Aloitin elokuun alussa ensimmäisen vuoden opiskelijana Vaasan lyseon lukiossa, missä annetaan tyypillisesti yläkouluopiskeluun verrattuna paljon vastuuta opinnoista. Aiheissa edetään rutkasti nopeammin, muistiinpanot ovat omalla vastuulla, ja kokeisiin täytyy itse muistaa lukea.
Huomattavasti yläkoulua pidemmät oppitunnit tuntuvat kuitenkin rennoilta, kun luokkatoverit ensimmäisen kerran noin yhdeksään vuoteen osaavat olla riehumatta, ja opettaja keskittyy lähinnä opettamiseen, eikä höngi tauotta niskaan. Lukiojärjestelmä jättää silti paljon tehtävää kotiin, joten koulutyö on syytä aikatauluttaa hyvin.
Esimerkiksi kurssin tehtäväpaketti kannattaa aloittaa mahdollisimman aikaisin, niin kaikki työ ei kasaannu viimeiselle päivälle. Tähän viimeiseen päivään on vielä aika kauan, joten ei tarvitse aloittaa vielä tänään, eihän? Eikä vielä huomennakaan, kun tehtävät ovat muutenkin niin vaikeita, kirjoittamisesta ei tule kuitenkaan mitään ja on paljon tärkeämpääkin tekemistä...
Kunpa äikän kokeeseen lukemiseen löytyisi aina yhtä paljon motivaatiota kuin yrittäessään kirjoittaa kolumnia, ja huoneen siivoaminen tuntuisi joka kerta yhtä mielenkiintoiselta kuin silloin, kun oikeasti pitäisi lukea kokeeseen!
Kohtasin jo alakoulun loppupuolella tälle ilmiölle hienon termin, jota ylpeästi ylikäytin vaikuttaakseni fiksummalta.
Prokrastinaatio eli vitkuttelu, josta tuli tuolloin hetkellisesti lempisanani, eroaa perinteisestä laiskuudesta siinä, että ainoastaan näytän siltä, että selaan puhelinta sohvalla välittämättä siitä, että terveystiedon essee on tekemättä. Oikeasti tunnen niin kovaa ahdistusta esseen kirjoittamisesta, että päätän olla aloittamatta ollenkaan.
Paniikki viimeisenä iltana on sietämätön, kun kolme kuukautta pikkuhiljaa kasautunut historian tehtäväpaketti on yksinkertaisesti pakko palauttaa ja täytyy valvoa myöhään yöhön vain palauttaakseen parhaimmillaankin surkean, keskeneräisen työn. Koen loputonta kateutta niitä kohtaan, joille vitkuttelu ei ole ongelma.
Antiikin kreikkalainen filosofi Sokrates tiesi, ettei tiedä mitään, ja oli siten viisaampi kuin kaikki muut.
Oman tyhmyyden tiedostaminen ei kuitenkaan tee itsestä yhtään vähemmän tyhmää, jos jatkaa tyhmästi toimimista. Vaikka tiedostaa viivyttelevänsä englannin läksyjen aloittamista, muttei lopeta viivyttelemistä, pysyvät englannin läksyt tekemättöminä. Läksyt tulevat tehdyiksi ainoastaan tekemällä ne, eli ainoa lääke prokrastinaatioon on prokrastinaation lopettaminen.
Deadlinet ovat tarpeen. Paras motivaattori tämän kolumnin kirjoittamiseen oli se, että kolumni on palautettava toimitukseen sovittuun ajankohtaan mennessä.