Sana, jota en ennen ollut kuullut, nappasi huomioni Iltalehden sivulla. Oli pakko lukea koko juttu ja googlata lisää ilmiöstä nimeltä ostrakismi.
––– tarkoittaa tahallista tai tahatonta yhteisön ulkopuolelle sulkemista eli sosiaalista väkivaltaa. Aiheesta väitellyt Sirpa Manninen selventää vielä näin: ”Ostrakismi on sellainen tilanne, jossa ilman sanoja tai selityksiä joku tai jotkut jätetään porukan ulkopuolelle.”
Työssään Manninen analysoi 569 vastausta kahdesta sairaalasta eri ammattiryhmiin kuuluvilta. Peräti 73 prosenttia vastaajista oli kokenut ostrakismia työssään, useimmin niin, ettei henkilön tervehdyksiin vastattu.
82 prosenttia vastaajista taas oli havainnut, kuinka joku toinen oli jätetty ulkopuolelle. Esimerkiksi niin, että muut poistuivat paikalta, kun joku tietty saapui. Jotkut joutuivat jopa istumaan yksin täydessä työpaikan ruokalassa.
On helppo kuvitella, miten moinen käytös muiden suunnalta vaikuttaa siihen, millä mielellä lähtee töihin ja miten töissä viihtyy.
Jokainen haluaa tulla huomatuksi ja arvostetuksi omana itsenään. Se on ihmisen perustarpeita. Siksi on täysin tervettä ja oikeutettua tuntea pahaa mieltä joutuessaan lauman ulkopuolelle.
Uskon, että jokainen tunnistaa, mistä on kyse. Aika moni meistä on joskus tullut ohikatsotuksi ja ulossuljetuksi, tahallisesti tai tahattomasti. On muuten yllättävää, miten pitkään sellaisen muistaa.
Ostrakismi ei kuulu ihmisapinan henkiseen vyölaukkuun, ei, vaikka se sieltä löytyykin. Eritoten se ei kuulu työelämän taitoihin. Duunissa pitää osata olla yhdessä rintamassa ja työtoverin puolella.
Vapaa-aikana jokainen meistä voi valita kaverinsa, mutta töissä tilanne on sen ratkaisevan piirun verran eri.
Ostrakismia voi olla niin sosiaalista, fyysistä kuin virtuaalistakin. Jälkimmäinen voi tapahtua yhtä hyvin työpaikan viestinnässä kuin sosiaalisessa mediassa.
Ulossulkeminen ja vaimentaminen kasvattavat aina pahoinvointia, aggressiota ja vihaa. On jopa sanottu, että ostrakismin kautta kasautuvat sosiaaliset ongelmat ovat yksi suurimpia sisäisen turvallisuuden riskejä maassamme.
Tervehditään siis toisia, hymyillään ja puhutaan, otetaan se kaveri huomioon – töissä ja vapaalla.