Afrikan eteläkärjessä sijaitseva Etelä-Afrikka on Saharan eteläpuolisen Afrikan talousmahti yhdessä Nigerian kanssa, mutta yksi sen talouden suuri jarru on piinaava sähköongelma.
Pohjimmiltaan sähköongelmassa on kyse vanhentuneesta infrastruktuurista, mutta selitys ei ole kuitenkaan aivan niin yksinkertainen.
– Energiaongelmassa on korruptiolla aika paljon tekemistä. Etelä-Afrikasta pitäisi löytää energialähteitä, mutta toiminta on kuitenkin aika hiilipohjaista. Koneita ja laitteita ei ole uusittu, sanoo Helsingin yliopiston yliopistonlehtori, dosentti Risto Marjomaa.
Suomen Etelä-Afrikan suurlähettiläs Anne Lammila sanoo, että Etelä-Afrikalla olisi erinomaiset edellytykset uusiutuvan energian käyttöönottoon ja Pohjois-Kapin maakunnassa on jo otettu käyttöön paljon tuulivoimaloita ja aurinkopaneeleita. Ongelma onkin pohjimmiltaan poliittisen tahdon puute.
– Täällä on ollut poliittista vastustusta. Siksi siinä ei ole edetty. Nykyinen kaivos- ja energiaministeri Gwede Mantashe vastustaa sitä, koska hän on sitä mieltä, että käytetään hiilivarannot ensin loppuun, Lammila kertoo.
Hän lisää, että Mantashen kannattajakunnasta suuri osa on Mpumalangan maakunnasta, joka saa toimeentulonsa hiilestä.
– Hän vastustaa siirtymistä uusiutuvaan energiaan ja on hidastanut lakien toimeenpanoa, Lammila sanoo.
Ongelmia vesijohdoissa ja koulutuksessa
Sähkökatkot ovatkin yksi iso puheenaihe, kun Etelä-Afrikassa pidetään myöhemmin tänä vuonna vaalit, mutta muitakin tyytymättömyyden aiheita riittää.
– Täällä on vesipulaa monessa paikassa, sillä vesijohtoverkostoja ei ole kunnostettu riittävästi. Myös peruskoulutuksen taso on huono. On luvattu, että kaikilla on yhtäläinen oikeus koulutukseen, mutta lukutaito on heikko. Arviolta 75 prosenttia neljäsluokkalaisista ei ymmärrä lukemaansa. Se on vakava asia, Lammila sanoo.
Lammilan mukaan myös korruptio ja työttömyys häiritsevät ihmisiä.
– Viralliset työttömyysluvut koko väestöstä ovat 34 prosenttia. Jos otetaan mukaan ne, jotka ovat jo lakanneet etsimästä töitä, se nousee yli 40 prosenttiin. Nuorisotyöttömyys on virallisesti yli 40 prosenttia, mutta arvioidaan, että nuorista 60–70 prosenttia on ilman työtä, Lammila lisää.
Ei siis ole ihme, että mielipidetiedustelujen perusteella pitkäaikaisen valtapuolueen ANC:n kannatuksen odotetaan laskevan alle 50 prosenttiin tämän vuoden toukokuussa pidettävissä yleisvaaleissa.
Apartheid-hallinnon päätyttyä 30 vuotta sitten vuonna 1994 parlamentin alahuoneen eli kansalliskokouksen enemmistö on ollut ANC:n hallussa. Nyt voi käydä ensimmäisen kerran niin, ettei ANC saa alahuoneeseen määräenemmistöä.
– ANC on ollut 30 vuotta vallassa. Voisi kysyä, miksi ihmeessä ANC on ollut vallassa niin kauan. ANC on samaan aikaan demokratian takuu ja ongelma – kuten monet muutkin sellaiset puolueet, jotka ovat syntyneet vapautusliikkeestä, Marjomaa kertoo.
ANC:llä on ollut pitkään etuna, että sen on voitu katsoa luoneen nykyisen enemmistöpoliittisen järjestelmän Etelä-Afrikkaan.
