Eikö kan­san­kirk­koon mahdu yhtä ra­di­kaa­lia?

Helsingin hiippakunnan tuomiokaputuli pidätti torstaina pastori Kai Sadinmaan pappisvirastaan. Syyt olivat opilliset.

Tuomiokapituli katsoi, että Sadinmaa ei ole osoittanut tahtoa pysyä evankelis-luterilaisen kirkon opetuksessa, joten hänet pidätettiin virasta välittömästi.

Pappiserottamiset ovat harvinaisia, mutta eivät tavattomia.

Kirkkolain mukaan pappisviran voi menettää joko määräajaksi tai pysyvästi, jos pappi ei ole osoittanut tahtoa pysyä kirkon tunnustuksessa.

Pappisvihkimys velvoittaa opettamaan kirkon opetuksen mukaisesti, vaikka varsinaista työsuhdetta mihinkään seurakuntaan ei olisi.

Pappisviran voi menettää myös sopimattoman käytöksen tai pappisviran laiminlyönnin vuoksi.

Viimeisimmät näkyvät erottamiset liittyvät Luther-säätiöön, joka perustettiin vastalauseena valtakirkon maallistumiselle ja papin viran avaamiselle naisille.

Oulun hiippakunnan tuomiokapituli päätyi erottamaan Luther-säätiön dekaanin, pastori Juhana Pohjolan evankelis-luterilaisen kirkon papin virasta. Erottamisprosessi kesti valituskierteineen lähes kymmenen vuotta.

Samoihin aikoihin Turun hiippakunnan tuomiokapituli pidätti virasta useita pappeja, jotka olivat liittyneet Luther-säätiön toimintaan.

Nyt erotettujen pappien joukkoon liitettiin torniolaissyntyinen Kai Sadinmaa.

Ei ole liioittelua sanoa, että Sadinmaa on tämän ajan äänekkäin ja radikaalein kirkkoinstituution arvostelija. Ulostuloissaan hän ei kuvia eikä virka-asemia kumartele. Suoraviivainen ja provokatiivinen tapa käsitellä asioita aiheuttaa väistämättä myös pahaa mieltä ja kahnausta.

Hänen esikoiskirjansa Kymmenen käskyä kirkolle (Into, 2014) oli suorastaan anarkistinen puheenvuoro oikeudenmukaisemman ja rehellisemmän kirkon puolesta.

Pappeuteen hänellä on viha–rakkaussuhde, ja se myös näkyy useissa hänen esiintymisissään.

– Minulle pappeus on ollut aina ristiriita, mutta samalla luovuuden lähde. En ole koskaan voinut olla levollinen tämän kutsumukseni kanssa, hän sanoi Lännen Median haastattelussa.

Julkinen salaisuus on sekin, että hänen ja Helsingin piispan Teemu Laajasalon välit ovat vähintäänkin tulehtuneet.

Sadinmaa on itse perustellut kritiikkiään näin: ”Olen nähnyt niin läheltä, miten kaksinaamaisesti hän on toiminut, enkä voi sietää sellaista piispaa.”

Hän kuitenkin tarkentaa, ettei halua osoittaa sormella vain Laajasaloa, vaan koko kirkkoyhteisöä, joka ”yhteisönä suojelee piispoja ja tuottaa sellaista johtajuutta”.

Laajasalo ei ole asiaa julkisuudessa juuri kommentoinut. Hän vastasi LM:n kysymyksiin sähköpostilla ja totesi viestin lopussa toivoneensa toisenlaista ratkaisua.

– Kai Sadinmaa on vuosien varrella koskettanut puheillaan monia ja tehnyt tärkeää työtä. Siksi olisin toivonut, että hän olisi tahtonut pysyä kirkkomme pappina ja tehnyt toisen ratkaisun, Laajasalo kirjoitti avustajansa välityksellä lähetetyssä viestissä.

Kukaan ei lopulta tiedä, miten paljon henkilökohtaiset suhteet vaikuttivat lopulliseen päätökseen.

Vaikka hallinnollisesti päätös olisi kestävä ja yksimielinen, on eri asia, miltä se näyttää.

Kirkon julkikuvaa on hallinnut pitkään jatkunut riitely seksuaali- ja sukupuolivähemmistöjen asemasta ja sateenkaariparien oikeudesta saada kirkollinen vihkiminen. Ajoittain keskustelu on ollut kaikkea muuta kuin armollista ja lähimmäisenrakkauden ja kunnioituksen sävyttämää.

Kirkossa on yhä pappisvihkimyksen saaneita ihmisiä, jotka eivät hyväksy naispappeutta, vaikka virka on ollut vuosikymmeniä kaikille avoin.

Samaan aikaan kirkko tekee kovasti työtä sen eteen, miten tavoittaa kirkosta etääntyneitä ihmisiä ja päästä osaksi heidän elämäänsä.

Kun tähän liitetään Sadinmaan erottaminen pappisvirastaan, kuva kirkosta alkaa muuttua polarisoituneemmaksi, joka omiaan vahvistaa kirkosta etääntymistä. Millaista kritiikkiä ja rajuakin teologista keskustelua siedetään, millaista ei?

Tapauksen merkitystä kuvaa sekin, että lähes tuhat ihmistä allekirjoitti kansalaisadressin, jossa vaadittiin, että kriittiset äänet on sallittava myös kirkon sisällä ja avoimelle dialogille on annettava tilaa. Adressi luovutettiin tuomiokapitulille kesäkuussa.

Olipa Sadinmaan kanssa samaa tai eri mieltä kirkon opetukseen liittyvistä asioista, nyt tilanteesta jää mielikuva siitä, että arvostella saa, kunhan arvostelu ei osu kirkkoon instituutiona, hallintoon tai johtavassa asemassa oleviin vallankäyttäjiin.

Heikot ovat kantimet, jos yli kolmen miljoonan jäsenen yhteisö ei yhtä radikaalia miestä kestä.

Hallinnollisesti olisi mahdollista, että Sadinmaa saisi vielä pappisoikeutensa takaisin. Se tarkoittaisi siirtymistä toisen hiippakunnan papistoon. Mikäli jonkin hiippakunnan piispa tämän siunaisi, se tarkoittaisi myös vahvaa näpäytystä Helsingin hiippakunnan piispalle Teemu Laajasalolle.

Minna Akimo