VIIKON VIERAS: Vaasalainen hanuristi Rauno Suomela täytti alkuvuodesta 60 vuotta. Oman eläkkeen turvin työura Rompanmäellä päättyi jo kaksi vuotta sitten, ja nyt iloa arkeen tuo soittaminen.
– Olen harrastanut hanurin soittamista koko ikäni. Isänisä ja isä olivat myös hanuristeja, joten sen voi sanoa olevan jo sukuvika, Suomela naurahtaa.
Musiikin mukana. Höstvedeltä kotoisin olevan muusikon elämässä musiikki on kulkenut aina mukana. Opintie alkoi 6-vuotiaana Mustasaaren kirkon pihaportin vieressä olleessa koulussa, ja samaan aikaan heräsi innostus hanurin soittamiseen.
– Pyysin isää nostamaan hanurinsa sohvan päälle, josta kävin sitä näppäilemässä. Meitä oli perheessä seitsemän sisarusta, ja monta joulua sai toivoa, että sain oman soittimen.
Koulupolku jatkui Huutoniemen kautta Vöyrinkaupungin kansalaiskouluun. 11-vuotiaana nuori soittaja pääsi isänsä kanssa ensimmäiselle keikalle firman joulujuhliin soittamaan.
– Hanuri on soittimena ehdoton. Oppimiseen täytyi olla pitkä pinna ja kova kiinnostus, ettei soitin jäänyt makaamaan laatikkoon. Isäni opetti minua.
– Olen soittanut pääasiassa 5-rivistä hanuria. Soittimella voi soittaa sekä tahdin että melodiat. Kun sen oppii, pystyy yksinkin esiintymään yhden miehen täysorkesterilla.
Elämää oppien. Kansakoulun jälkeen 14-vuotias Suomela jatkoi ammattikouluun koneistajapuolelle, josta kahden vuoden jälkeen pääsi suoraan töihin Strömbergille.
– Työskentelin alueen vanhimmassa tehtaassa NN:ssä työkaluhiojana. Vuoden työssäolon jälkeen pääsin Strömbergin konepajakouluun oppimaan lisää käytäntöä ja teoriaa.
– 19-vuotiaana edessä oli armeija, ja vietin kahdeksan kuukauden palvelusaikani Vaasan varuskunnassa aseseppänä. Korjaamolla putsasimme ja huolsimme kivääreitä, kunnes alkuvuodesta -75 palasin taas takaisin töihin.
Vuonna 1975 laitettiin pystyyn myös ensimmäinen orkesteri, jonka parissa Suomela vietti 13 vuotta.
– Armeijaikään asti kuljin isän mukana soittamassa. Bändin perustamisen jälkeen löysin hyvin pian myös tulevan vaimoni. Hän oli hyvä laulamaan ja esiintyikin kanssamme muutaman vuoden.
Menestystä kisoissa. Suomela opiskeli työn ohella vielä työteknikoksi työväenopiston kautta, ja välillä iltaisin polvella keikkui oma poika ja välillä kirjat. Opintojen myötä työura pääsi lopulta vauhtiin.
– 42 vuoden ajan ehdin olla Rompalla töissä. Aika ajoin firma vaihtui, mutta kaikkien vuosien ajan sai tehdä samoja hommia. Meistillä tekeminen oli tarkkaa hommaa, ja siinä sai laskeakin. Pidin työstäni paljon.
Työelämästä siirtymisen jälkeen on ollut aikaa ilahduttaa muita musisoiden. Kilpailuissakin Suomela on niittänyt menestystä.
– Nykyään soitan mukana erilaisissa kokoonpanoissa ja käyn vaimonikin kanssa esiintymässä. Eläkkeellä kun on aikaa, niin olemme päivisin olleet ystäväni Veli Hännisen kanssa soittamassa vanhuksille palvelukodissa.
– Olen ollut mukana myös valtakunnallisissa senioriharmonikkakilpailuissa. Vuosina 2013 ja 2014 sijoituin pronssille, että oikein mukavasti ovat kilpailut menneet.
Vireyttä päiviin. Suomela on siirtänyt musiikillisia taipumuksiaan niin omille lapsilleen kuin lapsenlapselleenkin. Kun pappa soittaa, 7-vuotias ottaa mummua kädestä kiinni ja tanssittaa.
– Laulaminenkin menee hänellä kohdalleen. Peppi Pitkätossu on usein kova juttu.
Leppoisat eläkepäivät käynnistyvät aamuisilla kävelylenkeillä tai Orismalassa sijaitsevalla mökillä.
– Sieltä löytyy aina tekemistä, etenkin kesäaikaan. Mökillä on pari isoa omenapuuta, joiden omenoista teemme vaimoni kanssa mehua. Kaikenlainen tekeminen pitää virkeänä.
Raija Koivisto