– Miksi kukaan haluaisi äänestää sellaista vastaan, joka on antanut äänioikeuden, paitsi apartheid-järjestelmän kannattajat? Tämä on selittänyt toisaalta ANC:n pitkän menestyksen ja sitten toisaalta sen kasvavat ongelmat.
Haastajakenttä sirpaleinen
ANC:n päähaastaja on oppositiopuolue DA. Se oli valkoisen vallan aikana liberaali valkoisten oppositiopuolue, ja puolueen puheenjohtaja John Steenhuisen on valkoinen.
– Sillä on yhä se leima, että se on valkoisten puolue. Kun se on pääoppositiopuolue, se tuo hankaluutta, koska kyseessä on maa, jossa valtaosa väestöstä on mustia, Marjomaa sanoo.
Toinen iso oppositiopuolue on EFF, joka on alkujaan ANC:n nuorisojärjestö. Radikaalin puolueen puheenjohtaja on Julius Malema, jonka johdolla puolue perustettiin kymmenisen vuotta sitten.
– He toisaalta vannovat marxilaisen talouden nimeen ja toisaalta kuitenkin poliittisen liberalismin nimeen, Marjomaa sanoo ja lisää, että EFF on ulkopolitiikassaan tukenut Venäjän sotaa Ukrainassa ja uhonnut lähettävänsä aseita Hamasille.
EFF on myös ilmoittanut, ettei se aio ryhtyä yhteistyöhön DA:n kanssa.
Lisäksi jotkut uudet puolueet rokottavat ANC:n kannatusta.
– Ex-presidentti Jacob Zuma on noussut uMkhonto we Sizwe -puolueen keulakuvaksi mutta ei jäseneksi, koska on yhä ANC:n jäsen. Niin sanotulla MK-puolueella on täysin sama nimi kuin ANC:n sotilaallisella siivellä vapautustaistelun aikaan. On herättänyt ihmetystä, että tämännimisen puolueen voi perustaa. MK-puolueen on ennustettu rokottavan paljon ääniä erityisesti KwaZulu-Natalin maakunnassa, Lammila sanoo.
Lisäksi ANC:n entisen puoluesihteerin Ace Magashulen perustaman, Vapaavaltion provinssista tulevan ACT-puolueen arvellaan verottavan ANC:n ääniä paikallisesti.
Tulevaisuus riippuu vaalituloksesta
Lammila näkee, että Etelä-Afrikalla on paljon potentiaalia, mutta vaalitulos ratkaisee paljon. On todennäköistä, että hallitukseen pääsevien puolueiden määrä kasvaa. Tämä voi koitua siunaukseksi maalle.
– Valtionhallintoa pitäisi saada tehostettua ja toimintaympäristöä talouselämälle suotuisammaksi. Täällä on ylipaisunut julkinen sektori, ja palkat vievät valtavan osan julkisista varoista. Myös peruskoulutus on saatava kuntoon, Lammila sanoo.
Hän lisää, että Etelä-Afrikassa on paljon päteviä ihmisiä, luonnonvaroja ja teollisuutta, mutta yksi iso vitsaus on rikollisuus.
– Etelä-Afrikan poliisin mukaan keskimäärin 75 ihmistä murhattiin päivittäin viime vuonna. Lisäksi onnettomuuksia tapahtuu paljon maanteillä, on naisiin kohdistuvaa väkivaltaa ja järjestäytynyttä väkivaltaa.
Rikollisuus hyötyy esimerkiksi sähkökatkoista, jolloin turva-aidat ja valot eivät toimi.
Etelä-Afrikka ei ole sivustakatsoja Bricsissä
Etelä-Afrikan globaali rooli on saanut lisää painoarvoa. Se oli viime vuonna kehittyvien talouksien liittouman Bricsin puheenjohtajamaa ja on hyötynyt eniten liittouman perustaman New Development Bankin lainoista.
