Tiistain ja keskiviikon välisenä yönä maailma pidätti hengitystään. Vielä myöhään tiistai-iltana oli epäselvää, eskaloisiko Yhdysvaltain presidentti sodan Iranissa, vai pääsisivätkö osapuolet sopuun tulitauosta.
Lopulta nähtiin yllättävä lopputulos: tilapäinen tulitauko. Se johti raakaöljyn hinnan tilapäiseen laskuun, pörssien nousuun ja siihen, että maailmanmarkkinat saivat kaivatun hengähdystauon. Tulitauon todellisia pitkäaikaisvaikutuksia ei kuitenkaan vielä voida ennustaa.
Sen sijaan meidän on nyt tarkasteltava, millaisilla kansallisilla toimenpiteillä voimme tulevaisuudessa minimoida talouttamme horjuttavat häiriöt.
Venäjän hyökkäyssota Ukrainaan vuonna 2022 sekä nyt Yhdysvaltojen ja Israelin iskut Iraniin ovat aiheuttaneet kaksi erilaista energiakriisiä.
Venäjän kohdalla kyse oli pakotteista, joiden vaikutukset ilmenivät aluksi hyvin hitaasti. Iranin sodassa kyse on ennen kaikkea sota-alueelta johtuvista logistisista häiriössä.
Eurooppa, ja siten myös Suomi, on vuosikymmenten ajan epäonnistunut energiapolitiikassaan täydellisesti. Niin kauan kuin olemme riippuvaisia Euroopan ulkopuolelta tuotavasta fossiilisesta energiasta, me eurooppalaiset maksamme laskun riippumatta siitä, missä varsinainen konflikti käydään.
Tämä hidastaa talouskasvua, kiihdyttää inflaatiota ja heikentää kansalaisten elintasoa. Kaikki kytkeytyy globaaliin kauppaan ja energian hintoihin.
Kokonaistaloudellisesta näkökulmasta on mahdotonta ymmärtää niitä, jotka edelleen epäröivät vihreään energiaan siirtymistä.
Pelkkä tuuli- ja aurinkovoima tai polttoainepolitiikan jakeluvelvoite eivät riitä. Ne ovat toki järkevämpiä keinoja kuin esimerkiksi vanhentunut dieselvero tai italialaisen jätteen polttaminen, mutta nämä keinot eivät ole riittäviä.
Energiatuotantoamme on kasvatettava merkittävästi niin merellä kuin maalla, säätö- ja varavoiman turvin sekä uusien ydinreaktorien avulla.
Mielestäni Pohjois-Ruotsin ja Suomen välisiä sähköverkkoja on kytkettävä toisiinsa huomattavasti nykyistä paremmin.
Uusien voimajohtojen linjauksia ei voida määrittää sen perusteella, mihin on historiallisesti investoitu, kuten eräs virkamies asian ilmaisi. Painopisteen on oltava alueilla, joille tulevaisuudessa syntyy uutta teollisuutta ja työpaikkoja.
Tässä Pohjanmaa erottuu myönteisesti elinkeinoelämän tulevien investointien kartalla.
Sama logiikka koskee myös liikennepolttoaineita. Tulevaisuutta ei ole, jos tarjolla on vain yksi vaihtoehto.
Biokaasu, sähkö ja biodiesel ovat jo käytössä, mutta todelliset verokannustimet kannattaville investoinneille puuttuvat yhä. Tulevaisuudessa vety sekä muut modernit polttoaineet, jotka ovat jo olemassa prototyyppitasolla, voivat muodostua valtavirraksi.
Tämä edellyttää kuitenkin sitä, ettei EU enää tuhlaa kokonaista vaalikautta polttomoottorin kiellosta keskustelemiseen, kuten edellisellä kaudella tehtiin. Päätavoitteena on oltava kyky tuottaa omaa, edullista ja fossiilitonta energiaa.
On helppoa turhautua, kun tänä päivänä täyttää dieselautonsa tankkia. Niin käy minullekin.
Silti voin hymyillä ajatukselle, että olemme jälleen onnistuneet herättämään joukon eurooppalaisia ja suomalaisia byrokraatteja, jotka ovat pitäneet energian saatavuutta itsestäänselvyytenä.
Syntiset heräävät usein myöhään, ja energiapolitiikassa toivon, etteivät fossiilienergian synnintekijät nyt nukahda uudelleen.