Lukijalta
Mielipidekirjoitus

Eu­ta­na­sia: Tie lää­kä­ris­tä kuo­le­man vä­li­kap­pa­leek­si?

Mika Lehtimäki, kiitän vastineestanne kirjoitukseeni ”Kuolema ei saa olla hoitokeino”. Arvostan näkemystäsi ja haluan jatkaa keskustelua tästä tärkeästä aiheesta.

Kuten mainitsitte, eutanasian laillistaminen on monimutkainen kysymys, joka herättää vahvoja tunteita ja eettisiä pohdintoja. Olen samaa mieltä siitä, että jokaisella tulisi olla oikeus arvokkaaseen kuolemaan ilman turhaa kärsimystä. Meidän tulisi kuitenkin varmistaa, että palliatiivinen hoito on Suomessa korkeatasoista ja kaikkien saatavilla.

Myös lääkäreille eutanasian laillistaminen aiheuttaa merkittäviä eettisiä ja ammatillisia ongelmia. Hippokrateen vala, joka on lääkärin eettinen ohjeisto, korostaa elämän kunnioittamista ja potilaan hyvinvoinnin asettamista etusijalle. Se ohjaa lääkäreitä välttämään toimia, jotka tarkoituksellisesti aiheuttavat potilaan kuoleman. Eutanasian laillistaminen voisi asettaa lääkärit ristiriitaiseen tilanteeseen tuon ikiaikaisen valan kanssa, mikä vaarantaisi myös potilassuhteen luottamuksellisuuden.

Tämän lisäksi eutanasiaan liittyy useita muita riskejä lääkärin näkökulmasta. Eutanasian laillistaminen voisi murentaa potilaiden luottamusta lääkärin hoitotarkoituksiin, kun lääkäri siirtyy elämän ylläpitäjän roolista elämän päättämisen suorittajaksi. Se voi myös normalisoida eutanasian osaksi hoitovalikoimaa, mikä vähentäisi panostuksia esimerkiksi juuri kivunhallinnan ja palliatiivisen hoidon kehittämiseen. Lääkärit voisivat joutua tilanteisiin, joissa heitä painostetaan suorittamaan eutanasia joko potilaan tai omaisten taholta. Tämä voisi vaarantaa heidän objektiivisuutensa ja moraalisen harkintansa.

Erityisen huolestuttavaa on myös rajojen hämärtyminen. Esimerkiksi Alankomaissa ja Belgiassa eutanasian käyttöä on laajennettu koskemaan masennuksen ja muiden mielenterveyden häiriöiden hoitoa. Tämä on erityisen riskialtista, sillä masennuksen yksi piirre on itsetuhoisuus. Masennus on kuitenkin hoidettavissa tai pidettävissä kurissa lääkehoidolla ja terapialla, ja hoidon sijaan eutanasian tarjoaminen tällaisessa tilanteessa voi olla tuhoisaa.

Lisäksi lääkäreille itselleen eutanasian suorittaminen voi aiheuttaa merkittävää psykologista kuormitusta ja moraalista stressiä. Tämä voi johtaa työuupumukseen ja jopa ammatista luopumiseen. Eutanasian hyväksyminen jakaa myös lääkärikuntaa eettisesti, mikä voi heikentää työyhteisön toimintaa.

Eutanasian laillistamiseen liittyvät riskit ovat todellisia, ja ne ulottuvat potilaan oikeuksien kysymyksistä lääkärin ammattiroolin vääristymiseen. Keskustelun tulisi siksi keskittyä siihen, miten voimme parantaa palliatiivista hoitoa ja varmistaa jokaiselle kärsivälle ihmiselle elämänsä loppuvaiheessa tarvittava tuki.

Kyösti Koivuniemi

Ilmajoki