Ajan Volkswagenilla, jossa on alla Nokian Hakkapeliitat. Jos omistaisin laivan, siinä olisi varmaankin Wärtsilän moottori.
En oikein tiedä, tunnenko itseni huijatuksi. Jos saisin valita uudelleen, valitsisin aivan saman yhdistelmän – Volsun tutuilla renkailla. Molemmat toimivat hyvin.
Kilpailu on ilmeisesti niin kovaa, että pitää kikkailla kuten hiihdossa aikoinaan, millimooleilla ja hemohesseillä. Lopputuloskin näyttää olevan kovin tuttu.
Tunnustan, että en lue testilehtiä ja esitteitäkin vain ylimalkaan sieltä täältä. Auton ja renkaiden ostossa luotan oman kokemuksen tuomaan perstuntumaan.
Siksi ihmettelen, että isojen, luotettavilla tuotemerkeillä toimivien valmistajien pitää riskeerata marginaalisen asian kanssa. Aivan sama, kuin minä yrittäisin pölliä irtokarkin Prismasta. Riski ja hyöty eivät ole missään suhteessa toisiinsa.
Odotan jännityksellä, kuka seuraavaksi kärähtää. Altia, Koskenkorvan prosenteista?
Nyt tinkimään. Se tässä harmittaa, että katuva autonvalmistaja antoi tosi hyviä etuja ja tarjouksia uusien autojen ostajille, mutta me hieman vanhemmat asiakkaat jäimme niin sanotusti lehdelle soittelemaan.
Saapa nähdä, mitä Nokian renkaat keksii seuraavan sesongin alkuun. Hinta ei varmaankaan nouse, ja tarjousten pitää olla hyviä.
Rengaskaupoissa on totuttu tinkimään, ja tätä huijauskohua ei asiakas unohda ensi syksyyn mennessä. Sillä on hyvä aloittaa kaupanhieronta.
Paha perheriita. Työmarkkinajärjestöjen neuvottelut näyttävät enemmän kiukkuisen avioparin riitelyltä kuin kilpailukykysopimuksen rustaamiselta.
Molemmat haluaisivat sopia, mutta toiselle ei millään viitsisi antaa periksi. Kyse on enempi arvovallasta ja toisen kiusaamisesta kuin yhteisestä hyvästä.
Ammattiliitot provosoituivat siitä, kun ministerit löivät tiedotustilaisuudessa nyrkkinsä yhteen onnistumisen merkiksi, tosin jälleen kerran liian aikaisin.
Ele sai aikaan myötähäpeää, niin teennäinen se oli, mutta että pitikö siitä sitten vetää herneet nenäänsä? Suomea on siunattu taas kerran huonolla herratuurilla.
Hyvä veikkaus. Uutena pääministerinä innokas Sipilä antoi ensimmäisellä kerralla työmarkkinajärjestöille viikon aikaa sopia yhteiskuntasopimuksesta.
Joku kirjoitti, että ei tule mitään, koska SAK:lta menee pelkästään viikko siihen, että saavat päätettyä, juovatko neuvottelupöydässä kahvia kermalla vai ilman.
Ja näin kävi.
Vesa Koivumäki