Presidentti Stubbin uudenvuodenpuhe oli vähän hämmentävä. Vaikka hän sivusikin puheessaan turvallisuudentunnetta, hän ei puhunut hävittäjistä eikä maamiinoista, vaan puhuikin enemmän siitä, mitä meistä jokainen voi tehdä tuon turvallisuudentunteen ja elämänrauhan eteen. Siitä tuli puheeseen inhimillisyyden tuntu, joka kasvoi entisestään, kun Stubb keskittyi empatiaan ja mainitsi sen elämän ohjenuoraksi, mitä sen kaikille soisikin olevan. Sehän kasvattaa ihmisten keskinäistä arvostusta, luottamusta ja kunnioitusta.
Hän sivusi myös toista merkittävää asiaa eli kompromissia. Sitä käytettäessähän vastapuolet antavat periksi omista vaatimuksistaan, minkä jälkeen tilanteesta poistuu kaksi ”lähes” tyytyväistä osapuolta eikä mieltä vaivaavia ristiriitoja jää.
Neuvottelutilanteisiin osapuolten ei pitäisikään lähteä omasta näkökulmastaan äärimmäinen voitto tavoitteenaan, vaan pyrkimyksenään rauhanomainen ratkaisu, jossa ”vastustajalle” ja tämän vaatimukselle annetaan niille kuuluva arvo.
Neuvottelu- ja sovittelutilanteissa osapuolilla tulisi olla kykyä ja halua kompromissiin, eikä oikeudenmukainen ja taitava rauhanneuvottelijakaan olisi pahitteeksi. Sellainenhan oli ainakin Nobel-palkittu Ahtisaari.
Kompromissi on tärkeää yhtä lailla, olipa kyse kahden ihmisen välisestä rahariidasta, työntekijä- ja -antajapuolten palkkaneuvotteluista tai valtakuntien välisistä rajariidoista. Kompromissilla voidaan pelastaa ihmisen tai ihmiskunnan henkiä ja mielenterveyttä pientä korvausta vastaan. Rajariidoissa se olisikin, vaikkakin pehmeämpi, niin kuitenkin tehokkaampi ase kuin maamiinat ja hävittäjät
Stubbin mukaan ”kaikki lähtee arvoista”. Kun ihminen antaa toiselle tälle kuuluvan arvon, hänen helppo ymmärtää luottamuksen merkitys. Onhan niin, että koko yhteiskunta – mm. yhteydenpito viranomaisten ja kansalaisten välillä – pyörii luottamuksen varassa.
Luottamuksen pettäminen ja sen käyttäminen omaksi eduksi ovatkin alhaisimpia tekoja, joita ihminen voi toista kohtaan osoittaa.
Arkipäiväinen esimerkki, jonka moni on valitettavasti kohdannut, on esimerkiksi rahan lainaaminen, kun sovittuna päivänä takaisinmaksua ei tapahdukaan. Jos on niin, että lainaajalla on ollut aito tarkoitus hoitaa asia sovitettuna päivänä, mutta se ei syystä tai toisesta onnistukaan, on tietysti tärkeää, että asia otetaan etukäteen puheeksi ja tilanne sovitaan velallisen ja velanantajan välisellä – ja kuinkas muuten kuin kompromissia käyttäen. Puhumattakaan tapauksista, joissa joku väittää olevansa varaton ja näin ollen kykenemätön osallistumaan kustannuksiin, eli maksattaa oman osuutensa toisten hyväntahtoisuutta hyväksikäyttäen toisella tai muilla.
Jos puheet osoittautuvat myöhemmin tekaistuiksi, puhuja menettää ymmärrettävästi arvonsa toisen tai muiden silmissä. Epärehellisyyteen hairahtuva ei anna toiselle tälle kuuluvaa ihmisarvoa. Toiminta voidaan katsoa hyväksyttäväksi niin kauan, kun siitä voidaan nykytapaan todeta: ”Eihän se ole keltään pois”.
Rehellisyys on kaiken luottamuksen kivijalka, ilman sitä luottamus murenee, ja sitä on vaikea saada kuntoon, vaikka myöhemmin halua olisikin
Puheessaan presidentti kehotti huomioimaan, että maailmassa on enemmän hyvää kuin pahaa. Näin varmaan onkin, mutta valitettavasti ”enemmyys” ei riitä.
Yksikin pahuus kymmenestä riittää tuhoamaan ja pilaamaan monen ihmisen elämän. Aivan kuten pienikin tippa myrkkyä riittää pilaamaan kymmenien litrojen aine-erän. Tarvittaisiin siis lähes nollatoleranssi jo siitäkin syystä, että pahuutta ei kukaan oikeasti tarvitse.
Stubbin puhe mediassa on nähty ehkä turhankin ”isälliseksi”.
Presidentti puuttui tavallisten ihmisten toimintaan toisiamme kohtaan ja otti esiin siinä ilmeneviä ja korjattavissa olevia epäkohtia. Siinä meille kaikille elämänohjetta vuodeksi 2025 ja vielä siitäkin eteenpäin.
Markku Hankanen
Seinäjoki