Terroristit iskivät suoraan Ranskan ytimeen: nuorisoon, urheiluun ja koko kansaan.
Bataclan on tavallisen nuorison biletys- ja musiikin kuuntelupaikka. Siellä esiintyvät vähemmän tunnetut bändit ja sinne tullaan pitämään viikonloppuhauskaa kuin mihin tahansa suomalaiseen musakuppilaan. Stade de France puolestaan ei ole pelkkä urheiluareena, vaan myös koko kansan ylpeys.
Hyökkäyksen päivässä on myös symboliikkaa. Se on vain kaksi päivää 11. marraskuuta jälkeen, jolloin Ranskassa vietetään ensimmäisen maailmansodan päättymistä. 11. marraskuuta on muodostunut ranskalaisille pasifismin ja rauhan juhlaksi.
Voltaire ja Richard Lenoir -bulevardien kulma on Bataclania lähin paikka, jonne pääsi lauantaina päivällä vapaasti. Poliisiautoilla eristetyn alueen edessä oli satoja median edustajia ympäri maailman. Se sijaan pariisilaisia oli vain jokunen, eikä kukkaröykkiöitä näkynyt.
Lähikadut olivat lähes autioita, suurin osa kaupoista ja kahviloista oli kiinni. Yleensä vilkkaalla puistomaisella Boulevard Richard Lenoirilla sai odotella vastaantulevia.
Frédéric ja Anne Fromont olivat kuitenkin uskaltautuneet ulos.
– Olemme vain yksi pariskunta tämän korttelin kymmenistä tuhansista asukkaista. Lähdimme normaalille lauantaikävelylle näyttääksemme etenkin itsellemme, että elämä jatkuu, kertoo herra Fromont.
– Eihän tällaiseen teurastukseen kukaan totu, me vain näyttelemme, myöntää rouva Fromont.
Charlie Hebdo -lehteen tehty isku tapahtui vain parinsadan metrin päässä heidän kodistaan.
– Silloin kuulimme laukaukset, se oli todella järkyttävää. Perjantai iltana ymmärsimme hälytysajoneuvojen määrästä, että jotain on tapahtunut, selvittää herra Fromont ja näyttää sormella vähän kauemmaksi.
– Tuonne kuoli yksi poliisi Charlien iskun yhteydessä.
Penkillä istuu nuori pariskunta, nainen todella järkyttyneen näköisenä. Hänellä on valkoinen ruusu kädessään. Molemmat ovat venäläisiä.
Varvara asuu Moskovassa, Dimitri puolestaan San Franciscossa.
– Viemme kukan kuolleitten muistoksi, selittää Varvara itku kurkussa.
– Tämä silmitön tappaminen milloin minkin asian puolesta on mieletöntä. Muistan vielä elävästi lapsena kuulleeni Moskovassa räjähdyksiä, Varvara kertoo.
Bastillen lähellä bistron terassilla istuu Martin Barré.
– Ovathan poliitikot ja media varoittaneet useinkin todennäköisistä iskuista. Siksi tavallaan osasin odottaa tätä mutta en millään näin kauheata, tällaista joukkomurhaa, hän kertoo.
– Olen ehdoton pasifisti enkä hyväksy Ranskan sotatoimia Lähi-idässä.
Barré miettii hetken ja jatkaa:
– Tietysti tällaiset asiat ovat kauhean monimutkaisia, mutta mielestäni meillä on oikeus puolustaa maatamme mutta ei hyökätä muualle.
Samassa bistrossa istuvat Henri ja Nicole Bredot lapsenlapsensa kanssa.
– Puollan täysin Ranskan presidentin ja hallituksen päätöksiä Lähi-idän suhteen, selvittää herra Bredot.
– Olemme sodassa islamisteja vastaan ja he tulevat tänne raukkamaisesti tappamaan siviilejä. Minulla ei ole sanoja kuvaillakseni inhoamme ja vihamme tunteita. Eikös vaan Nicole, h’n vahvistaa vaimoltaan.
Rouva nyökkää myöntävästi.
PATRICK LE LOUARN/LÄNNEN MEDIA
