Etelä-Pohjanmaan hyvinvointialue päätti maanantaina, että kolme lastenneuvolan sivuvastaanottoa Lapualla lopetetaan. Hellanmaan, Kauhajärven ja Tiistenjoen lastenneuvoloiden palvelut keskitetään Lapuan keskustaan kuluvan lukuvuoden jälkeen.
Kyse oli ensimmäisestä lakkautuspäätöksestä, joka liittyy hyvinvointialueen uudistus-, tuottavuus- ja vaikuttavuusohjelmaan (UTV-ohjelma). Lapualainen valtuutettu Kai Pöntinen (kok.) totesi, että ensimmäinen moukari osui Lapuaan.
– Kovimmasta aloitettiin, mutta tosiasiat pitää tunnustaa, Pöntinen jatkoi.
Aluehallituksen päätösesitys ei saanut vastaehdotusta, eikä valtuustossa erityisesti moitittu tätä lakkauttamista. Keskustelua kuitenkin syntyi.
Toinen lapualainen kokoomusvaltuutettu Lasse Rajala kuvasi esitystä harmittavaksi, mutta ei nähnyt sille vaihtoehtoa. Hän totesi, että nyt pitää olla vastuullinen päätöksentekijä, mutta esitti kritiikkiä.
– Kylille ei tarjota palveluita, vaikka samalla tavalla kylillä veroja maksetaan. Ei tässä kuitenkaan vaihtoehtoja ole, kun alijäämää on 50 miljoonaa. Mutta kun näitä päätöksiä rupeaa tippumaan, niin on etsittävä muita säästökohteita ja otettava hallinto syyniin.
Valtuutetut ihmettelivät jääviysneuvoja
Rajalan esitys säästökohteiden etsimisestä hallinnosta sai tukea muiltakin valtuutetuilta. Lapualainen Anneli Jäätteenmäki (kesk.) totesi, että kyliltä leikkaaminen on asenteellinen valinta. Säästöjä pitää löytyä muualtakin.
Keskustelua herätti myös se, onko hyvä, että lakkautusesitykset tuodaan valtuustoon yksittäin. Osa valtuutetuista halusi, että asioista päätetään kokonaisuuksina. Neuvolapalveluista on tulossa myös kokonaisesitys.
Valtuutettuja ihmetytti myös se, miksi lapualaiset joutuivat jääväämään itsensä, kun asiaa käsiteltiin aluehallituksessa.
Seinäjokelainen Aki Ylinen (kesk.) ihmetteli jääviysasiaa laajemminkin. Ylisen mukaan hyvinvointialueita palvelevan Hyvilin asiantuntijoiden mukaan jäävi voi olla, jos asioihin ottaa etukäteen julkisesti kantaa. Ylisen mielestä se vaikeuttaa poliitikon toimintaa. Jäätteenmäki näki, että jääviysasia pitäisi selvittää uudestaan.
UTV-ohjelman tavoitteena on muun muassa vähentää 20 prosentilla hyvinvointialueen käytössä olevia tiloja ja niiden vuokrakustannuksia.
Neuvolakäynnit Lapuan sivuvastaanotoilla ovat vaihdelleet muutamasta käynnistä kuukaudessa lähes 30 käyntiin. Vilkkain sivupiste on ollut Tiistenjoella, jossa on ollut 245 käyntiä vuodessa. Hellanmaassa luku on 120 ja Kauhajärvellä 97.