Viime aikoina on keskusteltu valtiovarainministeriön virkamiesten esityksestä nostaa eläkeikää tulevaisuudessa 70 vuoteen. Vaikka väestön ikääntyminen ja julkisen talouden haasteet ovat todellisia, en katso, että kategorisella eläkeiän nostamisella ratkaistaisiin työelämän perusongelmia.
Paljon tärkeämpää olisi pohtia, miten nuoret pääsisivät aikaisemmin kiinni työelämään ja miten saamme ihmiset jaksamaan työssään nykyistä paremmin.
Ammatit eroavat toisistaan. Moni suomalainen tekee fyysisesti tai henkisesti raskasta työtä.
Hoitajat, turvallisuusalan ihmiset, kuljettajat, rakennusalan- ja teollisuuden ammattilaiset sekä monet palvelualojen työntekijät tietävät, ettei työkyky ole kaikille itsestäänselvyys, jossa ikä alkaa näkyä eri tavoin.
Siksi meidän on katsottava yhä tarkemmin työuran alkupäätä. Työterveyslaitos on muun muassa nostanut esiin, että osalla nuorista on edelleen vaikeuksia kiinnittyä työelämään samaan aikaan, kun monilla aloilla kärsitään työvoimapulasta.
Nuoren ensimmäisen työpaikan saamisen pitäisi olla nykyistä helpompaa. Työnantajat etsivät usein valmiita osaajia ja hyvinkin vaativilla hakukriteereillä, vaikka jokainen meistä on joskus ollut ilman kokemusta.
Tarvitsemme vähemmän byrokratiaa ja velvoittavuuksia, enemmän joustavuutta ja parempia kannustimia työnantajille sekä yrittäjille palkata nuoria. Hallituksen valmistelema nuorten työllistymisseteli tai yritysten ensimmäisen työntekijän palkkaamisen helpottaminen ovat askeleita oikeaan suuntaan, mutta lisää toimia tarvitaan.
Myös koulutusjärjestelmän on vastattava paremmin työelämän tarpeisiin. Työelämävalmiudet eivät tarkoita pelkästään ammattiosaamista.
Ne tarkoittavat vastuunkantoa, yhteistyötaitoja, ajanhallintaa ja kykyä toimia osana työyhteisöä. Työn tekemisen arkea ja pelisääntöjä, jotka ovat myös opeteltava.
Näiden ohella meidän on lisäksi uskallettava puhua myös tukiriippuvuuksista. Sosiaaliturvan tehtävä on auttaa silloin, kun ihminen tarvitsee apua, mutta järjestelmän on kannustettava osallistumiseen, työntekoon ja omien kykyjen hyödyntämiseen.
Tuen täytyy olla hetkellistä apua eteenpäin, ei niin, että työntekemisen edellytykset yksin perustuvat niihin. Uusi malleja on syytä kehittää jatkossa, sillä on muistettava, että meillä on hyvin erilaisia voimavaroja tehdä työtä.
Huolta herättää myös nuorten työkyky. Kelan mukaan vuoden 2025 lopussa työkyvyttömyyseläkettä sai noin 25 300 iältään 16–34-vuotiasta suomalaista.
Pelkästään 25–34-vuotiaiden ikäryhmässä työkyvyttömyyseläkkeellä oli lähes 18 000 henkilöä. Mielenterveyden ja käyttäytymisen häiriöt ovat edelleen merkittävin syy nuorten työkyvyttömyyseläkkeisiin.
Nämä luvut kertovat karua kieltään. Jos kymmenettuhannet nuoret ovat työkyvyttömyyseläkkeellä jo ennen kuin työura on kunnolla alkanut, ratkaisu ei voi olla eläkeiän nostaminen 70 vuoteen.
On palattava syiden alkujuurille, vahvistettava peruskoulutusta, osaamista, työelämävalmiuksia, kuntoutusta, johtamista ja työhyvinvointia.
Tarvitsemme myös enemmän yhteiskunnallista keskustelua työelämästä, jaksamisesta ja vastuunkannosta.
Kaikki ihmiset, eivätkä kaikki ammatit ole samanlaisia. Yksi jaksaa työelämässä pidempään, toinen ei. Niille, jotka haluavat ja kykenevät jatkamaan työelämässä 70-vuotiaiksi tai sen yli, mahdollisuus siihen tulee olla. Työelämän joustavuuksia tarvitaan.
Jokaisella suomalaisella tulee olla mahdollisuus tehdä työuransa terveenä ja päästä myös ansaituille eläkepäiville hyväkuntoisena.
Sen sijaan, että nostamme eläkeiän 70 vuoteen, meidän pitäisi rakentaa Suomea, jossa nuoret pääsevät nopeammin töihin, osatyökykyiset mukaan työelämään ja ihmiset jaksavat työssään nykyistä paremmin.
Työurien pidentämisen on perustuttava vapaaehtoisuuteen, parempaan työelämään ja vahvempaan työkykyyn, ei pakkoon.