EU-maat päättivät maanantaina käynnistää Libanonissa operaation, jonka tarkoituksena on edistää rauhaa ja turvallisuutta maassa. Operaation on määrä kestää kolme vuotta.
EU-maiden ulkoministerit linjasivat operaation käynnistämisestä kokouksessaan Luxemburgissa.
EU:n ulkoasioiden ja turvallisuuspolitiikan korkea edustaja Kaja Kallas sanoi, että operaatiossa Libanonin asevoimia avustetaan muun muassa rajaturvallisuudessa ja sisäisen turvallisuuden vahvistamisessa.
– Eurooppa on sitoutunut Libanonin tulevaisuuteen, Kallas sanoi Euroopan unionin neuvoston tiedotteessa.
Nykyinen YK:n Unifil-operaatio eteläisessä Libanonissa päättyy vuoden lopussa. Myös Suomi on ollut pitkään mukana vuonna 1978 perustetussa rauhanturvaoperaatiossa.
EU:n pakotemoukaria vahvistettiin
EU-maat sopivat maanantaina myös jättilaajennuksesta Venäjän vastaiseen pakotelistaan.
Kyse on pakotelistan suurimmasta kertaluontoisesta laajennuksesta sitten vuoden 2022, kun Venäjä aloitti täysimittaisen hyökkäyssotansa Ukrainassa. Listalle lisätään noin 1 600 nimeä.
EU-maiden edustajat saavuttivat asiasta sovun viime viikolla.
Kallaksen mukaan pakotteet kohdistuvat Venäjän sotateollisuuteen ja yli puolet listalle lisätyistä nimistä liittyy ballististen ohjusten tuotantoketjuun.
– Eurooppa osoittaa jälleen yhtenäisyytensä, Kallas kirjoitti viestipalvelu X:ssä.
– Teemme Venäjälle huomattavasti vaikeammaksi, hitaammaksi ja kalliimmaksi valmistaa aseita, joilla se tappaa ukrainalaisia, Kallas sanoi myös.
Pakotteisiin sisältyy matkustuskielto, varojen jäädyttäminen sekä rahoituksen myöntämisen kieltäminen.
Puhuessaan myöhemmin toimittajille Kallas kertoi, että EU-maat tukevat ajatusta Ukrainassa taistelleiden venäläissotilaiden maahantulokiellosta. Hän kuitenkin myöntää, että asian käytännön toteuttaminen vaatii vielä työtä.
– Poliittinen sopimus on olemassa. Meidän täytyy vielä selvittää teknisiä yksityiskohtia, Kallas sanoi.
EU on pohtinut kieltoa useiden kuukausien ajan ja nimenomaan asian täytäntöönpano on hidastanut etenemistä. Painetta asian edistämiseksi on saatu, kun pelot Venäjän hybridioperaatioista Euroopassa ovat kasvaneet.
Ulkoministeri Elina Valtonen (kok.) ei osallistunut maanantain ulkoministerikokoukseen, vaan Suomea kokouksessa on edustanut valtiosihteeri Pasi Rajala.
Lisää painetta Venäjälle
EU-maat tuomitsivat maanantaina jyrkästi Yhdysvaltain ja Venäjän välisen dieselsopimuksen.
Perjantaina Yhdysvaltojen presidentti Donald Trump kertoi Venäjän vapauttavan dieseliä polttoainemarkkinoille Yhdysvalloissa ja globaalisti. Venäjä vahvisti Trumpin ilmoituksen jälkeen, että se on valmis toimittamaan öljyä ja öljytuotteita.
Matkalla kokoukseen toimittajille puhuneet EU:n ulkoministerit olivat yksimielisiä siitä, että Venäjään kohdistettavan paineen lisääminen on ainoa tie eteenpäin.
Brittiministeri Stephen Doughty sanoi niin ikään, että Britannia ei aio seurata Yhdysvaltojen esimerkkiä, vaan aikoo kiristää Venäjään kohdistuvaa taloudellista painostusta.
Kallas korosti toimittajille ennen ulkoministerikokousta, että Venäjää vastaan kohdistetut pakotteet olisivat paljon tehokkaampia, jos EU:n liittolaiset, erityisesti Yhdysvallat, noudattaisivat EU:n pakotepolitiikkaa.
– Jos haluamme lopettaa tämän sodan, ainoa keino on lisätä painetta Venäjää kohtaan, Kallas painotti ja vaati Yhdysvaltoja tiukentamaan pakotteita Venäjää vastaan.
Suomi vaatii turistiviisumikieltoa venäläisille
Suomi on vaatinut myös venäläisten turistiviisumien täyskieltoa EU:ssa.
Ulkoministeri Valtosen mukaan EU-maiden tulisi lopettaa turistiviisumien myöntäminen Venäjän kansalaisille, kunnes Venäjä lopettaa hyökkäyssotansa. – Suomessa kiellettiin viisumien myöntäminen venäläisille ei-välttämätöntä matkustusta varten valtioneuvoston periaatepäätöksellä jo vuonna 2022, Valtonen toteaa tiedotteessa.
– Sama tulee vihdoin tehdä EU-tasolla.
Ulkoministeriön mukaan Schengen-maiden venäläisille myöntämien turistiviisumien määrä on kasvanut viime vuosina. Viime vuonna Schengen-maat myönsivät venäläisille lähes 500 000 turistiviisumia.
Myös pääministeri Petteri Orpo (kok.) väläytti venäläisten turistiviisumikieltoa viikonloppuna Ylen Ykkösaamussa. Orpo sanoi aikovansa esittää kieltoa EU:n huippukokouksessa tällä viikolla.