Etio­pian maan­vyö­ry­män uh­ri­lu­ku voi nousta jopa 500:aan, arvelee YK

Etiopian maanvyörymän uhriluku saattaa nousta jopa 500:aan. LEHTIKUVA/AFP
Etiopian maanvyörymän uhriluku saattaa nousta jopa 500:aan. LEHTIKUVA/AFP

Etiopian maanvyörymän uhriluku saattaa nousta jopa 500:aan, varoittaa YK. Nyt tiedossa on noin 260 kuolonuhria.

Maanantainen maanvyörymä tapahtui rankkasateiden seurauksena vuoristoisella alueella maan eteläosassa. Viranomaisten mukaan suurin osa uhreista hautautui sen jälkeen kun nämä olivat kiiruhtaneet apuun ensimmäisen vyörymän jälkeen.

YK:n humanitaaristen asioiden koordinointitoimisto OCHA on kertonut, että yli 15 000 ihmistä on evakuoitava uusien maanvyörymien riskin vuoksi. Joukossa se sanoo olevan yli 1 300 alle viisivuotiasta lasta ja yli 5 000 raskaana olevaa tai vastikään synnyttänyttä äitiä.

Pelastajat ovat edelleen etsineet niin ruumiita kuin eloon jääneitäkin, ja paikalliset ovat kaivaneet mutaa lapioita tai pelkkiä käsiään käyttäen. Avustustarvikkeita on alkanut saapua vaikeasti saavutettavalle alueelle.

Maanvyörymä oli Etiopian historian tiedossa olevista maanvyörymistä tuhoisin. YK:n pääsihteeri Antonio Guterres on lähettänyt pahoittelunsa katastrofista kärsineille, ja hänen edustajansa mukaan YK kumppaneineen tekee tiivistä yhteistyötä Etiopian hallinnon kanssa humanitaarisen tilanteen arvioimiseksi. Lisäksi YK lähettää paikalle muun muassa ruokaa ja lääkintätarvikkeita.

Uutistoimisto AFP:n haastattelema alueviranomainen kertoo, että kyseinen alue on katastrofialtis. Maanvyörymän aikaan alueella oli meneillään suojelutoimia, kuten puiden istuttamista, vyörymien ehkäisemiseksi.

Vajaa viidennes Etiopian väestöstä on riippuvainen humanitaarisesta avusta konfliktien ja luonnonkatastrofien riepottelemassa maassa.

Ilmoita asiavirheestä