– He ovat pyrkineet saamaan ryhmästä poliittisesti merkittävän, mutta ongelma on, että (jäsen)mailla on erilaiset ulkopolitiikat, Lammila sanoo.
– Etelä-Afrikalle olisi tärkeää, että YK-järjestelmä toimisi hyvin ja Afrikalla olisi myös edustus turvallisuusneuvostossa. Se on sen suuri tavoite. He katsovat, että olemalla jäsen Bricsissä he pystyvät tätä tavoitetta noudattamaan, Lammila selvittää.
Marjomaa sanoo, että Etelä-Afrikka on Bricsiin liityttyään tietoisesti rakentanut profiiliaan globaalin etelän johtotähtenä Afrikassa.
– Sen paikallisista kilpailijoista Etiopia pyrkii vaikuttamaan Afrikan unionissa, mutta se on sotkeutunut sisäisiin ongelmiinsa. Nigeria taas etsii vahvasti yhteyttään länteen ja Yhdysvaltoihin, koska sille öljyvienti ja -markkinat ovat tärkeitä. Se on jättänyt Etelä-Afrikalle aika tyhjän pelikentän Saharan eteläpuolisessa Afrikassa, Marjomaa sanoo.
Hän lisää, että nykyisen presidentin Cyril Ramaphosan aikana Etelä-Afrikka on luottanut siihen, että istumalla aidalla heitä ei uskalleta työntää siltä pois.
– Länsimaat eivät uskalla liikaa protestoida heidän tekemisiään, koska silloin he voisivat työntää sitä liikaa Kiinan, Intian ja Venäjän syliin. Etelä-Afrikka on strategisesti tärkeällä paikalla. Jos Etelä-Afrikka ottaisi avoimesti ja vahvasti kantaa länsimaita vastaan, se olisi aika paha paikka, koska sille ei olisi mitään vastapainoa Afrikassa, varsinkaan eteläisessä Afrikassa, Marjomaa sanoo.
Toisin sanoen Etelä-Afrikan asema on globaalissa poliittisessa pelissä paljon merkittävämpi kuin sen taloudellinen asema on.
"Suhde Palestiinaan erityinen"
Viime aikoina Etelä-Afrikka on ollut esillä, kun se on syyttänyt Israelia palestiinalaisten kansanmurhasta ja vienyt asian YK:n alaiseen Kansainväliseen tuomioistuimeen (ICJ). Kyse ei ole silmänkääntötempusta, vaan pitkäaikaisesta politiikasta.
Lammila kertoo eteläafrikkalaisten sanoman olevan se, minkä entinen presidentti Nelson Mandela sanoi astuessaan valtaan vuonna 1994: "Etelä-Afrikka ei ole vapaa ennen kuin Palestiinan kansa on vapaa. Meidän itsenäisyytemme ei ole täysi ennen kuin Palestiina on vapaa".
Myös Marjomaa sanoo, että eteläafrikkalaisten tunnot palestiinalaisten tilanteesta ovat aitoja.
– Apartheid-asia on niin kipeä juttu heille.
Ihmisoikeusjärjestö Amnesty International katsoo, että Israelin palestiinalaisiin kohdistamat sortotoimet täyttävät apartheidin tunnusmerkistön.
Vaikka Etelä-Afrikka tukee palestiinalaisia voimakkaasti, sillä on diplomaattisuhteet Israelin kanssa. Lisäksi maassa on merkittävä juutalaisvähemmistö.
– Kyllä Ramaphosa on pitänyt huolta suhteista juutalaisiin, jotka ovat myös taloudellisessa mielessä tärkeitä. En näe, että tässä olisi tarkoitus Israelia rangaista, vaan ennemmin tukea palestiinalaisia. He tietävät miltä tuntui, kun Etelä-Afrikassa oli apartheid-hallinto. Ja viittaan Amnestyn raportteihin, joiden mukaan Israel on apartheid-valtio, Lammila sanoo.