EU-jäsenmaat ovat päättäneet aloittaa EU-jäsenyysneuvottelut Ukrainan ja Moldovan kanssa, sanoo Eurooppa-neuvoston puheenjohtaja Charles Michel viestipalvelu X:ssä.
Georgialle jäsenmaat antoivat ehdokasmaan aseman. Liittymisneuvottelut Bosnia-Hertsegovinan kanssa avataan, kun jäsenkriteeristö on saavutettu riittävällä tasolla.
Asiasta päätettiin tänään Brysselissä alkaneessa EU-johtajien huippukokouksessa.
Suomen pääministeri Petteri Orpo (kok.) kertoo olevansa erittäin tyytyväinen jäsenyysneuvotteluiden avaamiseen Ukrainan ja Moldovan kanssa.
Orpon mukaan kyseessä on vahvasti viesti Ukrainalle, että sen paikka on EU:ssa. Hän kuvasi päätöstä historialliseksi.
– Tämä osoittaa, että Euroopan maat pitkäjänteisesti sitoutuvat Ukrainan tukemiseen ja rakentamiseen, hän sanoi.
Päätöksen tiellä seisoi aiemmin erityisesti Unkari. Maan pääministeri Viktor Orban ilmoitti tänään neuvotteluihin saapuessaan, että jäsenyysneuvotteluiden avaamisesta ei kannattaisi edes keskustella.
EU-lähteiden mukaan Orban kuitenkin poistui huoneesta äänestyksen ajaksi.
Orban vahvisti tiedon myös itse Facebookissa. Hän sanoi, ettei Unkari halunnut osallistua tähän "huonoon päätökseen".
"Vakavaa keskustelua"
Orpon mukaan Unkarin kanssa käytiin erittäin vakavaa ja painavaa keskustelua Euroopan turvallisuudesta. Kovan keskustelun jälkeen Unkari päätyi siihen, ettei Ukrainan jäsenyyttä blokata.
Jäsenyysneuvotteluiden avaaminen vaatii yksimielisen päätöksen. Koska Unkari ei ilmoittanut vastustaan, päätös kirjataan kaikkien EU-maiden kannaksi.
Julkisuudessa Unkari kytki jäsenyysneuvotteluiden avaamisen siihen, että Unkarin oikeusvaltion heikon tilan takia jäädytetyn EU-rahoituksen vapauttamisen ja sen, puoltaako maa 50 miljardin euron pitkäaikaista tukea Ukrainalle.
Orpolta kysyttiin lehdistötilaisuudessa, käytiinkö Orbanin kanssa kauppaa.
– Yhtään sanaa keskustelua ei ole käyty rahasta. Rahakeskustelut ovat seuraavaksi, Orpo sanoi.
Mikä Orbanin pään käänsi?
– Toivon, että syynä oli 26 muun jäsenmaan vahva viesti.
Orpon mukaan päätös tarkoittaa sitä, että komissio alkaa nyt rakentaa neuvottelukehikkoa. Tämä tarkoittaa tarkemman kriteeristön ja kehitystarpeiden määrittelyä. Neuvottelut avataan maaliskuussa.
Hänen mukaansa Ukrainalla on edessä pitkä matka ja paljon työtä.
– Neuvotteluprosessissa Ukrainan pitää täyttää kriteerit ja tulla EU-kelpoiseksi, hän sanoo.
Ukraina ja Moldova riemuitsivat
Ukrainan presidentti Volodymyr Zelenskyi kuvaa EU:n päätöstä avata jäsenyysneuvottelut Ukrainan kanssa voitoksi paitsi Ukrainalle, myös koko Euroopalle.
Kyseessä on voitto, joka motivoi, inspiroi ja vahvistaa, Zelenskyi kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
Moldovan presidentti Maia Sandu kommentoi puolestaan X:ssä maan tuntevan "Euroopan lämpimän syleilyn tänään". Hän sanoi maan olevan sitoutunut kovaan työhön, jota EU-jäsenyys vaatii.