"Seinäjoki – Helmi Pohjanmaan" on Seinäjoen museoiden, kulttuuripalveluiden ja kansalaisopiston yhteistyössä järjestämän Kaupunkikeskusteluja-sarjan ympärille syntynyt tarina tämän päivän Seinäjoesta ja seinäjokisista.
Tapahtumasarjassa käytiin keskusteluja viidestä eri Seinäjoen alueesta tai paikasta. Keskustelun virittäjinä toimivat muun muassa FeminaTeatterin valmistamat pienoisnäytelmät.
Nyt nuo pienoisnäytelmät on koottu yhteen näytelmäksi, joka kuljettaa katsojan Seinäjoen asemalta torin, kampusrannan ja Kyrkösjärven kautta Törnävänsaareen.
– Ideoita, aiheita ja teemoja on haettu niin facebookin puskaradiosta kuin Eparin risut & ruusut-palstalta sekä ryhmäläisten omista kokemuksista, kertoo näytelmän ohjaaja ja käsikirjoittaja Laura Kivimäki.
Hänen mukaansa kaikki henkilöhahmot ovat paikallisten asukkaiden ja vaikuttajien innoittamia. Lisäksi kaikkea – niin henkilöitä kuin tapahtumiakin – on karrikoitu Feminan laajalla siveltimellä.
– Sanotaan, että on kunnia-asia, jos julkisuudesta tunnettu henkilö pääsee Aku Ankkaan. Vähintään yhtä suuri kunnia on päästä FeminaTeatterin näytelmään Seinäjoella, Kivimäki toteaa.
FeminaTeatteri on Seinäjoen kansalaisopiston teatteriryhmä. Kaupunkikeskusteluja-sarjan kirjoittamista on tukenut Alfred Kordelinin säätiön Seinäjoen rahasto.
Esitykset nähdään lauantaina 23.5. ja sunnuntaina 24.5. kello 18 Seinäjoen Nuorisokeskuksen näyttämöllä.