Aiemmassa työssäni Vaasan yliopistossa olin mukana kansainvälisessä hankkeessa, jonka tavoitteena oli edistää sosiaalista pääomaa erilaisissa yhteyksissä.
Sosiaalisella pääomalla tarkoitetaan yleensä yhteenkuulumisen tunnetta, luottamusta, empatiaa ja halua veloituksetta kohentaa yhteisön turvallisuudentunnetta.
Eli lyhyesti sanottuna sosiaalinen pääoma on huolehtimista kanssaihmisistä.
Monta vuotta kului, jolloin en ollut tämän käsitteen kanssa missään tekemisissä.
Kunnes eräässä Mustasaaren kunnanvaltuuston kokouksessa poliitikot innostuivat keskustelemaan sosiaalista pääomasta.
Käsite oli mainittu asumispoliittisessa ohjelmassa, ja nyt väiteltiin siitä, onko sosiaalinen pääoma Mustasaaren kunnassa jakaantunut tasaisesti. Vai onko sitä esimerkiksi kylissä enemmän kuin kunnan keskuksessa?
On vaikea sanoa, kuka on oikeassa tai väärässä, kun asiaa ei ole tutkittu ja mielipiteet pohjautuvat mielikuviin siitä, miten asiat ovat eri puolilla kuntaa.
Yleinen käsitys lienee, että pienissä kylissä kaikki tuntevat toisensa ja tietävät naapureidensa tapoja.
Jos postilaatikolla huomaa, että Elsan laatikkoa ei ole tyhjennetty muutamaan päivään, käydään koputtamassa ovea ja kysymässä, onko kaikki kunnossa.
Ulko-ovi ja verstaan ovi saattavat olla ympäri vuorokauden auki, jos joku kyläläinen sattuisi tarvitsemaan jotain. Luotetaan siihen, että tavarat palautetaan.
Myös talkootyöt voivat olla osa sosiaalista pääomaa.
Mutta kyllä sosiaalista pääomaa löytyy muualtakin kuin pienistä kylistä.
Asuin aikaisemmin Vaasan Gerbyssä, ja meidän alueellamme oli vahva yhteenkuuluvuuden henki.
Kerran kesämökillä huomasin, että porakone oli unohtunut kotiin. Kysyin veljeltäni, jolla on mökki vieressä, voiko hän käydä hakemassa porakoneeni, kun kerta aikoo piipahtaa kaupungissa.
Niin hän teki. Mutta kun hän oli porakoneen kanssa pihallamme, naapurin mies kyseli, mitä asiaa tuntemattomalla on taloomme. Asia selvisi, kun veljeni selitti tehtävänsä. Tässä on hyvä esimerkki arvokkaasta sosiaalisesta pääomasta. Naapurini huoli talostamme lisäsi turvallisuuden tunnetta.
Jotkut saattavat kokea, että huolehtiminen on pikemmin kyttäämistä.
Tunnen ihmisiä, jotka arvostavat anonymiteettiä, eivätkä halua tuntea naapureitaan. He hakeutuvat helposti suurkaupunkeihin, joissa on helppoa olla anonyymi. Missä asuu ja mistä tykkää, on tietysti jokaisen oma elämänvalintakysymys.
Kaiken kaikkiaan koen, että yhteenkuulumisen tunne on sekä vahvuus että viihtyvyystekijä, johon pitäisi saada nuoret, vanhat, uus-suomalaiset kuin kaikki muutkin vielä vahvemmin mukaan.
Kirjoittaja on Mustasaaren kunnan kehitysjohtaja.