Elokuva on 1900-luvun taidelaji, jossa muut taiteet yhtyvät. Kun värit, äänet ja laajakangas kehittyivät, kertova elokuva tuotti huumaavia elämyksiä maailmanlaajuisesti
Siitä syntyi mullistava tajunnanmuokkaus. Elokuva mahdollisti aatteelliseen ja propagandistisen julistukseen, jollainen ei ollut aikaisemmin mahdollista. Raamatun tapahtumat ja eri sodat on nyt nähty eri versioina valkokankaalla, realistisin tehostein.
Hollywood opetti maailman suutelemaan ja tuotti yleismaailmallisia muotiasuja, kuten farkut (James Dean) ja T-paita (Marlon Brando).
Ennen kaikkea ajan arvot ja asenteet jäivät filmeihin historian lähteiksi.
Esimerkiksi filmissä Suddenly parimetrinen Sterling Hayden esitti 1950-luvun pikkukaupungin leppoisaa poliisia. Alussa hän ehdotti siveälle ja sievälle naiselle treffejä sanoen: ”Lähtisitkö kanssani kirkkoon sunnuntaina?” Nainen haluaa lopun ikäänsä palvoa sodassa kuolleen miehensä muistoa ja torjuu ehdotuksen. Filmin lopussa nainen sanoo sankarilliselle poliisille tuon saman repliikin. Happy end.
Elokuvan kulta-aikana leffat olivat parasta viihdettä. Kuntoilua ei vielä tunnettu. Sarjakuvia ja kirjoja ahmittiin. TV oli vasta kehitteillä, radiota kuunneltiin.
Elokuvateatterit rakennettiin kaikkialla isoiksi filmitemppeleiksi, joiden ulkopuolella oli lasikaapissa kymmeniä kuvia kulloinkin esitettävästä filmistä isoin julistein houkuttelemassa kansaa katsomaan.
Syntyi tähtikultti, joka johti suoranaiseen jumalointiin. Rudolf Valentinon kuoltua useat naiset tekivät itsemurhan. Nykyiset urheilutähdet jäävät tuon ajan filmitähdille toisiksi. Elokuvat olivat tapauksia, joista kohistiin ja keskusteltiin.
Rakastelukohtauksia filmeissä ei nähty. Rohkeinta silloin olivat ”rivot” kohtaukset, joissa nuoria naisia näytettiin suihkussa takaa tai sivusta pari sekuntia. Niitä mentiin aina uudestaan katsomaan. Ikärajoitukset olivat tarkkoja: K-8, 12, 16, 18, ja poliisi suoritti usein ratsioita katsomoihin.
Vaasan keskustassa oli useita teattereita: Kinema, Ritz, Gloria, jossa oli paras nouseva katsomo, Rio torin kulmassa, Scala ylätorilla, jossa käytiin palvomassa Tarzania ja Robin Hoodia luolamaisessa holvissa. Hollywood oli Kotilaa vastapäätä.
Alaikäisten paratiisi oli Präntöön teatteri Bio-Bio, koska sen omistava venäläinen emigrantti päästi usein kaikki sisälle. Ovimikkona oli railakas, temperamenttinen omistajan poika, joka piti järjestystä karjumalla: ”Minä otta niska-perse kiinni ja heittä ovi ulos!" Näin sen kerran tapahtuvan lisättynä vielä potkulla periin, niin kuin Sakari Topelius sanoisi.
Elokuvasta poistuessa oli kuin huumaantunut olo. Lastennäytökset olivat aina loppuunmyytyjä. Lapset reagoivat tapahtumiin äänekkäästi. Kun Robin ratsasti musiikin pauhatessa pelastajana paikalle, koko tenavakatsomo alkoi kiljuen riemusta hyppiä ja pomppia.
Ritz esitti lauantaisin yönäytöksiä, ”natiksia”, joissa voitiin istua suutelemassa ja kähmimässä.
Kun TV tuli ja alkoi esittää legendaarisia filmejä, katsojakokemus jäi vaisuksi. Jääkaappi latisti tunnelman. Elämys vaatii suuren katsomon ja palvontatemppelin.