Espanjalainen energiayhtiö Iberdrola kertoi tiistaina ostavansa sähköverkkoyhtiö Carunan. Caruna on Suomen suurin sähköverkkoyhtiö.
Iberdrola ostaa 80 prosentin omistusosuuden Carunasta kanadalaiselta eläkerahastolta ja yhdysvaltalaiselta sijoitusyhtiöltä kahdella miljardilla eurolla. Pohjoismaiset eläkerahastot AMF ja Elo säilyttävät nykyisen 20 prosentin omistusosuutensa.
Iberdrolan tiedotteen mukaan Carunan arvo velkoineen on noin viisi miljardia euroa.
Yrityskaupan myötä Iberdrola tulee Suomen sähkömarkkinoille. Yhtiön mukaan Suomessa houkuttavat korkea luottoluokitus, ennakoitava ja houkutteleva sääntely-ympäristö ja vahvat kasvunäkymät.
Yrityskaupan odotetaan tiedotteen mukaan toteutuvan vuoden 2027 ensimmäisellä neljänneksellä.
Iberdrola on yksi maailman suurimmista uusiutuvan energian yhtiöistä.
Lähteenä myös AFP.