Koulussa opetetaan lapsille matematiikkaa, kieliä ja historiaa. Hyvä niin. Mutta entä yhdessä tekeminen, liikkuminen, luovuus ja muiden kanssa toimeen tuleminen? Nekin ovat elämässä tarpeellisia taitoja.
Jokaisen peruskoululaisen koulupäivään voitaisiin sisällyttää yksi, noin tunnin mittainen harraste- ja toimintatunti keskelle päivää. Eikä koulupäivä pidentyisi minuuttiakaan.
Ajatus on yksinkertainen. Keskellä koulupäivää olisi tunti, jolloin ei istuta pulpetissa tai päntätä kokeisiin. Sen sijaan liikutaan, soitetaan, maalataan, pelataan tai tehdään jotain muuta yhdessä. Kaikkien ei tarvitse pelata jalkapalloa, eikä jokaisesta oppilaasta tarvitse kasvattaa viulistia. Tärkeintä on, että jokaiselle löytyy mielekästä tekemistä.
Nykyään puhutaan paljon lasten ja nuorten pahoinvoinnista, yksinäisyydestä, liikkumattomuudesta ja keskittymisvaikeuksista. Niitä varten laaditaan ohjelmia, strategioita ja suunnitelmia. Paperia syntyy, mutta lasten arki ei välttämättä muutu.
Mitä jos kokeiltaisiin välillä jotain aivan käytännöllistä?
Harrastetunti antaisi mahdollisuuden hengähtää, liikkua ja käyttää päätään välillä muuhunkin kuin oppikirjoihin. Samalla voisi parantua keskittyminen oppitunneilla.
Kaikilla lapsilla ei ole mahdollisuutta harrastaa koulun ulkopuolella. Harrastukset maksavat, matkat ovat pitkiä varsinkin maaseudulla, eikä kuljetuksia aina ole. Kun harrastus tuodaan koulupäivään, vanhempien lompakko tai kotiosoite ei ratkaise, pääseekö lapsi mukaan.
Ja ehkä tärkeimpänä: Yhdessä tekeminen opettaa olemaan yhdessä. Ystävyyssuhteita syntyy, kun lapset pelaavat samassa joukkueessa, rakentavat jotain yhdessä tai huomaavat, että hiljainen luokkakaveri onkin loistava jossakin. Kaikki onnistumiset eivät näy koenumeroissa.
Muutos vaatii koulupäivän rakenteen ja resurssien tarkastelua. Lakisääteisestä opetuksesta ei tingitä. Myös koulukuljetukset, henkilöstö ja kustannukset on selvitettävä. Kouluissa, kunnissa ja yhdistyksissä on jo osaamista, tiloja ja mahdollisuuksia. Hyödynnetään niitä.
Jos päivittäinen harrastetunti auttaisi yksinäistä lasta löytämään kavereita, innostaisi liikkumaan tai antaisi koulutyössä kamppailevalle oppilaalle onnistumisen kokemuksia, olisimme oikealla tiellä. Jos samalla koulussa viihdyttäisiin paremmin, sekään ei olisi suuri vahinko.