Hel­le­ra­ja rikki: Vi­ro­lah­del­la mi­tat­tiin 25,1 astetta

Ilmatieteen laitoksen mukaan myös keskiviikkona voi esiintyä hellettä Itä-Suomen alueella. Lämpimintä on silloin todennäköisesti Pohjois-Karjalan alueella.

Helsinki
Virolahden mittausasemalla Kymenlaaksossa mitattiin hieman ennen puoltapäivää 25,1 astetta.
Virolahden mittausasemalla Kymenlaaksossa mitattiin hieman ennen puoltapäivää 25,1 astetta.
Kuva: Eija Kontio / Lehtikuva

Helleraja on ylittynyt Suomessa ensi kertaa tänä vuonna. Asiasta kertoo Ilmatieteen laitos X-viestipalvelussa.

Virolahden mittausasemalla Kymenlaaksossa mitattiin hieman ennen puoltapäivää 25,1 astetta.

Ilmatieteen laitoksen mukaan myös keskiviikkona voi olla hellettä Itä-Suomen alueella. Lämpimintä on silloin todennäköisesti Pohjois-Karjalan alueella.

Sää on maan itäosissa tänään tiistaina kesäisen lämmin, Ilmatieteen laitos kertoo. Lännessä sää on epävakainen ja lämpötila jää paikoin alle 15 asteen. Ilmatieteen laitos on antanut tälle päivälle varoituksia sade- ja ukkoskuuroista maan etelä-, länsi- ja keskiosiin.

Keskiviikkona Ilmatieteen laitos ennustaa sään lännessä selkenevän ja lämpenevän hieman.

Lisäksi varoitukset rajusta ukonilmasta jatkuvat keskiviikkona Suomen itäosissa Pohjois-Karjalasta Sallaan asti. Päivällä ja illalla mahdollisesti esiintyvät voimakkaat ukkospuuskat voivat aiheuttaa pienialaisia tuulivahinkoja sekä lyhyitä ja paikallisia sähkökatkoja.

Mainos
Ilkka-Pohjalaisen pelit

Pelaa Ilkka-Pohjalaisen digitaalisia pelejä

Aivojumppaa tai rentoa ajanvietettä – tutustu peleihin ja löydä suosikkisi

Aloita pelaaminen
Ilmoita asiavirheestä