Kesä on festivaalien sesonkiaikaa, mutta moni joutuu jäämään myös kotiin katsomaan somevideoita keikkaelämyksistä. Syy on yksinkertainen: liput ovat käyneet liian kalliiksi.
Jos peruslippu maksaa 250 euroa, on monen budjetti tiukilla. Teoston tuore tutkimus puhuu karua kieltä – yli puolet suomalaisista jätti viime vuonna festivaalilipun ostamatta hinnan takia.
Hintahelvetti johtuu muun muassa siitä, että ulkomaisten artistien buukkaaminen on muuttunut globaaliksi kilpajuoksuksi, jossa Suomen syrjäinen sijainti on pelkkä kallis rasite.
Kun kansainvälinen artisti miettii, tekisikö muutamassa päivässä 2–3 keikkaa isoille yleisöille lyhyillä siirtymillä Keski-Euroopassa vai lähtisikö retkelliselle pistokeikalle kaukaiseen Pohjolaan, tilanne on täältä katsoen haastava.
Samaan aikaan artistien hinnat ovat lähteneet lapasesta. Striimausajan paradoksi on se, että vaikka musiikkia kuunnellaan enemmän kuin koskaan, artistit tienaavat Spotifysta pelkkiä pennosia. Leipä tulee live-keikoista, joista on pakko puristaa kaikki irti.
Myös kilpavarustelu on karannut käsistä. Pienemmätkin artistit haluavat nykyään tulla Suomeen rekkatuotannolla, vaikka takana olisi vasta yksi hittibiisi. Ennen piisasivat vähän pienemmätkin puitteet.
Yhtälö alkaa olla mahdoton, kun edelliseen lisää hallituksen säästöpolitiikan, jossa festivaalitukia leikattiin ja arvonlisäveroa nostettiin. Samanaikaisesti vielä kuluttajien ostovoima on laskenut. Jostain on pakko antaa periksi.
Ehkä se jokin on megastarakultti. Eihän festivaalien alkuperäinen idea aikoinaan ollut se, että tuotetaan Suomeen kalleimpia mahdollisia tähtiä.
Idea oli se, että tarjotaan monenlaista musiikkia ja hyvää fiilistä kohtuuhintaan. Ehkä lähitulevaisuudessa palataan entisajan maltillisuuteen ja korvataan kalleimmat esiintyjät kekseliäisyydellä ja uusilla elämyksillä.
Mikäli keskisuuret artistit korvaisivat meganimet, hintojenkin luulisi laskevan. Ellei yleisö ole enää valmis maksamaan satasia pääsylipusta, markkinan täytyy nöyrtyä ja korjata itsensä.
Sitten yleisön pitää vain hyväksyä, että seuraavana kesänä lavoille voi nousta tuttujen nimien lisäksi myös artisteja, joista harva on kuullut.
Ja se saattaa olla juuri sitä, mitä nyt kaivataan.