Ruusut ja risut -palstalla on hiljattain julkaistu tekstejä, joissa moititaan sitä, että lääkärit tekevät potilaille DNR-päätöksiä eli elvytyskieltoja vastuuttomasti omaisten sekä potilaan mielipiteistä piittaamatta.
Elvyttämättäjättämispäätöksen tekemiselle on aina oltava selkeät perusteet. Niitä ei koskaan tehdä turhan takia, näin ei ole Suomen terveydenhuollossa sallittua toimia. Pikemminkin ongelmana saattaa olla päinvastoin se, että päätöstä ei ole ajoissa tehty.
Hoidon linjaukset pyritään aina tekemään yhteistyössä omaisten kanssa, mutta joskus omaiset eivät keskustelusta huolimatta ymmärrä linjausten perusteita. Ikävä kyllä usein lähiomaiset eivät näe realistisesti oman läheisensä voinnin muutoksia, tai sitten ei ymmärretä, millainen käytännössä tulisi olemaan jo valmiiksi heikkokuntoisen ja monisairaan iäkkään ihmisen elämänlaatu elvytyksen jälkeen.
Ymmärrän, että kyseessä on mielipidepalsta, mutta tämän tyyppiset kirjoitukset lisäävät väärää tietoa terveydenhuollon toiminnasta.
Nykyihminen on monin tavoin luonnosta vieraantunut. Ajatellaan, että lääketieteen tehtävä on aina ja kaikissa tilanteissa viivyttää kuolemaa mahdollisimman pitkälle, vaikka se on edelleen väistämättä edessä jokaisella ihmisellä.
Kuoleman hyväksyminen auttaisi ehkä lisäämään terveydenhuollossakin resursseja niin sanotun hyvän kuoleman edistämiseen ja vähentämään resurssien tarpeetonta käyttöä tilanteessa, jossa hoidosta ei ole enää hyötyä.