Marraskuun pimeydessä on ihana käpertyä lämpimään torkkupeittoon ja muistella kesää. Ottaa kuppi teetä ja tuntea auringonsäteet teen aromeissa.
Reissaan usein yksin, ja moni ihmettelee, että miksi yksin? Mielestäni se on kuitenkin parasta ja se tavallaan haastaa sinut elämään joka hetki juuri oman näköistäsi elämää täysillä. Yksinhän tähän maailmaan tullaan ja yksin kuollaan. Ja kaikki mitä siihen väliin jää, on sinun elämäsi.
Kesä oli minulle erittäin haastava. Kohtasin vaikeuksia, joihin en ollut mitenkään varautunut. Hölmöähän se oli, koska kyllä tässä 52 vuoden iässä pitäisi olla varautunut kaikkeen, jopa suurimpaan pettymykseen.
Kyse oli siitä, että olin antanut kaikkeni ja annoin jopa lyödä kasvoilleni, kuvainnollisesti puhuen. Tästä pettymyksestä selviytyäkseni tarvitsin aikaa olla yksin.
Joten varasin halvat lennot ja halvan hotellin tuttavaltani, alueelta, jonka tunsin, jopa rannan kivet, jotta pääsisin mereen uimaan ja pois sieltä.
Syntymäpäivänäni tuo tuttu meri oli kuin pläkä, kuten Vaasassa sanotaan. Ilma oli seesteinen ja aurinko hieman pilvessä.
Menin uimaan hissun kissun. Meren sineys yhtyi taivaan siniharmauteen kuin kaunein infinity-allas, sellainen joka jatkuu kantamattomiin.
Juuri silloin koin valtavan yhteyden Jumalaan, miten kaikessa hiljaisuudessa yksin ollessa sain rakkautta ja kiitollisuutta kaikkeen. En tiedä, oliko se merivesi, hikinokare vai kyynel, joka vierähti poskelleni.
Sitten näin noin 3 metrin päässä liikehdintää meren pohjalta. Pinnalle nousi pieni merikilpikonna ottamaan happea. Se kellui hetken kaikessa rauhassa, se oli minun seurassa ja vakuutti minulle, että kaikki on hyvin.
En tiedä, mikä on sinun täydellisin hetkesi, jolloin koet täydellistä yhteyttä luojaasi, luontoon, läsnäoloon. Mutta kun löydät sen, pysähdy siihen hetkeen.
Juuri nyt marraskuussa kotisohvallani olen kiitollinen tuosta hetkestä, joka antoi minulle kaiken, huuhtoi surun ja pettymyksen pois.
Kiitos, kun olet matkannut minun kanssani kolumnimatkalla. Ensimmäisessä kolumnissani totesin ”Kuten laulussa Neljän ruuhka, jokainen tapaamistani ihmisistä ja eläimistä onneaan etsii, rakkautta kaipaa, siitä unelmoi”. Ensimmäisen kolumnin Neljän ruuhka -biisi päättyi tähän täydelliseen rauhaan meressä kello 16, jolloin ruuhka oli kaikonnut.
Toivon sinulle kaikkea sitä, mitä Taivaan Isä sinulle antaa. Ei pelkkää hyvää, sillä kuka ottaisi ne kaikki huonot päivät, jos sinulle annettaisiin kaikki hyvät päivät?