Kiitos Jouni Vallin ja Pasi Kivisaari selkeistä ja perustelluista mielipidekirjoituksista, jotka koskivat E-P:n sote-soppaa (I-P 12.11.). Kiitos myös kaikille teille, jotka olette uskaltaneet tuoda heikoimmassa asemassa olevien ääntä kuuluviin ja jopa tehdä asiasta valituksia aina hallintoviranomaisiin asti.
Pohjanmaan syöpäyhdistyksen kouluttamana, vapaaehtoisena saattohoidon tukihenkilönä olen vieraillut Ilmajoen sote-keskuksen vuodeosaston potilashuoneissa joka toinen viikko yli kahden vuoden ajan.
Olen ollut kuuntelemassa ja tukemassa potilaita ja yhdessä murehtimassa, miten henkilökunta jaksaa kaiken epävarmuuden keskellä vaativassa työssään.
Olen tavannut ahdistuneita läheisiä, jotka ovat itku silmissä kertoneet, etteivät millään pysty käymään 120–140 kilometrin päästä katsomassa palliatiivisessa tai jo saattohoidossa olevaa läheistään kuin korkeintaan kerran viikossa. Ei ole rahaa polttoaineeseen, tai omaa autoa tai...tai....tai...
Kun vuodeosasto Ilmajoelta syyskuun puolivälissä lopetettiin, tilalle tuli arviointiyksikkö Kuntola.
Olen kiertänyt nyt osastoa kolmeen kertaan. Parilla ensimmäisellä kierroksella asukkaista ei ollut ainoatakaan ilmajokista! Asukkaat, joiden kanssa keskustelin, olivat Lappajärveltä, Kauhavalta, Evijärveltä, Ähtäristä, Alavudelta, Teuvalta, Karijoelta. Muistisairaita oli oman arvioni mukaan noin kolmasosa.
Tukihenkilön kannalta tämä on turhauttavaa siksi, että potilaaseen saatu hyvä kontakti ja luottamus katkeaa, kun hänelle arvioinnin jälkeen löytyy pysyvä paikka jostain muualta.
Johan siitä säästöjä syntyy hyvinvointialueen kassaan, kun jokainen asukas tuo omien lääkkeiden, hoitotarvikkeiden, kuten kaikki diabeteksen tarkkailuun tarvittavat välineet, haavanhoitotuotteiden, vaippojen, vaatteiden ja tohveleitten lisäksi omat liikkumisen apuvälineet mukanaan koko kolmen viikon arviointijakson ajaksi.
Siellä sitten henkilökunta etsii jonkun muistisairaan keräilemiä asukkaiden puhelimia, sokerimittareita, jne. ja ohjaa näitä vääristä sängyistä omiin huoneisiin.
Hullunmyllyä, sivullisen silmin katsottuna!
Silti henkilökunta jaksaa kärsivällisesti ohjailla ja hoivata asukkaita ruokailuihin, kahvihetkiin ja ulkoiluhetkiin. Samalla silmä kovana tarkkaillaan, ettei kukaan asukas pääse livahtamaan pois osastolta.
Yöllä saattaa tulla huoneesta hälytys vaihtamaan patja, petivaatteet ja asukkaan vaatteet, kun muistisairas naapurihuoneen potilas on pissinyt sängyn märäksi, luullen seisovansa pisuaarin vieressä. (Tämän kertoi potilas turvattomuuden tunteestaan, ei henkilökunta.)
Isä-Jumalalle olen joka päivä lähettänyt kiitollisen huokauksen siitä, että omat vanhempani ja koko minua edeltävä sukupolvi on jo perillä, Taivahan kotona, eikä heidän enää tarvitse tätä kaikkea kokea. Vaan tunnistan olevani seuraava, lähtevään kaartiin kuuluva.
Valtion arviointiryhmän puheenjohtajan pelolla ja uhkailulla johtaminen muistuttaa minulle liikaa "trumpismia". Se oikiasti hermostuttaa ja peljättää! Parempaa loppua toivoen, pahinta peliäten.