Hyvinvointialueen johtajavalinnat ja johtajien määrä ovat puhuttaneet valtuutettuja syksyn aikana. Valinnat on tehty ja on aika siirtyä tarkastelemaan tulevaa hallintosääntöä.
Katson hallintosäännön tilannetta pelkästään erikoissairaanhoidon näkökulmasta. Erikoissairaanhoito on edelleen suurin menoerä ja siksi on tärkeä turvata sen moitteeton toiminta.
Hallintosäännön merkitys korostuu nykyisessä tilanteessa, kun kaksi ylintä lääkäriporrasta on terveyskeskuslääkäreitä ja hyvinvointialueen johtaja on terveystieteiden maisteritaustainen.
Joudun tuomaan nämä taustat esiin, koska edelleen tällä tasolla puhutaan ”linjaorganisaatiosta”. Tämä ei vastaa todellisuutta erikoissairaanhoidon osalta.
Erikoissairaanhoidossa on kyse prosesseista. Prosesseista täytyy aina myös jonkun vastata. Puhutaan ”prosessin omistajasta”.
Prosessin omistaja ei ole perinteisessä mielessä esimies, koska kyse on asiantuntijaorganisaatiosta, joka sisältää osaajia/asiantuntijoita eri aloilta. Toisin sanoen kyseinen henkilö ei ole ns. työnjohdollinen esimies (paitsi silloin kun edustetaan samaa ammattikuntaa). Työntekijä saattaa edustaa oman alansa huippua, eikä hänellä ole ”linjaa ylöspäin”. Suuri osa hoitajistakin on tällaisessa asemassa. Jokaisella työntekijällä on tietenkin ns. kurinpidollinen esimies, jonka tehtävänä on valvoa, että sovitut asiat tulee tehtyä. Tämän pidemmälle ”linja” ei etene.
Prosessin luonteeseen kuuluu, että mikäli jokin osa prosessista ei toimi, koko prosessi pysähtyy. Näin käy esimerkiksi silloin, kun toiselta alalta tullaan ottamaan henkilökuntaa omiin tarpeisiin tai muuten sotketaan erikoisalan prosesseja ulkoapäin. Näin, ikävä kyllä, nykysysteemissä tapahtuu. Tällöin ei toimi se keskeinen periaate, mikä aina pitäisi pitää kirkkaana mielessä hallintomalleja tehdessä: se jolla on vastuu, on oltava myös valta.
Edellä oleva kuulostaa tietenkin teoreettiselta, mutta kerron, mitä tämä käytännössä tarkoittaa.
Minulle tulee kirurginen potilas, jonka vaivat tulisi diagnostisoida ja hoitaa. Usein käynnistyy isokin ”mylly”, jolloin tarvitaan esimerkiksi kuvantamistutkimuksia (röntgen) jne. Tätä kirurgista prosessia voidaan kutsua ”ydinprosessiksi”. Kun kyseistä potilaasta otetaan esimerkiksi koepala, käynnistyy monivaiheinen prosessi ennen kuin näyte on valmiina lausuttavaksi ja jolloin vasta voidaan suunnitella esimerkiksi leikkausta.
Halutessa yllä kuvattua voidaan ajatella matriisina. Radiologia tuottaa prosessiin omat palvelut, patologia omansa, leikkaus- ja anestesiayksikkö omansa. Matriisimallit eivät kuitenkaan enää sovellu tätä ”alemmalle” tasolle. Tarkoitan tällä sitä, että esimerkiksi vuodeosastolta ei voida lähettää hoitajaa paikkaamaan röntgenhoitajan tehtävää. Eikä päinvastoin.
Hoitohenkilökunta on myös hyvin pitkälle erikoistunutta oman alansa sisällä ja on erottamaton osa erikoisalansa prosesseja. Kun suunnittelen potilaan operaatiota, en lähde erikseen neuvottelemaan leikkausyksikön eri ammattiryhmien ”pomojen” kanssa, vaan leikkausyksikkö tarjoaa nämä palvelut.
Eräs keinotekoinen matriisi keskussairaalassa tällä hetkellä on ”sihteeriyksikkö”. Se lyö korville kaikkea edellä mainittua. Ensiksikin se sisältää ajatuksen, että sihteereitä voi ”heitellä” eri osastoille noin vain ilman sen kummempaa perehdytystä. Tosiasiassa nykyinen sihteerin työ on erittäin vaativaa. Perehdyttäminen eri erikoisaloille vie ainakin puolesta vuodesta vuoteen. Erikoisaloilla sihteeri on paljon vartijana näissä prosesseissa ja on keskeinen osa osaston henkilökuntaa.
Toiseksi, valta ja vastuut eivät kohtaa. Tiedän tilanteita, että jotkut kiireellisetkin lausunnot ovat viivästyneet jopa viikolla, kun yksiköstä ei ole saatu sihteeriä tai sieltä lähetetty perehdyttämätön henkilö (mikä ei missään nimessä ole hänen vikansa) osastolle. Prosessin omistajalla ei ole mitään sananvaltaa tilanteessa, eikä se joka päättää sihteerien sijoittelusta, joudu minkäänlaiseen vastuuseen.
Sanomattakin on selvää, että tällaiset rakenteet vaarantavat potilasturvallisuutta.
Kolmanneksi, tällaiset mallit luovat pieniä erillisiä vallan linnakkeita ja altistavat eri ammattiryhmien vastakkainasettelulle.
Hallintosäännön uudistamisella vastaamaan todellisuutta ei pitäisi olla enää esteitä, koska siihen ei liity aluepolitiikkaa, eikä puoluepolitiikkaa.
Pienenä pelkona tosin on, että ay-politiikkaa sotketaan tavalla tai toisella asiaan. Se olisi potilaan kannalta kaikista turmiollisin vaihtoehto...
Harri Rajakorpi (kok.)
HVA:n varavaltuutettu
Seinäjoki