallaan kuolemaan johtava kallo- tai aivovamma, kertoo valtakunnallinen elinluovutuskoordinaattori Maarit Lång Hus-yhtymästä. Potilasryhmät ovat molemmissa luovutustavoissa siis pitkälti samoja, mutta jälkimmäisillä vamma ei ole johtanut aivokuolemaan. Ennuste on kummallakin lohduton.
Tyypillinen elinluovuttajan kuoleman syy on Suomessa aivoverenvuoto. DCD-ryhmässä korostuu myös aivojen hapenpuutteen aiheuttama aivovaurio, esimerkiksi sydämenpysähdyksen ja elvytyksen jälkitila.
Maailman terveysjärjestö WHO ja EU ohjeistavat kaikkia maita DCD-toimintaan.
Suomessa DCD-luovutusta alettiin pilotoida vuonna 2021, ja 2023 siitä tuli osa normaalia elinluovutustoimintaa. Euroopan mittakaavassa Suomi pitää perää DCD-luovutuksen käyttöönotossa.
Nykyisellään joissain Euroopan maissa jopa puolet elimistä tulee DCD-luovuttajilta. Esimerkiksi Ruotsissa liikutaan kolmanneksen tienoilla.
– Meillä realistista voisi olla ehkä 25–30 prosenttia, Lempinen arvioi.
Elinsiirrettä odottaa Suomessa parhaillaan yli 300 potilasta. Heistä 5–10 prosenttia ei ehdi saada tarvitsemaansa elintä ajoissa.
Lempisen mukaan on hyvin vaikeaa arvioida, miten DCD-luovutusten osuuden kasvattaminen näissä numeroissa näkyisi. Kansa vanhenee ja niin luovuttajatkin; jonolle löytyy aina jatkoa. Jo nyt elinsiirtojonoissa on ihmisiä, joita ei aiemmin olisi huonon kunnon vuoksi sinne edes otettu.
– Kuolleiden määrä voidaan varmastikin saada laskemaan, mutta en usko, että heidän osuutensa kokonaan häviää, Lempinen sanoo.
Munuaiset kestävät hapenpuutetta parhaiten
Toistaiseksi DCD-luovutusta tehdään meillä vain munuaisilla. Tämä johtuu siitä, että verenkierron pysähtymiseen perustuva kuolema on siirrettäville elimille raskas, ja munuaiset ovat siirrettävistä elimistä kestävimpiä.
– Kullekin elimelle on omat kuntokriteerinsä elinsiirroissa, Lång selittää.
Vaikeimpia siirrettäviä ovat sydän ja keuhkot, joista onkin myös erityisen paljon pulaa.
DCD-luovutus tapahtuu leikkausosastolla, jonne vainaja siirretään kuoleman jälkeen. Munuaiset irrotetaan nopeasti, jotta ne joutuvat kärsimään hapenpuutteesta mahdollisimman vähän aikaa.
Toiveissa on, että jatkossa myös muita vatsan alueen elimiä saataisiin siirrettyä näiltä luovuttajilta. Tätä varten pilotoidaan parhaillaan niin kutsuttua NPR-tekniikkaa, jossa leikkauksen aikana vatsaonteloon palautetaan paikallisesti verenkierto happipitoisella verellä noin kahden tunnin ajaksi ennen elinten irrottamista. Tämä ehkäisee hapen puutteesta elimeen aiheutuvia vaurioita.
Långin mukaan NPR-tekniikan avulla olisi tarkoitus mahdollistaa ensin DCD-luovuttajien maksasiirrot, myöhemmin myös haimasiirrot. NPR-tekniikkaa hyödynnetään jo lähes kaikissa muissa Euroopan maissa.
Suomi hidasliikkeinen mutta tehokas
Jos Suomi onkin eurooppalaisessa vertailussa hidas omaksumaan uusia elinsiirtomenetelmiä, keskeisillä mittareilla elinsiirtotoimintamme on silti erinomaista. Siirtojen tulokset ovat vertailussa hyviä, ja lääkärien näkökulmasta tärkeimmällä mittarilla – eli elinluovuttajien määrässä miljoonaa asukasta kohti – olemme Euroopan seitsemänneksi parhaita.
Paras maa tällä mittarilla on Espanja, ja muutkin eteläisen Euroopan maat menevät Suomesta viuhuen ohi. Lång luettelee useita syitä tähän.
– Siellä on tähän liittyen hyvä koulutus ja hyvät järjestelmät, kansalaiset ymmärtävät elinluovutuksen tärkeyden ja siihen panostetaan, hän luettelee.
Suomessa mahdollisia luovuttajia ovat nykyään kaikki täysi-ikäiset, jotka eivät ole luovutusta erikseen kieltäneet. Elinluovuttajaa hoitavat lääkärit selvittävät aina vainajan oman tahdon. Aiheesta keskustellaan omaisten kanssa, ja jos he vastustavat, ei elimiä siirretä.
Suomessa, kuten kansainvälisestikin, elinluovutuksen kieltävien omaisten määrä on kasvussa. Lång ja Lempinen eivät pysty nimeämään selvää syytä tähän, mutta he painottavat, että aiheesta tiedottaminen on tunnetusti kaikkein tärkein keino elinsiirtojen mahdollistamiseksi.
---------
Korjattu aiempaa uutista kello 10.16: Jutussa kirjoitettiin aiemmin, että elinsiirron kieltävien omaisten määrä on kasvussa. Kyse on elinluovutuksen kieltävien omaisten määrästä.